
Taas kirppiksen kautta kotiin. Kaupungista kokouksesta tullessani poikkesin kirppiksellä katsomassa jospa jotain "pientä" löytyisi, kun muutama lantti oli kukkaron pohjalla sopivasti. Uuteen keittiöön tekee vielä mieli ostella jotain sopivaa reksvisiittaa. Löysinkin tyylikkään hedelmävadin, joka sopii muuhun teräksen väriin hyvin. Aiemmin kun löysin teräksisen leipälaatikon. Keittiössä on nyt terästä ja pinkkiä kaunistusta.

Tyylikäs hedelmävati tai miksikä sitä sitten kutsuukin löytyi 2 eurolla
Tykkään ostella ja kerätä erilaisia keittokirjoja ja eniten houkuttavat nuo herkkukirjat. Löysinkin kirpparilta pari aikakausilehtien kylkiäisinä todennäköisesti jaettua reseptikirjasta. Toisessa on jouluherkkuja ja toisessa ohjeita ja neuvoja juhlien järjestämiseen. Kirjasen nimi oli "kutsut kotona" ja jouluisen kirjan nimi oli "joulun aika". Maksoin niistä euron kipale.

parilla eurolla herkkuohjeita
Lisäksi en saanut taas silmiäni irti pinkistä puserosta, joten sekin piti ostaa parilla eurolla. Se tosin oli käyttämätön ja siinä oli vielä tuotelappunenkin kiinnitettynä.

Pinkki pusero, jossa rinnuksessa koristelua
Mitä kaikkea sitä taas saikaan kuudella eurolla? Siis taas tuli ostettua, kun halvalla sai... Onneksi ollaan viikonloppuna menossa mökille, niin ei pääse kirppiskierrokselle. Tosin nyt on Jousan Markkinat...toki sielläkin voi retkahtaa ostamaan turhuuksia. Enhän mä mitään turhaa osta, enhän. Kaikki varmaan on tarpeellista... ainakin tällä kertaa. Onhan tämä huomattavasti edullisempi tapa shoppailla kuin kalliimmissa muotiliikkeissä, joten kyllä kierrätys kannattaa. Sopii paremmin eläkeläisen kukkarolle.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Mää olen hupsuna jouluun...=D
Olin jo aivan murheellinen, kun luulin kadottaneeni muutossa Kotivinkin monien vuosien joululehdet, mutta tänään löysin ne. =) Jee!
Vaikkei muuta, niin selailen niitä ja kahtelen kuvia...=)
Niinkus se entinen sokea:
Mies istui kadulla, kaulassaan lappu
"Olen sokea, voitko avustaa minua".
Hänellä oli käsissään kuvalehti jota hän selasi.
Paikalle pysähtyi toinen mieshenkilö ja kysyi, kuinka mies voi lukea jos hän on kerran sokea?
"Emmää luekkaan!" kadullaistuja tokaisi.
"Mää kahtelen vaan kuvia!"
-Mukavaa päivänjatkoa. =)
Hallatar -> Mä olen myös vähän sellainen keräilijäluonne ja joululehtiä löytyy myös nurkista useita. Ne on ihania ja vanhoja käsityölehtiäkin. Hah-haa, tuo vitsi on hauska... huvitti näin labrareissun päälle mukavasti.
Mukavia päivän jatkoja teillekin!