
Tämän päivän aloitin pyykkituvassa. Aamusella törmäsin rappukäytävässä taloyhtiön siistijään, joka harmistuneena manasi, että joku siivoton on käynyt tekemässä läjän porraskäytäväämme. Eikös sitä parempaa paikkaa löydy kun käydä tarpeillaan toisten asuintalon kerroskäytävällä? Hyi, varmaan inhottavaa korjailla haisevia läjiä rapusta. Koko päivän tuulettamisesta huolimatta porraskäytävässä haisi p...a.
Pyykkituvan jälkeen päätin lähteä optikolle, sillä lauantaina mökillä tansseista tullessani poistelin meikkejä tuvan pöydän äärelle. Siihen ne silmälasini sitten jäivät ja hups kuinkas sitten kävikään? Jostain syystä ne olivat tipahtaneet mökin lattialle huomaamatta ja siinä vaiheessa kun sen huomasin taisi ollakin jo liian myöhäistä eli olin astunut niiden päälle. Sangat sojottivat kohti yläilmoja. Lasit ovat onneksi muovia, mutta kehykset titaania. Yritin niitä vääntää varovasti suhteellisen normaaliin asentoon. Ehkä sainkin, mutta toinen sanka oli kyllä aika oudon oloinen. Enempää en uskaltanut sitä väännellä. Niin asia jäi kotiin tultua marjakiireiden ym. kotiinpaluuhommien takia heti tekemättä. Tänään siis oli lähdettävä sinne optikolle. Myyjä katseli vähän aikaa ja totesi, että toinen sanka oli poikki. Sanoi, että hyvä kun tulit tänään sillä tänään on lähdössä laseja korjattavaksi. Mahdollisesti saisit ne huomenna tai ylihuomenna. Enhän ollut varautunut silmälasien jättämiseen. Milläs nyt näen kaupassa hintalappusten tekstit? Optikkoliikkeen kalliita yksiteholaseja en viitsintyt parin päivän takia ostaa, vaan ajattelin mennä Tarjoustaloon tai Tiimariin katsomaan halpalaseja. Tarjoustalossahan niitä oli eurolla, mutta vahvuuksia oli vain 1 ja 1.50. Ostin ne molemmat. Kuvittelin näkeväni niillä Tiimarissa, mutta enhän nähnyt pieniä hintoja ollenkaan. Sitten etsin sieltä silmälasihyllyn. Tiimarista löysinkin eurolla vahvuudella 2 ja ostin vielä kotelossa olevat kaksiväriset muovisankaiset toiset lasit, jotka maksoivat 3,90. Nyt siis meidän huushollissa on 4:t uudet halpalasit. Onhan niitä varalaseja sitten vaikka joka lähtöön ja isänäidinkumminkaimallekin.
Harmin paikka on siinä, että tuolle vahingolle tuli sitten hintaa 49 euroa eli sen verran tulee titaanikehyksen sangan hitsaaminen maksamaan. On kyllä outoa olla tällaisten varalasien kanssa, kun on tottunut kaksiteholaseihin. Nauratti kun pidin niitä nenän päässä, kun en tarvinnut lukea mitään. Ei osaa ottaa pois ja laittaa taas takaisin tarvittaessa. Onhan mun vanhat lasit vuodelta 1998 ja siis aika vanhat. Ne on mun ekat lasit ja sain ne kaihileikkauksen jälkeen. Kummastakin silmästä on leikattu kaihi, kun kortisonin ansiosta sain harmaakaihin. Miksiköhän niiden piti tehdä silmistä eriparia eli näköni on kummassakin silmässä eri, joten näitä halpalasejakaan ei ihan sopivia satu saamaan. Pitäisi kai kohtapuoliin miettiä optikolla käyntiä ja uusia laseja, kunhansattuisi vaikka lotossa voittamaan. Ainoa haittapuoli tuossakin on etten ole lotonnut vuosikymmeniin. Jospa sitä joskus vaikka rikastuisi ja lakkaisi köyhtymästä. Sellainen tapaus tälläkertaa. Tänään siis tunnen olevani jotenkin silmäpuoli-invalidi.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Optikko keksi antaa minule piilarit käyttöön siksi aikaa kunnes sain uudet lasit viikon päästä tapahtuneesta!
Enään ei ole huolta silmälaseista, silmäni operoitiin puolitoista vuotta sitten enkä ole silmälaseja sen jälkeen tarvinut.