Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.10.2006 - 14:05

Olen tässä saanut päähänpinttymän eli haluan tehdä veljenpojalleni synttärilahjaksi pääkallopipon. Olen tutkiskellut Hello Yarn'n sivustoa jossa on elglanninkielisin ohjein tuo haluamani pipon malli. Tosin Katri on muunnellut malliin vain rivin pääkalloja. Ajattelin, että helpolla pääsen kun lainaan kirjastosta suomenkielisen ohjeen pääkallopipoon. Huonomuistisena tietenkin menin tilaamaan Suuren Käsityökerhon lehden 1/2006, kun kyseessä olisi pitänyt olla Kauneimmat käsityöt ja sama numero. Siis ei kai mulla muuta vaihtoehtoa taas ole kuin tehdä Katrin avittamana tuota pipoa. Tuli tulostettua kaikenmaailman mallit ja ohjeet sitä varten.  Lankaa ostin ensin Novitan Pirtaa, mutta ymmärsin senkin olevan liian paksua, joten uudelleen kauppaan ja ostin kerän Nalle-lankaa mustana. Siis väärä ohje, väärän langan kera.

Tässä nyt oikeaa lankaa, mutta väärä ohjelehti

Toivotaan, että tuosta lehdestä jotain käyttökelpoista ohjetta löytyy, ettei lainaus ihan hukkaan mennyt. Katsotaan sitten mitenkä pääsen alkuun tuossa pipoprojektissani ja uskallanko sitä sitten blogissani esittää. Tämä jää arvoitukseksi.

Kohta kiirus jo pakata mökkitavaroita kassiin, ennenkuin kuski saapuu kotiin ja olisi päästävä lähtemään hyvissä ajoin ennen suurempia viikonloppuruuhkia kohti Keski-Suomea. Mukaan napataan yksi lapsenlapsista ja hänen ystävänsä, ettei mökkeily tunnu niin yksinäiseltä mummo ja ukki seurassa. Nyt ei sitten auta mennä metsään, etttei hirvenä kaadeta. Tosin karhukin oli ollut lähimaastossa naapuristossa toissaviikolla, joten ei olisi mukavaa sattua nokatusten. Täällä sataa, mutta toivotaan sisäSuomessa kuivempaa keliä.

Vielä odottelen tänään gastroenterologin soittoa. Käväisin toissapäivällä mineraalikokeissa, kun toissa viikolla otetut kaliumarvot olivat koholla, uusista verenpainelääkkeistä johtuen. Olo ei ole omiani nytkään. Kurkkua kuristaa ja hapenottokyky ei tunnu normaalilta. Tuntuu edelleen kuin voimat olisivat uupuneet ja olisin maratonin loppumetreillä vieläkin. Koskakohan pääsen maaliin? Verenpaine huitelee välillä korkealla ja toisinaan se on taas aivan liian matala. Mistäköhän sekin sitten johtuu? No, ehkä olen piirun verran viisaampi, kunhan tuo lääkäri soittasi. Mulla on ns. piilosoittoaika, niin ei voi ollenkaan tietää koska se soitto tulee vai soittaako vasta poliklinikka ajan ulkopuolella. Kiltisti tässä sitten vaan uotellaan.

Edit 1, klo 14:47: Juuri saamani tiedon mukaan on laboratorionäytteiden tulokset normaalisoituneet ali kaliumarvo ja munuaiskoe krea ovat ok. Lääkärin mukaan voinen jatkaa verenpainelääkitystä ellei ne sitten laske liikaa paineita. Nyt vaan mittailemaan ja kalibroimaan mittaria, ettei vain siitä johdu heittely. Tosin kun kerroin oireistani, niin sanoi että tavoitearvo olisi n. 120/80 luokkaa. Täytyy vielä katsastella. Kyselinkin, että voikohan minulla  olla kilpirauhasissa vikaa, kun heittelee verenpainearvot ja muutenkin on jotenkin kurja olo. Lupasi lisätä ne seuraavaan kontrollinäytemääräykseen, varmuuden vuoksi. Isälläni oli aikoinaan myrkkystruuma ja sittemmin tuli kilpirauhasen vajaatoimintaa. Toivotaan, ettei se ole periytyvää. Hyvä kuitenkin kun ottavat sen kilpirauhaskokeenkin.

Anitta kirjoitti 06.10.2006 - 14:40
Onneksi lainasit lehden etkä ostanut. Olisi harmittanut enemmän.
Kudo pääkallopipo itselelsikin ja pelottele sillä karhuja :=)

Mukavaa viikonloppua!
katri kirjoitti 06.10.2006 - 14:49
Kyllä sä sen pipon osaat tehdä! Leppoista viikonloppua!
Tarjuska itse kirjoitti 06.10.2006 - 14:58
Anitta: Ha-haa, tokkopa ne karhut sitä pipoa pelkäisivät...siinä pitäis olla iso läjä kilikelloja somisteena. Niinpä, onneksi lainasin, kun lainavarausmaksu oli vain 50 centtiä.
Katri: Toivotaan, että onnistuu. Huutelen sitten alkuviikosta apua, jos tulee ongelmia. Kiitos sinulle vaivannäöstäsi.
ullamariella kirjoitti 06.10.2006 - 15:13
Hei Tarja, laitoin sulle pipo aiheista sähköpostia, käy kurkkaamassa.
Tiitsa kirjoitti 06.10.2006 - 15:38
Tällä korkeudella ainakin paistaa aurinko ja lämpöä on +13. Mukavaa mökki viikonloppua.
Tarjuska itse kirjoitti 06.10.2006 - 15:51
Kiitos Ullamariella neuvoista.
Tiitsa: Iloisin mielin sitten kohti Joutsaa. Toivoataan, että sielläkin päivä paistaa.
Kirsi kirjoitti 06.10.2006 - 21:15
Kiva että labrakokeiden tulokset ovat rohkaisevia. Toivottavasti syy kurjaan oloon löytyy kuitenkin ja paineet tasaantuu.
Kirsi kirjoitti 06.10.2006 - 21:16
Tosi hyvä idea Anittalla. Kudo musta pääkallopipo ja siihen pinkkejä kalloja.
Tarjuska itse kirjoitti 08.10.2006 - 22:51
Kirsi: Luulen alhaisen verenpaineen ja myös sen kohollaan olleen kaliumarvon aiheuttaneen noita epämääräisiä tuntemuksia. Nyt katsastelen vähän olotilaani ja mittaan päivittäin paineita, niin näkee paremmin mitenkä heittelee vai alkaako tasaantumaan pikkuhiljaa.

Pinkki pääkallopipo valkoisilla luurangoilla tai valkea pipo pinkeillä luurangoilla tai vaaleanpunainen pipo pinkeillä luurangoilla....saapas nähdä vaikka rupeisin "pölöttelemään".
hili kirjoitti 09.10.2006 - 08:25
Kiva että arvosi on päässeet siihen mitä pitääkin ja toivotaan että verenpainekkin laskee...itse pitäs se käydä taas mittaamassa, mutta ehkä huomenna sit samalla kun on lekuri tästä toisesta asiasta=)
muoriska kirjoitti 09.10.2006 - 22:21
Mulla on äidillä leikattu ja sittemmin vielä radiojodilla tapettu kilpirauhanen, ja minulla n. vuosi sitten vaatimuksestani otettiin kilpparikokeita, ja se oli kaiken uupumuksen yms. takana.. eli vajaatoiminta.
www.kilpirauhas.info/foorumi on paikka jossa kannattaa kyllä käydä lukemassa viimeistään kun on tulokset saanut.
Hyvää viikon jatkoa kuiten ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ