Viime viikon tostaina kävin entisen työtoverini 75-vuotispäivillä. Jo kuukausi sitten aloitin lahjan teon eli olin luvannut tehdä hänelle syntymäpäivälahjaksi Salomoninsolmuhuivin. Jostain kumman syystä innostus lakkaa aina kesken kaiken. Alkujaan tein sitä muutamalla mökkimatkalla, mutta sitten kotioloissa työ jäi vain sinne käsityökassiin ja seuraavalla mökkimatkalla jälleen mukaan. Sitten tietenkin kävi niin, että mökkeilykausi päättyi ja työ unehtui pussukkaansa, kunnes vihdoin tajusin, että syntymäpäivä oli käsillä ja työ aivan keskeneräinen. Viimeisenä päivänä ennen juhlapäivää heräsin aamulla ja päätin olla avaamatta tietokonetta ja sen sijaan ryhdyin heti aamusta virkkaamaan puoliksi keskeneräistä huivia. Siinä meni "työpäivä" rattoisasti. Kuuntelin siinä sivussa lempimusiikkiani cd-soittimen kautta. Harvoin tulee kuunneltua, vaikka levyjä onkin kertynyt ehkä toista sataa telineeseen ja kaikkea ei ole edes kuunneltu sen jälkeen kun ne kerran on ostettu. Lähinnä kirpparilöytöjähän ne on, mutta kuitenkin.

Neljän aikaan, kun mies tuli töistä, niin hapsutin huivia ja huokaisin sen jälkeen helpotuksesta. Olisihan se ollut noloa sanoa, että "sorry, lahja tulee jälkijunassa".

Huivi on tehty Seitsemän Veljestä langasta. Lankaa tähän huiviin meni runsaat kaksi kerää ja kolmannesta kerästä tehtiin hapsut, josta jäi hieman lankaa vielä jäljelle. Lahjansaaja toivoi pitkää huivia ja sen hän sai. Hapsutkin olivat kohtalaisen pitkät ja niitä laitoin kolme lankaa, yhteen reikään. Pääntiekauluksen laitaan virkkasin kiinteitä silmukoita lenkkeihin, jotta ei näytä niin venyvältä.

Tässä luomus lahjan saajan yllä:

Onneksi lahja oli mieleinen ja nyt sain lenkeistäkin suhteellisen pienikokoisia, joka kyllä näytti silmääni paremmalta kuin aiemmat tekeleeni. Pikkuhiljaa kädet oppivat tuon taidon. Koskakohan ehtisi opetlla niitä sukkien kantapäitä?