Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.08.2006 - 22:54

Eilen tuli ostettua kirppikseltä iso kasa neulepuikkoja, sukkapuikkoja, virkkuukoukkuja ja jotain mistä en ymmärrä hölkäyksen pöläystäkään. Löysin kivan purnukan, jossa sitten voin noita kutimiani säilytellä, ettei niitä tarvitse haeskella sitten jemma-nimisistä paikoista.  Tänään kävin kaupungissa jalkojenhoitajalla ja samalla reissulla sitten piipahdin myös lähetysseuran kirppikselle, josta joskus onnistuu löytämään suhteellisen edullisesti jotain kivaa. Nyt ajattelinkin "sillä silmällä" katsella, että jospa näkisin sellaisia paksuja kutimia, kun kaupassa näyttivät maksavan vitosen kieppeillä. Löysinhän minä, joten näin sitten taas tuli suurennettua tuota puikkovarastoa. Onkin hyvä, että niitä on neulepuikkoja on sitten tarpeen mukaan montaa eri kokoa ja useampia pahan päivän varalle.

Kirppislöytöjä: purkki ja kasa neulepuikkoja ym.

Tässä läjä eilisen ja tämän päivän kirppissaldoa

Kaupungista tulomatkalla piti sitten vielä poiketa Prismassa, kun siellä kuulemani mukaan oli lankoja alennuksella, vaikka just aamulla totesinkin, että en osta varastoon, vaan sen mukaan mitä olen tekemässä. No, kun halvemmalla taas sain, niin ostin rosaa Tennessee-lankaa 3 kerää, 2 kerää pinkkiä Jasminia ja yhden valkoisen Samoksen, kun enempää ei ollut. Pyörittelin pitkään kädessäni rosa/vihreä/keltaista Samos Lollipoppia ja otinkin jo kainalooni kolme kerää. Sitten miettimään, että mitä ihmettä mä niillä teen, kun en tykkää vihreästä enkä keltaisesta väristä. Laitoinpa sitten takaisin ja vaihdoin ne tuohon rosaan Tenneseen.

Tämä lankahamstraus on näemmä tarttuva tauti.

Ei värillä ole väliä, kunhan se vaan on....

Sitten seuraa tietokysymys, että kukakohan tietää mikä kuvassa oleva neula tai mikä lienee koukku on. Siinä on molemmissa päissä silmät ja ne ovat päästä avoimet ja toisen silmän tyvessä on pieni reikä. Mihin tarkoitukseen tällaisia käytetään, sillä nämä ovat minulle vieraita kapistuksia? Ne olivat noiden eilisten kirppisostosten joukossa.

Kenpä tietäis sen, ken arvaisi mikä tämä on?

Mymskä kirjoitti 15.08.2006 - 08:35
En ole ihan varma, mutta näyttää sellaiselta neulalta, jolla tehtiin/tehdään esim. lapasia. En muista mikä sen oikea nimi on.

Olikohan tässä mitään järkeä laittaa vastausta, kun ei kerran mitään tietoa osannut antaa... ;).
Tanja kirjoitti 15.08.2006 - 09:00
En tiedä mikä se on, mutta kivoja löytöjä olet tehnyt! =)
Tarjuska itse kirjoitti 15.08.2006 - 11:36
Mymskä: Niitä neuloja oli kaksi ja toiseen oli pujotettu karhunlangan tai vastaavan paksuista lankaa. Tuli mieleen, että johonkin pujotteluun se liittyy.
Mymskä kirjoitti 15.08.2006 - 15:06
Ei se olekaan se kinnasneula (nyt se nimikin löytyi). Siinä on kai keskelä se neulansilmä.

Oiskohan tuo joku verkkoneula... siis kalaverkkojen tekoon. Karhulanka vähän vihjaisi siihen suuntaan.
Tarjuska itse kirjoitti 15.08.2006 - 15:08
Mymskä: Pitäisiköhän tässä sitten ruveta kalaverkkoja neuloo, hii?
katri kirjoitti 15.08.2006 - 20:16
Hyvä Tarjuska!
Lankaa ei voi koskaan olla liikaa :D ja varsinkaan puikkoja!
maiju kirjoitti 15.08.2006 - 21:37
Se on muuten tosi hyvän näköistä se rosa/vihreä/keltaista Samos Lollipop. Joku oli tehnyt siitä salomoninsolmuja ja lopputulos oli tosi upea.

Mä olen meinaan itsekin sitä pähkäillyt, mutta en ole ostanut.

Maiju
Tarjuska itse kirjoitti 15.08.2006 - 22:17
Maiju: Senpä vuoksi mä sitä pyörittelinkin, kun jotenkin kiehto, mutta sitten mä vaan ajattelin ettei se ole mun väriä...maksoi kyllä vain 1,50/kerä, joten halpaa. Halpaahan aina kannattaa ostaa, vaikka ei tekisikään mitään :?)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ