Pitkästä aikaa taas ajattelin kertoa hieman kuulumisia terveysrintamalta. Runsaat puoli vuotta olen odottanut kutsua plastikkakirurgiseen toimenpiteeseen Töölön sairaalaan. Marras-joulukuun vaihteessa sitten jonohoitaja soitti ja sanoi, että olisi annettava aika vihdoin minulle, kun olen ollut jo yli hoitotakuurajan jonossa. Peruutuspaikkaa en voinut siihen hätään ottaa, sillä olin luvannut olla passissa, kun perheeseemme tulisi uusi lapsenlapsi ja tiettyä ajankohtaahan ei voi ennakkoon mennä sanomaan. Niinpä sitten päätettiin, että varataan aika toimenpiteeseen 12, tammikuuta eli se olisi ollut huomenna. Toimenpidettä ennen piti käydä tutkimuksissa sekä tapaamassa leikkaavaa plastikkakirurgia sekä labrakokeissa, sydänfilmissä sekä kuvauttamassa huulta, joka olisi toimenpiden kohde.

Perjantaiaamuna aikaisin heräsin ja valmistauduin matkaan. Tulossa oli säpinäpäivä, sillä ensin oli aika varattuna keskussairaalasta jalkojenhoitajalle. Tämä oli ihan rutiinikäynti, jossa oli tarkoitus vaihtaa pottuvarpaissa olevat jouset uusiin sekä hoitaa kynnet muutenkin. Ensin pitää ottaa vanha jousi pois kynsien päältä. Tämä jousi on aiemmalla kerralla kiristetty kynnen yli kynsien reunojen alle ja liimattu ns. silikoniliimalla, joka kovetetaan sinisellä valokynällä kiinni kynsteen. Kynteni ovat haurastuneet  todennäköisesti tuon lääkitykseni johdosta ja eivät näköjään kestä sitä kovaa liimaa. Hoitaja yritti pihdeillä rikkoa liimapintaa ja saada jousen pois, vaan kävikin hieman ohraisesti. Tunsin outoa kipua varpaassani ja kappas vaan, kynsi halkesi keskeltä ja punaista nestettä valui kynsiaiheen välistä. Eihän se tietenkään hoitajan vika ollut, kun kynteni ovat sellaiset hatarat ja liima tiukassa kiinni. Hyvin hän hioi kynnet, mutta jousitus oli pakko jättää tekemättä ja toisesta pottuvarpaasta vaan lyhennettiin kynttä. Nyt on sitten uusi aika parin viikon päästä ja sitten on tarkoitus laittaa uudet jouset. Toivottavasti kynsi on silloin kasvanut kiinni. Kaikkea sitä sattuukin. Näin lähdin puolihoitoisena polilta pois ja suuntasin matkani kohti Töölön sairaalaa.

Minun oli määrä olla siellä puolenpäivän jälkeen. Ensin suuntasin matkani kohti laboratoriota, jossa otettiin joitain tarpeellisia verinäytteitä sekä sydänfilmi. Sieltä suuntasin matkani valokuvaajalle, jonka oli määrä kuvata alahuuleni leikkausaluetta, johon oli määrä tehdä rasvansiirtooperaatio. Oli tarkoitus siirtää rasvaa polvesta 1½ vuotta sitten leikatun okasolusyöpäleikkauksen arpialueelle. Huulesta poistettin silloin syöpäkasvain ja sitä tuli pari senttiä kapeamapi aikasempaan nähden. Ei ollut kietäminen, ettei arpi olisi ollut ammattitaidolla tehty ja näytti kohtuulisen hyvän näköiseltä, vaan ongalma oli siinä, että huuli oli edelleen tunnoton ja pistelevä sekä kiristi kurjasti. Varsinkin näin talvikylmällä tuntuu vielä kiusallisemmalta.

Lopulta istuin osaston käytävällä odottelemassa kyseisiä hoitohenkilöitä. Hoitaja haastatteli ensin ja olin täyttänyt nivaskan papereita ja lupalappuja leikkausta varten ja tietojen saamista varten. Muutaman tunnin päästä saapui sitten anestesialääkäri sekä plastikkakirurgi, joka on perehtynyt näihin rasvansiirto-operaatioihin. Hetken tutkittuaan huultani, hän oli sitä mieltä, että ongelma ei olekaan kireä huuli vaan sen alta puuttuvat lihakset, jotka pitävät huulta yläasennossa. Koska nämä lihakset ovat jouduttu ottamaan leikkauksen yhteydessä pois, niin huuli jääkin roikkumaan hieman hampaiden alapuolelle ja se aiheuttaa sitä kireyden tunnetta. Hän ei nähnyt mitään syytä tehdä sitä suunniteltua operaatiota. Siitä ei olisi ollut minulle yhtään mitään hyötyä. Pikemminkin ehkä päinvastoin. Toisalta olin helpottunut, vaan osin myös harmistunut. Mietin, että kun runsaat puoli vuotta sitten pääsin leikkausjonoon ja nyt sain vihdoin ajan, niin ei enää ollutkaan perusteltua tuo toimenpide. Lääkäri oli vielä sitä mieltä, että ehkä hyljinnänestolääkitykseni voi vielä estää toimenpiteen onnistumisen. Näin sitten aikani peruttiin ja pääsin lähtemään kotiin. Mietin vain, että jäikö joku vuokseni jonottamaan aiheesta, kun ehkä olisi kannattanut konsultoida jotakin erikoislääkäriä ennen kuin toimenpiteestä sovitaan. Alunperin piti polilla olla puolisen vuotta sitten joku huippu plastikkakirurgi, vaan ei sitten ollut näköjään päässyt minua tapaamaan ja tilalla oli tavallinen osastolääkäri, joka oletti tuon toimenpiteen tuovan helpotusta elämääni. Nyt jonotin turhaan puolisen vuotta ja perjantai päivä meni vähän "pelastusarmeijalle", sillä kaikki polikäyntini olivat menneet hieman vähemmän suunnitellusti.

Päivä oli muutenkin sellainen hösöpäivä eli piti kiirehtiä kotiin, sillä oli veljen 50-vuotispäivät ja suku oli kutsuttu juhlimaan kakkukahville. Oli vielä ehdittävä vaihtaa vaatteet ja sitten menoksi. Olisi ollut vielä yksi tapaaminen kaupungissa, vaan en voinut kaikkeen revetä saman päivän aikana. No, joskus kun joku asia menee pieleen, niin menee siinä samalla muutkin asiat. Onneksi kuitenkin nuo veljen synttärit menivät mukavissa merkeissä ja vielä päivän päätteeksi meille tuli sievoinen "konkkaronkka" kyläilemään.

Eikä siinä vielä kaikki. Lauantaina yllättäen takahampaastani lohkesi iso pala ja kyseessä oi vielä osaproteesieni tukihammas. Arvaa harmittio, mutta onni onnettomuudessa, sillä pari kuukautta sitten olin saanut ensimmäisen paikkausajan maanantaiksi. Aika sopiva ajoitus hammasrikolle. Aamupäivällä napsin ennen hammashoitoa antibiottisuojalääkkeet ennen hoitoon menoa. Pelkäsin hieman miten hampaan kanssa menee, sillä toinen hammaslääkärini oli jo aiemmin epäillyt tuon hampaan elinkaarta ja oli konsultoinut sitä joltain röntgenlääkäriltä. Oli sitten vaan tarkoitus seurata sitä. Nyt hammaslääkäri sitten aloitti tuosta hampasta ja hups....se levisi poratessa murusiksi. Siinä sitten pähkäilivät miten saavat siitä hampaan vielä kasaan. Kylmän rauhallisesti makasin hoitopenkillä ja katsoin mitä tuleman pitää. Monen ongelman kautta saatiin lopulta uusi hammas rakennettua, vaan aikaa siinä meni varmaan tuplaten mitä minulle oli varattu. Taisin olla varsinainen aikavaras. Seuraava hoitoaika onkin sitten vasta parin kuukauden päästä, joten toivoa vaan sopii, että yhtään hammasrikkoa ei siinä välissä ehdi tulemaan.

Olipa niskat ja pää jäykkänä, kun tunti ja kymmenen minuuttia olin maannut tuolilla hyvin epämukavassa asennossa ja pääkin tuntui aivan tunnottomalta. Katson parhaaksi lähteä piristävälle kävelylenkille parin kilometrin päähän kotiani eli naapurilähiöön. Kamera oli onneksi taas matkassani, joten kauniin talviset luminäkymät poistivat kolotukset ja kireydet, vaan kotiin päästyäni oli ihana päästä lämpöiseen kylmästä pakkassäästä.

Onneksi sentään ilmat  ja maisemat ovat ollet viikonvaihtessa kuin postikorteissa konsanaan.