
Taannoin, 36 vuotta sitten oli tapana kultasepänliikkeissä lahjoa kihlapareja ylimääräisillä lahjuksilla. Ehkä se oli jonkinlaista markkinointikikkaa. Ostaessamme kihlasormukset meille tarjottin kylkiäisinä Ruotsin risteilyä tai puolta tusinaa kahvikuppeja. Koska sulhaseni oli armeijassa, niin meillä ei niin helposti olisi ollut aikaa risteilyyn, joten valitsimme tuon kahviastiaston. Eikä harmita yhtään näin jälkikäteen. En tiedä onko tuo kahviastiasto mitenkään arvokas eli mitään keräilysarjaa, mutta mielestäni se on juhlavaa ja ainakin kuppien ja lautasten pohjassa on numerosarjoja.

Puolesta tusinasta kaikki alkoi ja kirjahyllyn lasikaapissa on nyt 55 kahvikuppia ja asetteja monin verroin enemmän. Osaan kupeista on tullut pieniä säröjä juhlien jälkeen tiskatessa. Lähinnä näitä kahvikuppeja käytetään isommissa juhlissa ja näitä on ollut hyvä lainata myös sukulaisille, kun on ollut kahvitilaisuuksissa kahvikupeista puutetta.

Sattuipa somasti viikonlopulla kirppiskäynnillä. Rahapussissa sattui sillä kertaa olemaan vain viisi euroa ja kiertelin katsomassa onko mitään ostettavaa, käytössä oleva rahasumma huomioiden. Olin jo katsellut itselleni uutta uimapukua, joka maksaisi neljä euroa, vaan ensin päätin kiertää kirppiksen läpi, ennen ostopäätöstä. Eräällä pöydällä sitten huomasin tämän astaiston, kun pariskunta oli juuri tuomassa tavaroita myyntiin. Koppasin astaiston kainalooni, sillä se maksoi vain viisi euroa ja laatikossa oli 10 kahvikuppia alustoineeen ja kahdeksan kakkuasettia. Tosin niissä kakkuaseteissa oli sellaiset kullatut lehdykät, kun kotona olleet olivat pääsääntöisesti valkoisia, joissa on kultaraita. Lisäksi minulle on kerääntynyt kolme kermakkoa ja pari sokerikkoa. Iso pullalautanennkin on löytynyt kirpparilta aiemmin.
Aikamoiset juhlat voisi nyt pitäää, kun kahvikuppeja on jo 65 paria, vaikka sitten joissakin onkin pieniä säröjä. Ehkä hieman voisi karsia sitten niitä huonompia jossain vaiheessa pois. Taitaa tulla kohta säilytyspulaa. Olen nähnyt näitä kahvikuppipareja monenlaiseen hintaan kirppareillakin. Toiset pyytää useita kymppejä, mutta minä en osta niitä millään isolla rahalla. Nappaan tilaisuudesta kiinni, kun kohdalle sattuu edulliseen hintaan.
Tällainen mukava löytö tälläkertaa ja uimapuvunkin sain, kun kävin automaatilla hakemassa lisää valuuttaa.
Edit:
Lisään vielä kahvikuppiparin kuvan, että näkyy oikein minkälaisista kupeista sitä oikeasti on kyse ja joidenkin pohjassa näkyy tuo leimakin:

Kahvikuppipari ja kakkulautanen

Puolalaisia näyttää olevan, leimasta päätellen.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Sitten kun tulet meillä käymään niin vilkaisepas, onko mun Mamalta saamani kupit ihan samanlaisia?
En saa kuviasi suurennettua niin en ole varma...
<3
Una: Lisäsin postaukseen kuvan kahvikupista ja leimankin, joten nyt näät ehkä paremmin. :)
Sää ihan näit vaivaa miun vuokseni...=)
Hain yhden mun kupin esille. Mun kupit ovat hieman pulleahkommat ja niissä on kultaraita selkeästi kupin sisäpuolella ja kupin korva on valkoinen, ja eri tehtaan valmistama...
Lautanen on likimain suoraan kopio.
Risteilylle olette päässeet monta kertaa kihlautumisen jälkeen, mutta 'kihlakahvikuppeja' teillä ei olisi, jos silloin olisitte valinneet risteilyn!
Onnittelen.
Kristina: Se on aivan totta. Risteilystä ei olisi kuin muisto enää jäljellä, jos sitäkään. :) Kahvikupit ovat ikuinen muisto, sillä tuo sarja kulkee mukanamme avioliiton ilon hetkissä. :)