
Olin ajatellut, etten tänä jouluna lähettäisi ollenkaan joulukortteja, kun muutenkn on tiukaa ja pakkolomaa perheen päälle tulossa. No, niin se joulu taas tulla lähestyy ja postiluukusta singahtelee päivittäin monia joulutervehdyksiä. Omaa tuntoani alkoi kolkuttaa ja sitten viimeisenä mahdollisena päivänä, jolloin kortit olisi saanut lähettää jolupostihintaaan, minä vasta havahduin. Herättyäni ja aamutoimiltani ehdittyäni raivasin valtaisan määrän mahdollisesti tarvittavia askartelumateriaaleja tietokonehuoneeni pikkupöydän päälle, sohvalle ja ihan minne niitä sain vaan sopimaan. Toisin sanoen, materiaalit olivat levällään kuin allakan tekijällä.
Tein yhteensä 30 korttia sinä maanantaipäivänä ja ilta jo hämärsi, kun sain kortit kuoriin ja osoitetiedot kirjoitettua niihin. Olisi ollut aika hilkulla, että olisin ehtinyt ostamaan postimerkit ja tiputtamaan kuoret viimeiseen tyhjennykseen mennessä eli meillä ostarin luona olevasta laatikosta hakevat postit vielä klo 21. Päätin jättää homman toiseen päivään ja kuinkas ollakaan. Aamuposti toi sitten taas lisää kortteja oli pakko laittaa vielä 7 lisäkorttia. Kakkospostimerkillä kortit tulivat 5 cnt enemmän maksamaan kappaleelta, kuin nuo joulupostikorttien merkit olisivat maksaneet. Vein ne viimein postiin ja ostin kyllä vielä 10 hätävarakorttia.
Tässä näitä tekeleitäni:

kuva1

kuva2

kuva 3

kuva 4

kuva 5

kuva 6

kuva 7

kuva 8

kuva 9

kuva 10
Kortit on tehty vähän kaikesta materiaalista mitä varastoistani löytyi. Suurin osa taitaa olla siskon kierrätysmateriaalista tehtyä. Mitäpä sitä hirmuisesti uutta ostamaan, kun kaapista löytyy kaikenmaailman korttipohjia ja papereita varstoituina. Aika vähiin alkoikin jo käymään nuo jouluaiheiset paperit ja kartongit sekä kapea koirstenauhat. Aikahan se tavaran monesti perii.
Sitten herää kysymys, että miten joulukortti laitetaan....Kerää tarvittavat tavarat kaapista pöydälle ja levittele ne ympäriinäsä. Siitä sitten rakentelemaan kortteja. Lopputulos on tällainen:

Tuossa nyt on oikeastaan mitä jäi jäljelle pöydälle hinatuista materiaaleista. Huh, pitäisiköhän nuo vielä "järjestää" uudelleen tuonne kaappiin. Ei taida askartelijalla siistiä päivää näkyä. Vielä pitäisi kai muutama syntymäpäiväkorttikin saada aikaiseksi. Tänään on kolme synttärisankaria, joille koritit ja äidillä oli eilen, vaan huomenna kahvitellaan. Joulupäivän synttärisankarilta tuli kutsu Keski-Suomeen tapaninpäivänä järjestettäviin 60-vuotisjuhliin. On vaan varmaan pakko jättää väliin, kun sattuu tosi huonoon saumaan viettää jouluna juhlapäivää. On vaan pakko laittaa onnittelukortti kehitysvammaiselle ,miehen veljelle.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Inkivääri: Olisitpa nähnyt miten istuin tuossa sohvalla, kaiken rojun keskellä ja silmäilin erivärisiä paperieta, kartonkeja ja nauhoja. Milloin oli sakset hukassa, milloin teipit ja nauhat. Tein noita aivan umpimähkään. :))
Sirkkis: Toivotaan, että joku ilahtuu. :)
Juha: Helpotuksen huokaus, että muutkin tuntevat samoin ja osaavat olla välittämättä. :))
Maiju: Vähän kyllä ihmettelen. :))