

Esittelin mummonmökkiämme, viikon numerokuvahaasteessa. Tieltä päin kuvattuna pihapiiri näyttää ahtaalta ja heinittyneeltä. Nuo heinät kasvavat kuitenkin rajan toisella puolen rinteessä eli tien kupeessa. Pihapiiriin mentäessä näyttääkin jo avarammalta.

Viikko viikolta, näyttää kesä edenneen mökkipihapiirissä. Välillä on saatu kokea kesän helteitä ja viime aikoina sitten on tullut runsaasti vettä ja jopa rakeitakin satoi viime viikonlopulla. Kasvit tarvitsevat vettä ja nyt oli ainakin irikset hehkussaan. Tässä samalla esittelen mökin pihapiiriä, joka tieltä katsottuna näyttää ehkä tiheiköltä.

Tässä irispenkkini. Seuraavaksi ovat kukintavuorossa kurjenmiekat, jotka muistuttavat näitä iriksiä, mutta ovat pienempiä.

Näistä kulleron kukista jotenkin pidän kovasti. Nämä eivät olleet vielä aivan auki...kuitenkin ihan hilkulla.

Omenapuiden siimeksestä pilkottaa punainen mummonmökkimme.

Omenapuut kukkivat parhaillaan. Toivottavasti tänä syksynä saadaan omenoita. Niitä ei ole tullut pariin vuoteen. Välillä sadon vie pihlajamarjatoukat, välillä halla vie kukat tai sitten ei ole mehiläisiä. Nyt näyttää olevan mehiläisiä ja pihlajanmarjojakin näyttää tulevan, joten toukat pysyvät poissa ehkä omenapuiden kimpuista.

Omenapuiden siimekesessä ja tienpenkassa kukkii parhaillaan runsaasti kauniita, tuoksuvia kieloja. Oli hirveä hinku poimia niitä kotiintuomisiksi. Osan keräsin itselleni, osan äidille ja maanantaina vein nipun toimintakeskuksen yhteislaulutilaisuutta pitävälle pariskunnalle, joka käy säännöllisesti laulattamassa väkeä. Maanantaina oli taas odotettu laulutuokio.

Keskipihamaalle jää laajaa nurmikkoaluetta leikkejä ja auringonottoa varten. Tuon tuulimyllyn rakensi aikoinaan ystäväni Maijan mies, joka menehtyi tämän vuoden alussa. Tämä tuulimylly on muisto häneltä.

Pihapiirissä on myös erillinen saunarakennus, jonka eteen teimme viime kesänä terassin. Saunan yhteydessä on myös varasto ja puuliiteri.

Mökillä on muutama erilainen kaariportti ja tässä yksi, jonka alle olen asettanut tämän puusta veistetyn naisfiguurin. Torson päälle laitoin kauniita kieloja, odottelemaan kaupunkiin lähtöä.

Tässä se meidän ulkohuussimme. Seinässä on käsienpesupaikka.

Olen istuttanut keskelle pihaa kukkapenkin, jossa on lähinnä narsisseja ja tulppaaneja.... Mutta mitä nämä valkoiset kukat mahtavatkaan olla? Jäin näitä ihmettelemään kukkapenkissä. En muistanut, että siellä tällaisia olisi kasvanutkaan. Kai ne olen sinne sitten istuttanut, vaan en muista ja tiedä mitä mahtavatkaan olla.

Tontin takalaidassa on kivi, jonka päälle olen istuttanut maanpeitekasveja sekä mehikasveja. Sieltä löytyy kaikenmaailman kääpiöitä ja sammakoita ym. somistuksia. Tontin raja-aita on lahonnut jaloistaan, joten vaatisi pientä nikkarointia. Soisin sen tulevan korjatuksi tänä kesänä, ettei hirvet jyllää siitä vielä pihamaallemme. Niitähän tuolla metsikössä kyllä liikkuu ja kulkureitti kulkee aivan tontin lähietäisyydeltä toiselle puolen tietä.
Joka kerta löytyy täältä mökiltä kyllä uutta kuvattavaa. On se niin mielenkiintoista kulkea kesällä kameraa ulkoiluttamassa.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Täällä sielu lepää...
♥
Mökkisi on todellinen keidas, kelpaa sitä esitellä. Mukava myös, että se ikäänkuin avautuu kun käy pihalle asti katselemaan. Kaikki ei näy heti ulospäin. Nyt lämpimiä säitä, että saat nauttia ja vain olla!
Kaunis ja moni ilmeinen pihamaa.
Riittää katseltavaa uusin silmin päivittäin.
Kauniita kesä päiviä odotellessa.
Nautitaan elämästä.
olisikohan tuo valkoinen kukka jonkinlainen sarjanarsissi? Minä muistan nähneeni tuollaisen ennenkin ja jos en vallan väärin muista, niin siinä on tuoksuakin jäljellä enemmän kuin oikein isoissa jalostetuissa narsissa.
terveisin: