
Tänään, 11.9 tulee isäni kuolemasta kuluneeksi 12 vuotta. Suru on muuttunut vuosien aikana kaipaukseksi ja varsinkin tänä päivänä on suru taas niin pinnalla, käsin kosketeltavissa. Viime päiviänä on isä ollut jälleen monesti muistoissani. Monet käden jäljet muistuttavat hänestä. Isä oli sellainen puuhastelija, joka nikkaroi kapioarkkuja, teki kirjahyllyn kotiin, näperteli kaikkea käsillään, kokeili maalata tauluja ja kuvaili palon kaitafilmikameralla kotona ja myöhemmin videolla kuvia laidasta laitaan. Nuo vanhat filmit pitäisi saada tallennettua dvd-muotoon nauhoilta muistoksi.
Ajatuksissa on myös kahdentoistavuoden takaiset muistot siitä päivästä jolloin isä kuoli. Monesti tulee kerrattua tuon päivän tapahtumia ja jotenkin ne ovat jääneet mieleen niin pysyvästi, että muistaa melkein tarkalleen mitä sinä päivänä on tehnyt ja missä ollut. Isä kuoli sydänkohtaukseen oman kotinsa sohvalle, kun äiti oli ollut minua auttamassa pyykkituvassa. Monesti mietin, että entä jos äiti olisi ollut kotona ja minä en olisi tarvinnut apua....olisiko kaikki ollut toisin. Asiat vaan menevät niin kuin ne on mennäkseen ja turhaan niitä on jossittella, mutta ihminen on vaan sellainen, että sitä puntaroi vaihtoehtoja ja miettiin olisiko pitänyt tehdä jotain toisin.

Isän muistolle
Word Trade Centerin tuhoisassa itsemurhaiskussa kuoli 11.9.2001, lähes 3000 ihmistä. Tänään on kulunut tuosta tapahtumasta 8 vuotta. Muistakaamme myös heitä tänä surullisen syyskuun päivänä.
Wikipediassa lisää tuosta päivästä.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kunnioitamme muistoa!