Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.06.2010 - 01:03

Viikko sitten käytiin perjantaina käytiin kaupassa ja näin Prismassa ihanan kellokukkaruukun....juuri sellaisia vaaleanpunaisia kellokukkia, aivan minun makuuni ja niin oikean värisiäkin minulle. Ynnäsin viimeisiä rahojani ja päätin ostaa tuon kukan itseni iloksi parvekkeelle. Siirsin kukan muoviruuksta lasitettuun saviruukkuun ja laitoin parvekkelle, ruskean säilytyslaatikon päälle, muutaman aiemmin ostamani kukkasen viereen. Viikon aikana aina silloin tällöin tarkistin, että kukka ei pääse kuivumaan.

Tänään muistin, että en ollut kastellut kukkaa pariin päivään, joten meni parvekkeellle kasteluaikeissa. Mitä näinkään, kaunis uusi kukkani oli kadonnut laatikon päältä ja pelkkä alusasetti oli enää tallella. Harmistuin suunnattomasti....yritin vielä kurkkia pihamaalleni, jos joku vihamielinen ihminen olisi heittänyt kukan jonnekin pusikkoon....vaan eipä näkynyt kukkaa ja pikku-pihamaamme porttikin oli sepposen selällään. Joku siis oli röykeästi tunkeutunut reviirillemme ja miltei ikkunamme alta, parvekkeelta käynyt varastamassa rahattoman eläkeläisen vähäisistä kesäkukista sen kaikkein kauneimman. Mietin jo keinoja minkälainen kosto olisi suloisin.

Pihamaallamme on vilistänyt aherasti lehtokotiloita ja välillä tuppaavat kiipeilemään seiniä ja laatikostoja pitkin puutarhakukkiinkin. Nyt vain voisi toivoa, että varas saisi kaupantekijäisiksi muutaman lehtokotilon, joka pääsisi herkuttelemaan tyypin muita kukkiakin. Haluaisin ostaa uuden samanlaisen kukan, vaan arvaanko ostaa mitään kaunista ja rahanarvoista kukkaa tai esinettä parvekkelleni, kun joka vuosi joku outo hiippari siellä puuhastelee. Viime kesänä katosi mystisesti iso päivänvarjomme, jonka olin myös vast´ikään ostanut kaupasta. Se löytyi sitten aivan ihmeellisesti ja mystisestä paikasta ja en oikein ymmärtänyt, että miten ihmeessä tuuli on sen tiettyyn pusikkoon voinut "heittää", kun vastassa oli korkea säleaita ja pari korkeaa pusikkoa ja kävelytie välissä. Johonkin se olisi tarttunut tuon lentonsa aikana.  Naapuri palautti sen silloin, kun olin laittanut roskikseen kyselyn. Pitäisiköhän nyt laittaa lappu roskiksen oveen ja kirjoittaa: Kukkavarkaalle tiedoksi. Sinä joka varastit kesäkukkani parvekkeeltamme. Mahdolliset kotilot saat kaupanpäälliseksi....ei tarvitse palauttaa. Tiedoksi, että kotilot tykkäävä erityisesti kaikista kesäkukista.

Hautausmailla kuuluu käyvän ikäviä kukkavarkaita, vaan näyttää niitä liikkuvan toisen ikkunoiden allakin. Pitäisköhän virittää joku ansa?

Kuvasinpa tuon kukkasen silloin, kuin oin vaihtanut sen kukkaruukkuun ja tämä kukkanen oli kadonnut ja tuo aluslautanen jäi vaan jälkeen. Rahallisesti ehkä tuo lautanen olisi ollut arvokkaampi, silä se oli joku vanha Arabian asetti. Nauratti vielä, että parvekkeen pöydälle oli jäänyt Teema-muki ja joku Riihimäenlasin asetti....vaan kukka oli enemmän varkaan mieleen.

Tuntuu tietenkin aika vähäpätöiseltä asialta, mutta minun reviirilleni on tultu ja se tuntuu pahalta.

Maiju kirjoitti 12.06.2010 - 08:48
Laita kuva tuosta kukasta ja teksti teidän roskiskatokseen... Jospa joku tunnistaa, ettäk otiin onkin ilmestynyt varastettu kukka.... Laminoi kuva ja teksti, niin pysyy sateessakin... Ihan vaan hyvin vuoksi minä ainakin tekisin niin.
Anitta kirjoitti 12.06.2010 - 09:22
Voi, miten kurjaa. Olisiko joku ryyppykaveri vienyt vaimolle hyvitykseksi yöllä kotiin mennessään. Laitakin kuvallinen ilmoitus niin voi olla, että saaja huomaa ja tietää "arvostaa" saatua lahjaa.
Paha mieli tuollaisesta tulee ja jonkinlainen pelko niin ettei oikein uskalla mitään kaunista laittaa esille.
Hm... kameravalvonta pihalle?
Kiki,purkaja kirjoitti 12.06.2010 - 11:08
Voihan harmi miten raukkamaista.
Laitahan katoamisilmoitus jos vaikka alkaisi jossakin kolkuttaa. Viesti kameravalvonnasta voisi rauhoittaa parveketta, vaikka olisikin feikkiä koko juttu.
Tuija kirjoitti 12.06.2010 - 15:07
No kaikkea sitä viedään ihmisten ikkunan alta. Inhottavaa kun tuollai tullaan toisen reviirille. Uskon että sua harmittaa. Toivottavasti ei nyt enään vietäis mitään sulta sieltä pihalta, eikä yleensä tultais sun kotiis.
Lellu kirjoitti 12.06.2010 - 16:19
Näpistelijöille tuntuu kelpaavan kaikki, valitettavasti. Kovin laatutietoinen varas ei kyllä oo ollu jos on jättäny arvokkaat Arabian astiat paikalle.

Oon sun kans samaa mieltä siitä että vaikka kauniin kukan vieminen on myös ikävää, ikävämpää on kuitenki tieto siitä että sun reviirille on tunkeuduttu. Jo pelkkä ajatus siitä että joku käy ikkunan alla esim. öiseen aikaan, saa ihon kananlihalle.
Onko mahollista että laittaisit liiketunnistimella toimivan lampun parvekkeelle? Sitä tunnistimen tunnistuslaajuuttahan voi säätää teipillä, toki että jos pihassa on paljo lintuja nii niitähän ei voi estää lentelemästä. Eikä lamppu estä varastakaan jos viedä aikoo mutta saattaapahan säikähtää.
Delilah kirjoitti 12.06.2010 - 16:23
On vaikea ymmärtää, että jollakulla on iloa varastetusta kukasta. Toivottavasti hän katuu ja tuo sen takaisin. Tosin sellaista ei taida tapahtua nykypäivänä. Kauniita nuo Sinun muutkin kukkasi ovat.
Annika kirjoitti 12.06.2010 - 18:05
Joo kyllä varmasti harmittaa tuollainen röyhkeä omaan pihaan tuleminen ja vielä pölliä kukka mukaansa!!! Toivottavasti varas saa ansionsa mukaan jollain kohtaa!
Tarjuska ite kirjoitti 12.06.2010 - 18:40
Ostin tänään uuden kukan ja kiinnitin sen amppeliin ja amppelin kiinnitin rautalangalla roikkumaan. Ajattelin vielä kiinnittää kukkaan henkilöhälyttimen. :) On multa vuosia sitten varastettu kinkku kaupan kassalta ja kunnon petarit pesutuvan narulta. :( Elämä on....
Inkivääri kirjoitti 12.06.2010 - 21:08
No kyllä varmasti harmittaa! Toivon, että kukka kuihtuu ja kuolee varastajalla tosi nopeasti...
Tarjuska ite kirjoitti 12.06.2010 - 22:08
Inkivääri: Kävin Prismassa katsomassa ja siellä oli pari kukkaa jäljellä ja olivat niin kuihtuneita. Silloin todella toivoin, että varkaan kukallekin käy samoin. Toisin jos on joku juoppo, niin tokkopa tulee mieleen kukalle juomaa antaa ja varmaan kuihtuukin. Uusi kukka on nyt huolella kiinni. :)
Kirsi kirjoitti 13.06.2010 - 17:54
Höh. Vanhaan aikaan ne latasivat ainakin kirjan kansilehdille kovat manaukset varkaiden varalle. Eivät ilmeisesti pelkää omantunnonsyytteitä eivätkä pikkupiruja nuo vorot.
Tuuli kirjoitti 15.06.2010 - 11:53
Sisarellani oli ongelma, kun pihatonttuja katosi pihalta öisin. Hän laittoi kulkusia tonttuihin kiinni,piiloon. Sitten taas oli hiippailija käynyt,mutta tonttu oli jäänyt pihalle nurin. Tontut saivat olla rauhassa sen jälkeen. Kai joku kello oli kilissyt myös rosvon päässä.
Tarjuska ite kirjoitti 15.06.2010 - 12:40
Tuuli: Tosi kurjaa, kun ihmisten pihoilta varastetaan tonttuja yms. Minä laitoin uuteen kukkaani virityksen ja jos joku sen meinaa napata, niin todennäköisesti henkilöhälytin paukahtaa soimaan, kun kukka irtoaa amppelista. :) Laitoin tuon uuden, ostamani kukan simpukka-amppeliin...on hieman hankalampi repiä alas ja amppelikin on sidottu rautalangalla koukkuun kiinni. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ