Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.08.2006 - 14:32

Tänään perjantaina matkasin Hus Meilahden klinikalle luustontiheysmittaukseen ja määräaikaisiin laboratoriotutkimuksiin. Matkalla kotoa juna-asemalle ohitan aivan jalkakäytävän reunustalla paikan, johon sama pulu-mummo kantaaa kauraryynejä viikosta toiseen. Keväällä oli pelkona lintuinfluenssa ja lisääntynyt rottakanta. Nämä lintujenruokkijat altistavat myös ihmisiä kulkutaudeille. Itse ilmoitin keväällä ympäristökeskukseen kyseisestä  paikasta ja rottahavainnoistani. Lupasivat myrkyttää alueen rottia vastaan. Myöhemmin keväällä havaisin samassa paikkaa useita rotankoloja käytäville ja myös välipalalla olleita rottia. Rottien käytävät sijaitsevat aivan vilkasliikenteisen kadun varrella palveluiden välittömässä läheisyydessä. Tänään taas pusikossa oli parin paketin verran kauraryyniä. Niistä olisi mummo monet kaurapuurot keittänyt itselleen, eivätkä olisi päätyneet rottien aterioiksi. Tosin pusiossa joskus näkyy puluja ja variksia, mutta tokkopa niitä muut linnut syövät. Lintujen ruoat pitäisi olla korkealla lintulaudoilla, eikä pitkin taajamien pusikoita ja viheraluieita. Tosin monet ns. lintumummot eivät edes itse sitä ymmärrä, että he toiminnallaan houkuttelevat isot rottakannat liikkeelle.

Eloveenaa rottien ruokana

Matka jatkui junalla kohti Meilahden sairaala-aluetta. Hämmästyksekseni havaitsin, että alueella ollaan tekemässä uusia liikennejärjestelyitä ja katuosuus sairaala-alueelle oli suuren myllerryksen kohteena. Kuvittelinkin jo hetken, että nyt ovat rakentamassa jotain uutta sairaalaa keskelle ajoväylää. Paikka tuntuu olevan kyllä aika tiiviisti rakennettua. Kauhulla odotan sitä päivää, jolloin idyllinen Kirurgisen sairaalan elinsiirtotoiminta siirtyy isolle sairaala-alueelle ja olemme sitten vain osa suurta massaa.

liikennejärjestelyjä sairaala-alueella

Kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikunkeikun...

Meilahdessa kävin ensin röntgenissä luustontiheysmittauksessa. Viikon kuluttua saa sitten tiedon onko luustontiheys muuttunut huonommaksi tai parantunut viimeisestä mittauksesta, joka tehtiin kolme vuotta sitten. Osteoporoosin sain kylkiäisinä pitkäkestoisesta kortisonilääkityksestä sekä sairaalassa makaamisesta, jolloin lihakset ja luusto pääsivät huonoon kuntoon. Osteoporoosiliitolta olen saanut tietoa sairaudesta ja sen hoidosta. Lisäksi kohta alkaa jokaviikkoinen kuntosalitoiminta, joka on järjestetty yhdessä alueellisen osteoporoosiyhdistyksen sekä oman alueen maksa- ja munuaispotilaille suunnatun potilasyhdistyksen  kanssa. Kummallakin järjestöllä on yhteistä siinä mielessä, että molemmissa on potilasjäseniä joilla on osteoporoottisia ongelmia. Onneksi sairauden kanssa selviää kun syö terveellisesti ja huolehtii kalsiumin saannistaan sekä harrastaa sopivaa liikuntaa säännöllisesti.

Tutkimuksen jälkeen kävin viellä normaalikontrolliin kuuluvissa laboratoriotutkimuksissa. Tällä kertaa tosin oli minulle määrätty enemmän reumasairautta paljastavia tutkimuksia. Toivon tietenkin, ettei tätä sairautta enää todeta, kun mulla on muitakin jo ihan riittämiin. Kuitenkin on hyvä kun tutkitaan, että voin olla huoletta asiasta. Viikon päästä ollaan taas hieman viisaampia.

Kotimatkalla ihailin kaunista loppukesää ja taas jälleen on ollut kesäisen lämmin päivä, vaikka ollaankin jo kohta lähes elokuun loppupuolella.

pihlajasta se kertoo...

Kauniita ova nuo pihlajat kotimatkan varrella. Tänä vuonna onkin sitten paljon pihlajanmarjoja. Niitä tosin en ole opetellut hyödyntämään esim. hyytelönä tai muuhunkaan luonnonvaraan. Mökillä sitten näkyy onko pihlajamarjoista ollut hyötyä, joten omenoissa ei olisi niinkään niitä toukan aiheuttamia tuhoja. Tosin kuiva kesä on voinutut verottaa omenasatoa ja niiden koostumusta ja kokoa. Saahan nähdä onko kaivo vallan kuiva vai onnistuuko edes saunavesiä sieltä nostamaan.

Meemu kirjoitti 18.08.2006 - 16:26
Liittyvätkö pihlajanmarjat ja omenoiden toukat jotenkin toisiinsa?
Nimimerkillä: jo 10v omakotitalossa, mutta kasvanut kerrostalossa...
Tiuli kirjoitti 19.08.2006 - 07:27
Voih niitä suloisia pulu-mummoja, hyväähän ne tarkoittavat, mutta eivät ikäviä seurauksia varmaankaan hiffaa:( Eeehana pihlaja marjojen runsaudessaan, niin kaunis!
Hallatar kirjoitti 19.08.2006 - 22:03
Mummo sanoi aikanaan, jotta
"Pihlaja ei kahta kanna", eli jos pihlajassa on paljon marjoja, tulee vähäluminen talvi. Tiedä sitten...=)

Tarjuska itse kirjoitti 20.08.2006 - 23:51
Meemu: Jos pihlajissa ei ole marjoja, niin sillon ne toukat pesii omenoissa. Onneksi nyt on paljon pihlajanmarjoja, niin omenapuut saavat olla rauhassa. Yleensä jokatoinen vuosi sattuu, ettei pihaljissa ole marjoja. Nyt on kyllä kahtena vuotena peräkkäin ollut, joten hyvän näin. Tosin tämän vuodan omenat saattavat jäädä pienikisi kuivuuden vuoksi.

Tiuli: No, sillä pulumummolla ei näytä olevan ymmärrystäkään.

Hallatar: Enpä ole tuota sanontaa ennen kuullutkaan, mutta jotenkin voisi uskoa tuohon vähälumiseen talveen, tämän kuuman ja kuivan kesän jälkeen.
Meemu kirjoitti 21.08.2006 - 07:47
En ollutkaan tuota toukka-asiaa ennen tiennyt. Pieniä on omenat meidän pihassa ainakin, ja tuppaavat putoamaan puusta ennenkuin ovat kypsiä. Toivottavasti ensi vuonna tulee kunnollisia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ