
Perjantaina mökillä yritin jälleen nettiyhteyttä, sillä aiemmin manamallani Soneran nettitikulla. Edelleenkin yhteys on hidas, vaikka jossain vaiheessa tuntui, että se olisi aika ajoin pelittänyt piirun verran nopeammin. Loma-aikana saimme kyllä havaita, ettei nettiyhteydellä pystynyt ladata tärkeitä ohjelmapäivityksiä. Ne oli jätettävä kauppareissulle, kolmenkymmenen kilometrin päähän, jossa nettiyhteys toimi sen verran paremmin, että puuttuneet päivitykset tuli osin tehtyä, mutta joitain päivityksiä ei pystynyt tekemään kuin loman jälkeen kotona. Se taas vaikutti siihen, että emme pystyneet välillä päivittämään uudempia päivitysohjelmia, kun vanhoista puuttui välistä joitain päivityksiä ja niitä emme enää saaneet suoraan päivitettyä. Siinä tarvittiinkin jo hieman atk-nörtin apua.Onneksi sellainen löytyi tuttavapiiristä.
Perjantaina kone hitaasti yritti päivittää kolmea tärkeää ohjelmapäivitystä, sillä aikaa kuin itse yritin kurkkia vuodatuksen kommentteja jä yritin tuskastuneena käydä Facebookin viestikommentteja lukemassa. Iltamyöhään kun viimein päätin sulkea koneen, niin se ilmoitti, että ohjelmapäivitystä suoritetaan ja kehoitti olemaan sammuttamatta konetta. Tein työtä käskettyä ja kiltisti odottelin, että kone sammuisi itsestään ja niinhän se teki. Lopulta irrotin välijohdon, nettitikun sekä hiiritikun koneesta ja ajattelin, että kaikki on ok.

Lauantai-illalla ajattelin sitten ladata numerokuvahaastetta varten valokuvia kamerasta koneelle. Yllätys, yllätys.....kone yritti käynnistäytyä ja ensin tuli Fujitsun käynnistysteksti, sitten tuli latausmerkkiviiva ja sen jälkeen kone avautui suoraan vihreälle sivulle, jossa luki, että ohjelmapäivityksestä 3/3, josta on 0% suoritettu, hetken kuluttua kone sammui ja aloitti ruljanssin alusta. Sain neuvon, että painasin F8-nappulaa ja yrittäisin ottaa vikasietotilan toisen vaihtoehdon käyttöön, mutta ei siitä mitään apua ollut...edelleenkään ei kone ladannut. Se vaan avasi ja sulki tuon sivuston vuoronperään. En ymmärrä mikä häikkkä siihen tuli. Yritin etsiä koneen varmuuskopiolevyä, joka pitäisi kopioidan koneen oston jälkeen, mutta en ole varma onko siitä tehty tuota kopiota, kun en löytänyt mistään. Nyt jäi sormi suuhun, että mitäs nyt? Kone on vasta maaalisuulla ostettu ja siinä on vielä takuuta ensi maaliskuulle. En nyt sitten tiedä, että kovaako vakuutus tuollaisessa tapauksessa koneen vai miten saamme koneen käynnistymään.
Pitäisihän tietokneen toimia ilman nettiyhteyttäkin, mutta kun ei päästä edes aloitussivustolle. Mietin, että osa syy voi kyllä olla Soneran liikkuvassa laajakaistassa, kun ei jaksa pyörittää päivityslatauksia ja sitten kone voi mennä juntturaan, kun ne eivät toimi oikealla tavalla. Olisikon tässä syytä sopimuksen purkkuun? Täytyyhän kone saada päivitettyä tai ei kai voi olettaa, että kun kone lataa jotain päivitystä, niin liikkuvaa laajakaistaa liikutetaan ympäri maakuntia, kunnes löytyy sopiva paikka, jossa kenttä riittää päivittämiseen.
Kokeilimme myös naaapurin Elisan nettitikulla, jos sillä olisi mitään merkitystä häiriötilanteeseen, mutta ei ollut. Ei liioin toiminut kotonaakaan, mutta olikin jo melko varma, ettei sillä olisi mitään merkistystä, sillä eihän sinne sivustolle edes pääse, josta nettiyhteys klikaan päälle.
Osaisiko kukaan arvella mistä kiikastaa?
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Marjo: Yritin googlettaa, mutta en kyllä osannut etsiä vastaavaa ongelmaa. Löydin Windowsin ja Fujitsun sivustolta jotain tieota. En itse ymmärrä mitään tuon koneen sielunelämästä, joten viemme koneen tänään norttiystävälle.
Inkataika: Nörttiystävän opastuksella yritimme mennä sinne vikasietotilaan, mutta ei tapahtunut mitään. Emme siis todennäköisesti ole laittaneet sitä toimintoa päälle. Minä en noista asetuksista aina tiedä mitä pitää laittaa ja ystävä, joka ohjelman on asentanut ei ehkä ole sitä sitten laittanut. Ei ainakaan pelannut niistä toimenpiteistä huolimatta. Onglma jatkui samanlaisena. Olen koko aamupäivän miettinyt, että onko koneesta tehty varmuuskopiolevy. En ole löytänyt mistään, vaikka olen kääntänyt kaikki kaapit ja laatikot melkein ylösalaisin. En jaksa muistaa, sillä kone on mieheni ja minulla on tämä pöytäkone, josta kyllä on ne kopiot tallessa. En löytänyt mitään muutakaan levyä, joka olisi mahdollisesti tullut tuon tietokonepaketin ohessa. Täytyy varmaan ottaa yhteyttä Fujitsun tukeen ja kysyä mitä tehdään. Koneessa on kyllä takuuta vielä jäljellä, mutta se on sitten eriasia, kuuluuko tämä takuun piriin. Toivottavasti saisi ainakin jotain apua asiaan. Harmin paikka.