

isäntä kuumailmapallolennolla syntymäpäivälahjaksi
Mietin aihetta muisto, muisaminen. Elämässä on ollut monta muistorikasta asiaa, mutta nyt laitan tässä kuitenkin kuvan siitä mikä ilahdutti puolisoa 50-vuotispäivänä. Yllätyksenä keksimme lahjan, josta jäisi elävä muisto. Aivan salaa suunnittelimme tämän kuumailmapallolennon. Tosin heräsi pieni epäilys, entä jos hän ei suostukaan menemään tuohon palloon. Kuitenkin muistin, että joskus hän oli sanonut, että olisi hauskaa päästä tuollaisella lentämään. Ilman muuta hän siihen suostui, kun saimme ensin hänet kuljetettua lentokentälle ilman, että hän aavistaisi minne mennään. Toki lähempänä lentokenttää hän aavisteli jotain. Sanoimme, että pääset lentokoneella hornantuuttiin ja paluu lippua ei ole takaisin. Vasta lentokentällä tytär kysyi, että kiinnosaisiko pieni kuumailmapallolento. Tosin tämä eka yritys meni siinä mielessä mönkään, että kuumailmapalloa ei yrityksistä huolimatta saatu taivaalle, koska tuuli oli liian raju ja ensiyrittämällä se olisi ajanut pallon meren suuntaan. Se olisi ollut aika paha asia. Niinpä sovinnolla siirsimme päivän toiseen ja silloin lento onnistui. Tosin siitä tuli pidempi matka kuin alkujaan oli tarkoitus, sillä sopivaa laskeutumispaikkaa ei löytynyt kuin vasta parin tunnin jälkeen. Matka Hyvinkäältä Mäntsälän Pukkilaan oli mielenkiintoinen niin korissa olleelle isännälle, kuin alhaalla seuranneille sukulaisille ja ystävillekin. Tätä kokemusta rikkaampana oli kiva muistella synttäreiden jälkeenkin ja siitä jäi parempi muisto kuin jostain maallisesta rihkamasta. Samoin kuin oma lahjani, joka oli ensimmäinen kosketukseni Tangomarkkinoihin Seinäjoella. Näitä me sitten muistelemme ilolla.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Mutta mikä näissä sivuissa on vikana tai näenkö minä sen vaan selliasena, kun mainokset ovat tekstin päällä ja mielestäni sivut sekaisin, anteeksi nyt vaan mistä se mahtaa johtua.Monet sivut ovat sellaisia.