Elämä on elämää

Onneksi on tullut säästettyä lapsieni ihanampia kirjoja. Olen vienyt mökille noita n.30 vuotta vanhoja aarteita. Viikonloppuna keskenkasvuiset varhaisnuoret keksivät hyllystä kirjat ja heillä oli hauskaa. Lueskelivat vuoron perään sivuja eri kirjoista ja näin syntyi aivan uusia hauskoja tarinoita. Mielestäni sitten joskus vanhoina päivinä on kiva muistella mitä kirjoja ja leluja on entisaikaan ollut, kun omat lapset ovat olleet pieniä. Itselläni ei ole tallessa yhtään lapsena saatua lelua. Tosin ainoat lapsuuden muistot ovat mummolta lahjaksi saatu pienenpieni vaasi kukkasomistein ja naapurin tytöltä saatu keraaminen villakoira synttärilahjaksi. Onneksi olen säästänyt pojalle brion puujunaradan osia, jos joskus hän osaa pitää niitä arvossaan ja huolii ne itselleen. Nyt ne ovat vielä kotosalla ja joskus tyttären tyttö kyläillessään kysyy, että missä on puujunarata ja sillä on hauska mummilassa leikkiä. Kannattaa säästää joitain suosikkileluja lapsuudesta lapsille muistoksi.

kultaiset aarteet

Kategoria: Yleinen 13 kommenttia Kommentoi

Blogisisko kirjoitti 04.09.2006 - 21:56

Kyllä ovat tuttuja nuo kirjat.

Heli kirjoitti 04.09.2006 - 22:12

Ihania aarteita teillä! Sen kun osaisi, valita ne parhaimmat suosikkilelut omille lapsille säilöön. Nykyään tuota tavaraa kertyy niin paljon...

hili kirjoitti 04.09.2006 - 23:06

Uih..missähän ihmeessä on mun noi Tammen kirjat...ei ne poikaa enää kiinnostais mutta kiva ois kun olis tallessa jossain=)

Tanja kirjoitti 05.09.2006 - 09:18

Suurinosa minun leluista siirtyi siskoni lapsille. (olen nuori täti; minulla ja siskoni vanhimmalla on ikäeroa vain 7v.) Kun aloin Nikoa odottaa pyysin leluja takaisin;kaikkia ei tietenkään löytynyt, mutta mm.ssa rakkain Kalle-Nalleni löytyi ja se on arvokkaalla paikalla Nikon huoneessa. Vanhat lelut ovat ihania muistoja! Vieläkin joskus on kiva halata Kalle-Nallea! :D

Obeesia kirjoitti 05.09.2006 - 10:19

Brion puujuna on meidän perheessä ollut tärkeä. Poika oppi eroon vaipoista sen avulla. Jokaisesta pottaan tehdystä asiasta hän sai radankappaleen tai vaunun. Eipä aikaakaan, kun homma oli hallussa.

Kun lapset menivät kouluun, veimme puujunan vaunuineen ja ratoineen heidän entiseen päiväkotiinsa.

Tammen kultaisia kirjoja olen itse pienenä lukenut.
Muistan kirjan pienestä laivasta, oliko se Risto-niminen. Isäni (Risto hänkin) toi sen työmatkaltaan.

Meemu kirjoitti 05.09.2006 - 10:45

Juu ja niitä vanhoja leluja ei kannata antaa mukaan ensimmäisessä muutossa... Kokemusta on, että jossain muutossa annoin lähtöpassit nukketalolle, barbeille ja kaikille ihanille posliinihörhötyksille:( Ajattelin etten tarvitse niitä kun ei ole jatkokäyttäjää. Ja tyttöhän meille syntyi sitten kun pojat oli 9- ja 6- vuotiaat... Sitä ei ihan nuorena osaa vielä ajatella kovin pitkälle.

catarina kirjoitti 05.09.2006 - 11:59

Ne on ihania kirjoja, Mun lempikirja lapsena, siis niitä oli jo 50 luvulla!! oli tuo Herra Pähkinäinen, ja se hävisi tietenkin jonnekin.Mutta kirppariltapa sellainen löytyi ja kun annoin sen Josefinalle niin silloin Vanhin tytär muisti, että mummolan mökillä hän sitä vielä 80 luvulla luki!! siis sama tarina ja kolme sukupolvea.

Tarjuska itse kirjoitti 05.09.2006 - 12:21

Harmi kun noita Tammen kultaisia kirjoja ei enää näy kirppiksellä tai jos sattuukin näkemään, niin varmaan maksaa maltaita. Tyttärelle säästin aikoinaan hänen ekat nukenrattaansa ja pojalle tuon brion junaradan. Toivon, että nuo nukenrattaat ovat vielä hänellä tallessa, sillä jossain vaiheessa niillä on omat arvonsa. Olisipa itellänikin vielä ns. vanha paperinkeräysnukke, joita oli silloin 50-luvulla. Tytölle on kulkeutunut vanha Otto-nalleni, jonka voitin Lintsiltä 70-luvun alussa. Siinä oli sitä oikeaa sahanpurua sisällä ja nehän ovat siten keräilykamaa. Otolta puuttuu vain toinen korva. Yksi kirja jonka muistan lapsuudesta oli \"Myyrä Matikaisen malliauto\". Jonkun samantapaisen nimen näin lasten kirjassa, mutta ehkä se on siitä vanhasta mukaeltu.

Tatsi kirjoitti 05.09.2006 - 13:41

Niin totta. Olen vähän myös jemmannut jotain rakkaimpia esineitä tulevaisuutta silmällä pitäen. Mikä tällä hetkellä harmittaa on, että aiemmin on tilojen puutteen takia joutunut heittämään pitkin hampain pois tärkeitäkin juttuja. Nyt kun olisi tilaa niin ei niitä enää takaisin saa. NYYH. Ja lapset on jo niin isoja et niitten "pikkulapsiaikaiset" tavarat on jo jouduttu aikaa sitten karsimaan.

Hallatar kirjoitti 05.09.2006 - 18:58

Tammen kultaiset ovat ihania...=)
Jotkut keräävät niitä isolla rahalla...=)

Tarjuska kirjoitti 05.09.2006 - 19:17

Hallatar: Äsken näin kirppiksellä pari Tammen kultaista kirjaa. Ne olivat pehmeäkantisia ja lörppyjä ja vuosiluku oli jotain 1985 pintaa. Ne ei tuntuneet ns. aidoilta vai onkohan niiden kansimateriaalia muutettu jossain vaiheessa. En ostanut, sillä mielestäni ne eivät olleet sellaisia kuin aiemmin itselläni on ollut.

Ansku kirjoitti 05.09.2006 - 19:54

Kiva kun olet säästänyt vanhoja kirjoja. Mulla on omia muutama,jotka olen saanut n. 10-11-vuotiaana, ainakin Pieni talo preerialla ja joku Gulla kirja. Pojallani on tallessa PupuTupuna jonka hän sai 2 vuotiaan, siellä se nököttää 25 vuotiaan "hevarin" yöpöydällä, jotenkin hellyyttävää.

Piri kirjoitti 18.09.2007 - 09:38

Paperinkeräysnukke-haulla osauduin viimevuotiseen postaukseesi. Ilmeisesti samanlaisella nukella olemme leikkineet hamassa lapsuudessa.

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)

Kotisivusi osoite

Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten

Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)

Kommentti

Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN: