Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.02.2010 - 14:30

Eilen aamulla oli aikainen herätäys, sillä "parapu"-aika oli varattu Terveyskeskuksen hammashoitolaan. Sitä en todellakaan tiedä mitä tuo parapu-aika tarkoittaa, mutta aika oli erikoissuuhygienistille, jonka oli määrä puhdistaa hammaskivet ja hoitaa suuni hygieniaa kuntoon. Aamulla nappasin naamaan pari antibiottia, jotka pitää ottaa aina ennen hammshoitoon menoa infektioiden suojaksi. Näin tein tälläkin kertaa. Ainoa huolen aiheeni oli lähtiessäni, että eivät hoitaisi purukalustoani huulessa olevan ihorikon vuoksi. Mistä moinen ihorikko? Kuukausi sitten olin samassa paikassa paikkaushoidossa ja muutamaa päivää aiemmin lohjennut hamms laitettiin kuntoon. Se oli ihan sattumaa, että sen hampaan pitkikin lohjeta juuri ennen tuota varattua aikaa. Hyvä tavallaan niin, jos kerran oli hajotakseen...muuten on aina sattuman varaista miten pääsee hoitoon. Tosin aikaa ei silloin oltu varattu ihan niin piktään hoitoon, mutta kylmän rauhallisesti hammaslääkäri teki tehtävänsä. Toissavuotisen okasolusyöpäleikkauksen jälkeen ei huuli ole ollut enää ihan entisen laisensa. Ei ole moittimista, etteikö arpi olisi kauniin näköinen, olosuhteisiin verrattuna, vaan huuli on kapeampi ja ohuempi, iho kiristää ja tuntuu tunnottomalta. Siihen ei taas voi mitään, sillä meinasivat tehdä rasvansiirron huuleen Töölössä, vaan lopulta päätyivät siihen, että siitä ei olisi apua tähän vaivaani. Rasvansiirrosta luovuttiin vimehetkellä ja sitten piti vain opetella elämään tämän vaivan kanssa. Tässä siis vähän taustaa aiemmasta.

Niin, itse asiaan....Viime hammaslääkärikäynnillä jouduin sitten istumaan suu auki tunnin verran hammaslääkärin penkillä. Kun ahtaaseen suuhun tungetaan kaikki tupot, eristeet, leukaan tuettu imuri ja hoitohenkilökunnan kädet ja työvälineet....voi vain arvata miltä ohuessa huulessa tuntuu, joka ei ole ihan normaali, Tunsin koko ajan huulessa kipua ja kiristystä, vaan en voinut ilmaista sitä ehkä muulla kuin silmistä vuotavilla tipoilla. Lopulta kun hoito oli ohi, niin tunsin suuni olevan aika runneltu. Kotona sitten huomasin siinä patteja, ihorikkoja ja suupienihaavaumia. Nyt on kuukausi kulunut ja huuli on kuin herpespotilaalla, vaikka tämä ei sitä todellakaan tällä kertaa ole.

Mainitsin hammashoitolassa, että minulla on nyt huulrikko ja voiko hoitoa tehdä. Vastaanottava hammashoitaja sanoi, että on heillä rasvaa. Todellisuudessa sitten kun vuoroni tuli, niin suuhygienisti olikin heti sitä mieltä, ettei uskalla hoitoa tehdä, vaikka yrittäisi olla kuinka varovainen tahansa. Halusi vielä konsultoida erikoishammaslääkäriä, joka tuli tarkistamaan tilanteen. Siinä yhdessä sitten päättivät, ettei hoitoa uskalla toteutaa ja minun tulisi soittaa plastikkakirurgianpolille varatakseni pikainen kontrolliaka, vaikka tammikuussa viimeksi olin ollut. Tämä edellinen hammashoitohan oli kyllä muutama päivä tuosta kontrollista. Lisäksi pitäisi puhua 15-vuotiskontrollissa keskussairaalassa, että voisinko päästä suu- ja leukakirurgian polille ienhoitoon, kun on näin ongelmallista. Katsotaan mitä sanovat parin viikon päästä vuosikontrollissa.

Ikävä, vuotava ihorikko...ei kuitenkaan herpestä

Kotiin tullessani soitinkin heti Töölön ajanvarukseen. Siellä vastaava hoitaja kyseli heti, että olenko käynyt terveyskeskuksessa näyttämässä? Toden totta....Mitä hiivattia sinne menisin näyttämään? Sanoinkin ystävillen iltapäivällä, että terveyskeskuksessa sanottaisini tietty tapansa mukaan: "Voi, voi....pitipä sinulle taas sattua! Mitäs ihmettä meidän nyt pitäisi tehdä...en osaa kyllä sanoa yhtään mitään...Kai sun täytyy sitä rasvata jollain,...voi, voi..tule näyttämään uudestaan, jos ei ole parantunut parin viikon päästä. Kannattaa varmaan soittaa sinne hoitopaikkaan..." . Siis ihan turhaan mun on minnekään arvauskeskukseeen näiden ongelmien kanssa mennä, kun tuon syöpäjutunkin alussa eivät osanneet sanoa mitään, enkä saanut aikaakaan heille. Selitin hoitajalle taustani ja sitten kyllä aikakin löytyi heti ensi viikolle. Nyt vaan reilusti Bepantheniä huuleen, vaan joka päivä siitä lähtee iso rupi irti ja vuotaa reippasti verta. Jospa tämä jossain vaiheessa umpeutuisi, eikä johtaisi uuteen operaatioon kuten toissa kesänä jouduin.

Nyt vaan odottelemaan paranemista, että voin edes jostain saada hammashoitoa. Helmikuun lopulle on varattu taas paikkaushoito, mutta jos huuli on rikki, niin se pitää taas perua. Ongelmallista näiden huonojen hampaiden ja tämän yleissairauteni yhdistelmä.

Koskakohan kehtais taas hymyillä näin iloisesti?

Leen@ kirjoitti 12.02.2010 - 16:12
Olipa tuttua juttua. Minullakin suupielissä on ollut pitkäaikaista haavaumaa, jota ei soittaessani sen kummemmin kommentoitu, mutta lääkärille sitten aikani koitettua mentyäni ei lääkäri halunnutkaan ryhtyä aiottuun paikan tekemiseen. Tosin tämä (terveyskeskushammaslääkäri muuten) antoi ystävällisesti oman numeronsa ja pyysi soittelemaan sitten kun huuli on hyvässä kunnossa. En ole soitellut vaikka huuli on parantunut, seuraava ajanvarauksen aika olisi kesäkuussa.

Toivottavasti huulesi paranee ja saat hoitoa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ