
Tällä kertaa kuitenkin väri on luumu, Lepiksen ehdotuksen mukaan - nythän on luumujen aika:)

Meilläkin sattui olemaan kaupan luumuja ja vertailin hieman tuota luumujen väriä. Se vaihtelee sinisestä viininpunaiseen. Mustikat ja luumut ovat aikalailla samaa värisävyä, kuten tuo Aallon lasissa oleva sininenkin. Virsikirjassa ja Riihimäen lasin maljakossa, sekä oroveissa on taas tuota luumussa olevaa viininpunaista värisävyä.
Näillä väreillä vastasin luumuiseen kollaasihaasteeseen.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Sinulla löytyivät molemmat
Pekka 53v.
vaaleaa ja tummaa luumua ;)
Riihimäen lasi on upeaa, mutta kyllä nuo mustikat vievät voiton!
Hieno kollaasi!
Mustikatkin siinä korissa, maukkaan näkösiä!
Inkivääri: Näin on. :)
Flora: Aika samaa sävyä ne mustikat todella ovat. :)
Inkataika: Vähän hakusessa oli nuo sävyt, mutta onneksi jotain löytyi kotoonta ja kuvavarastosta. :)
Kaisa: Kiitos! :)
Zilka: Väriaihekin oli niin herkullinen, että pakkohan tuosta on hieman jälkimakua saada. :)
Eija: Kiitos! :)
Marjut: Oikeastaan tuo kori oli ostettu sienikoriksi. Sieniretkellä sattui vielä eteen valtaisa määrä mustikoita, joten keräsin niitä sitten mukana olevaan koriin. :)
Pekka: Minä pääsen sinne ainakin sähköpostiin tulleen viestin kautta, ilman kirjautumista. Laitoin kuitenkin puolestani vieraskirjaasi kiitoskommentin. :)
Auringonkukka: Yksi tykkää vaaleasta ja toinen tummasta. :))
SusuPetal: Tuo maljakko on oikeasti kyllä ihana, mutta mustikat ovat makoisampia. :)
Uuna: Joo, nyt tuli kyllä ruumiin ja sielun ravintoa, ihan sattuneista syistä. :)
Harakka: Maukkaita olivat mustikatkin. :)
Tanssiva harmaa pantteri: Tosiaan, luumuja on erivärisiä ja myös maussakin eroja. Tuon virsikirjan kuvasin kesän rippijuhlissa...ajankuluksi. Sattuipa kuvavarstosta silmiini ja tuo väri kun näytti sopivan haasteeseen. :))
Hieno tuo mustikoita täynnä oleva koppa.