Elokuussa kontrollikäynnillä keskussairaalassa määrättiin verenpaineläkitykseen lisälääkkeenä Lisipriliä. Nyt olen popsinut noita pillereitä toista kuukautta. Toissa viikolla kävin verikokeissa, jossa ilmeni että kaaliumarvot ovat nousseet. Tänään minulla oli määrä jättää uusi laboratorionäyte oman terveyskeskuksen labraan. Samalla tilasin lähetteen pissanäytettä varten. Nuo ongelmat ovat olleet jatkuvana riesana ja nyt on meneillään puolen vuoden estolääkitys. Haluasin kontrolloida tuota vaivaa ja pyysin lähetteen, kun aina ei ole mitään selviä oireita. Perjantaina gastrolääkärin on määrä soitella verikokeista.

Onhan mulla kotona verenpainemittari. Tosin se mittaaminen tuppaa jäämään monesti, kun sitä on niin tottunut omiin paineisiinsa ettei aina huomaa kontrolloida niitä. Alkuviikosta sitten aloitin nuo mittaukset. Ensin näytti siltä, ettei lääkkeellä ole tuon taivaallista merkitystä. Paineet olivat korkeat kolmesta verenpainelääkkeestä huolimatta ja kaaliumin nousu vetää olon aika vetämättömäksi. Tuntuu koko ajan kuin olisi maratonin loppumetreillä menossa ja kurkkua kuristaa ja voimat ovat vähissä. Henkeä ahdistaa ja pitää vetää happea keuhkoihin ja puhaltaa ulos. Käsi menee väkisinkin kaulalle, kun kuristaa jotenkin oudosti. Ehkä tuohon saa jonkun selityksen perjantaina. Jos kaaliumarvot ovat vielä kovin korkeat, niin todennäköisesti joudun sitten sen uuden lääkkeen lopettamaan. Tämä verenpaineen hoito on sellaista hienosäätöä. Pieni määrä uutta lääkettä voi jopa laskea paineita niin alas, että ei sekään ole hyvä. Tänään on minulla paineet olleet taas kovin matalat. Yläpaine on ollut jopa alle sadan ja alapaine 60:n luokkaa. Ei sekään tunnu hyvältä.

Terveyskeskuslabrasta tullessani poikkesin kirpputorilla etsimässä yhtä tiettyä neulelehteä, mutta eihän sieltä silloin sellaista löydy, kun kaipaisi. Sitten menin kirjastoon, jossa en ole naismuistiin käynyt. Siellä lehti oli lainassa ja oma kirjastokorttinikin oli vanhentunut, mutta onneksi sain uuden. Lehti tilattiin toisesta kirjastosta ja ehkä jo perjantaina pääsen neulonnan saloihin kiinni. Tarkoitus olisi löytää ymmärrettävä pääkallopipon ohje.Kirjastosta löysin kuitenkin Maaria Leinosen runokirjoja. Mä olen tykästynyt niihin. Niissä on paljon omaa kokemaa ja toivoa mukana.Tykkään lukea niitä.

Kotiin ehdin kahville ja sitten vikkelään kuntosalille kaupunkiin. Vähän raihnaiselta tuntuu kuntoileminen kun olo on kuin osuuskaupan hevosella. Kuitenkin päätimme ystäväni kanssa lähteä Osteo-infoon lääkeluentoa kuuntelemaan. Eihän se oikeasti ollut mikään luento, vaan farmaseutti kertoi ja vastaili kaikkea maan ja taivaan väliltä osteoporoosilääkityksestä ja lääkkeiden korvattavuudesta. Pari tuntia vilahti siellä ja hyvää, asiallista tietoa tuli mukaan. Sitten kaupan kautta kotiin. Ostin Valovilleä pari kerää ja mustaa Pirkkalankaa, jospa niistä saisi niitä pääkallojustkuja tehtyä. Kohta pitää kai mennä nukkumaan, että herää aamusella pyykkitupaan ja sitten jalkahoitoon ja sieltä maksakerhoon. Tällaista se eläkeläisen elämä on.