Tänään minulla oli kontrollipäivä Meilahden sairaalassa, gastropolilla. Yritin eilen tyhjätä pääni turhilta ajatuksilta ja niin siinä sitten kävi, että ajatus ei tänään oikein jaksanut kulkea. Junalla suunnistin kohti keskustaa. Tarkoitus oli jäädä junasta pois Pasilassa. Istuin tyynen rauhallisena paikoillani, kun juna oli pysähtynyt asemalle. Viime hetkellä tajusin, että minun piti jäädä pois ja säntäsin ovelle ja huusin konnarille vielä jääväni junasta pois. Onneksi ehdin, sillä muuten olisin ehkä myöhästynyt polilta.Meinasin kyllä vielä paluumatkalla kävellä punaisia valoja päin, ennen kuin havahduin ja palasin takaisin tien laitaan. Lisäksi vielä meiasin myöhästyä joukkoseulonnasta, vaikka kontrolliajan ja tuon seulonnan välillä oli kolmisen tuntia luppoaikaa. Yritin lopulta terästäytyä.

Meilahden kolmoissairaalan uudisrakentamisa

Yritin skarpata, että muistaisin kaikki asiat mitä piti lääkäriltä kysyä ja muistaa. Aiemmin mediassa kerrottiin, että HUS: ssä ei enää kätellä potilaita. Olen nähnyt jalkojenhoidossa käydessäni, siellä sellaisia juliseita, joissa kerrotaan, että eivät kättele potilaita. Ihmettelin, kun lääkäri ojensi reippaan näköisenä kätensä minulle. Hänellä oli vastaanotolla joku harjoitteleva lääkäri katsomassa. Ihmettelin hieman tuon toisen lääkärin kättelyä. Kättely oli sellaien kevyt, tunteeton kättely. Ehkä pelkäsi tartuntaa. Seurasin sivusilmällä häntä ja tuntui kyllä aika poissa olevalta henkilöltä. Mietin mielssäni, että minkälaista olisi olla noin hiljaisen lääkärin vastaanotolla. Tämä vastaanoton lääkärini oli ennestään tuntematon ja vaikutti tosi reippaalta ja huolelliselta. Oli alkuunsa hätääntynyt kohonnesta tuumoriarvostani, mutta kun luki aiemmat tutkimustulokset, niin oli helpottunut. Minullahan on joskus ollut syöpäarvot jopa 22 000 ja epäitiin haimasyöpää. Tosin ne onneksi laskivat ja lääketieteen kirjat olisi kai pitänyt kirjoitta siltä osin uudelleen. Aina kai ne ovat olleet kohollaan, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että kun ne hyppivät vuoroin alaspäin ja sitten ylöspäin, niin ei kyse voi olla syövästä. Jostain muusta häiriötekijästä johtuu. Lisäksi olen synyt osteoporoosilääkkeitä jo v. 1995 ja muutaman vuoden ajan käynyt Zometa-infuusiossa, joten seuraavalla kerralla otetaan luuntiheysmittaus ja mietitään taukoa lääkityksessä, jos tilanne on parempi. Liian kauan nautitusta lääkityksestä, voi seurauksena olla lasittunut luusto. Vasta myöhemmin mietin, että eihän minulta otettu edes verenpainetta, vaikka sen kanssa on ollut ongelmia ja viimeksi mietittiin, että onko lääkitys oikealla tasolla vai onko nousu vain lääkäriverenpainetta, lääkityksestä huolimatta. Näyttää olevan kiire polilla, ettei hoitajatkaan enää "hoida", vaan tietokoneella laittavat ajat kotiin ja se hoitajan ja potilaan välinen yhteys jää välistä pois.

Viime päivien tapahtumat ja mietiskelyt olivat varmaan aiheuttaneet minulle kovan väsymyksen. Päätin lähteä jatkamaan matkaa. Olin tilannut samalle päivälle Papa-näytteenoton joukkoseulonnasta. Tosin luppoaikaa olisi n. kolme tuntia ja mietin mitä tekisin. En olisi oikein jaksanut kävellä kaupunkkin, noin neljää kilometriä. Tuntui kuin olisin ollut muutenkin kuin maratonin loppumetreillä. Päätin kuitenkin yrittää ja jäin välillä kamerani kanssa ihmettelemään kaikkea hauskaa kuvattavaa.

Aika sekavaa vielä tuo sairaala-alue, kun rakentaminen on vielä kovin keskeneräistä. Jatkoin matkaani keskustan suuntaan ja eräällä poikkikadulla ihmettelin, kun porttikongin oviaukosta katsoin pihalle ja siellä näytti olevan iso kasa ihmisiä ja kukkalavetteja. Astuin rohkeasti peremmälle ja siellä olikin taimimyyntiä.

Olipa valtasti taimia...tässä vain osa. En oikeastaan olisi raaskinut ostaa, mutta muutama kukkanen lähti kyllä matkaani. Ostin kukkapurkin, jonka kyljessä oli lappu "cherrygarden",  joka näytti olevan iriksen sukuun kuuluva kasvi. Ostin myös syyskaunosilmän,sekä suviruusun alun. Muistin, että suviruusu on kuin juhannusruusu, mutta vaaleanpunainen.

Tämän tempauksen oli järjestänyt Maatiainen ry. Hieman hankalaksi oli vaan tehty kukkien maksaminen. Osa kukista maksettiin ulos, osa erilliselle kassalle ja osasta sai lapun, jolla pääsi maksamaan ylläolevaan tilaan, kadun varrelle. Selvisin kahdella maksupaikalla, kun saatoin jättää pari euroa sille pöydälle, josta olisin saanut lapun.

Käväisin matkan varrella muutamalla kirpparilla, etsimässä pikkunassikalle farkkutakkia. Eipä tullut vastaan. Yleensähän se on niin, ettei saa mitä etsii.  Väsyttikin kovin ja meinasin hypätä ratikkaan, vanhan Messuhallin kohdalta, mutta uteliaisuus voitti...jotain mielenkiintoista kuvattavaa löytyy varmaan Töölönlahden seutuvilta. Jatkoin siis jalan, kaikesta huolimatta.

Pari peppi-pitkätossua käveli edelläni stadikan suuntaan. Oli niin hauskan näköisiä erivärisine sukkineen ja peruukkeineen, joten tallensin hauskan kuvan.

Saavuttuani Töölönlahdelle, ihmettelin tien laidassa olevaa rullaluistelijaa, joka nyrkkeili itsekseen tien laidassa. Totesin, että hän ei ole kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, joten päätin kiirehtiä vauntiani, sillä en halunnut joutua maalitauluksi. Yht'äkkiä mies säntäsi sinne sun tänne ja huuteli naiselle, jonka olin juuri ohittanut. Mietin hetken, että minne pakenen, jos mies lähtee perääni. Onneksi huomasin hänen menevät vastakkaiseen suuntaan. Asemalla vielä tuli vastaani yksinään huuteleva mies. Mietin, että kuinka paljon mielenterveysongelmaisa on avohoidossa ja kuka niistä on vaaraton ja ketä kannattaa varoa?

Rannalla oli paljon valkoposkihanhia, joita oli ihana seurata.  Tässä erään hanhen taidonnäyte.

Kuvasin vielä ohikulkiessani eduskuntataloa ja musiikkitalon rekennustyömaata. Hieman ovat maisemat muuttumaan päin.

Unelmissani jäin kuvaamaan, ennen kuin heräsin todellisuuteen ja huomasin ajankulun. Vartin päästä olisi joukkoseulontaan aika ja piti ehtiä keskustaan kävellen ja matkaa oli vielä jonkin verran edessä. Tiivistin tahtiani ja ehdin viime tippaan Vitan ovesta sisään, sovittuun aikaan. Kestääpä tulosten saapuminen kyllä aika pitkkään eli neljän - kuuden viikon sisällä lupasivat ilmoittaa vastauksen.

Palatessani seulonnasta, näin ihanan citytaksin.

Ihanan ammumainen polkupyörätaksi. Tällaisen kyydissä olisi hauska matkustaa pieni citykierros, jos vaan Kusti jaksaa polkea.

Siitä on aikaa, kun viimeksi olen käynyt keskustassa ja tuo aseman kellotorni on sen jälkeen muuttanut kovin muotoaan. Asemalla oli lisäksi kova säpinä, kun torille pystytettiin telttoja. Tulossa on viikonlopuksi "Maaima kylässä"-festivaali.

Viimein olin kotimatkalla ja aikaa reissuun oli tusraantut kuutisen tuntia. Olin lopen väsynyt ja tallustin kotiin "viimeisillä voimillani". Silmät ristissä roikun tietokoneella tovin ja miehen tultua kotiin, päätimme kaikesta huolimatta lähteä tervehtimään tangokunkkua Euronicsiin Konalaan. Se kyllä piristytti kummasti, sillä sen jälkeen väsymys olikin tipotiessään. Ehdimme kuuntelemaan vain kunkun viimeistä kappalettaan "Nuoruus ja hulluus". Sain nimmarikoritin, joka jäi keskiviikkona saamatta.

Kannattaakin olla hieman ylpeän näköinen, kun näin hyvään seuraan pääsi. Kun väki vähenee, niin pidot paranee....sanotaan.

Loppujen lopuksi, aivan tapahtumarikas päivä.