
Sain eilen ihanalta Maiju-siskolta, uuden Ihana-lehden, josta löytyy mm. Maijun korttikoulu, sekä paljon muuta mielenkiintoista kädentaitonäytteitä.

Uusi ihana-lehti on ilmestynyt

Ihania kukkia ja nauhoja sommiteltu kortteihin. Tuntuu, että itse aina toistan itseäni. Osaisinpa keksiä itsekin uusia sommitteluja kortteihini. Kaikkia hienouksia ei tietenkään löydy omista varastoistani, mutta on sinne kyllä aika paljon sälää kertynyt Maijunkin varastosta, joten kuhan saisin vain tavarat edelleen sillä lailla järjestykseen, että muistaisin missä mitäkin on. Pitäisi kehittää hieman aikaa askartelua varten. Eihän siitä mitään tule, kun kiireissään aina jokaisen kortin teen viimetippaan.

Ihanaa, että sisko hankki minulle tällaisen tarvikepussukan. Onhan minulla toki ennestään tällainen, mutta sen omin taidetarvikkeilleni ja huomasin kuinka kätevä se. Siten askartelutarvikkeet jäivät vaille säilytystilaa. Nyt saan nekin omaan pussukkaan, jotta löytyy paremmin tarpeelliset tarvikkeet.

Sain pari leimasinsettiä, joista olen hyvin iloinen.

Tämän setin meinasin aiemmin tilata, mutta sisko lupasi lahjoittaa omansa.
Kivaa, että näitä leimasimia on jo kerääntynyt jonkin verran.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kiitos tsemppauksesta. Tiedät varmasti tunteen, kun kaikki suunnitelmat menevät uusiksi ja tuntuu ettei tiedä mihin suuntaan menisi...