
Varmuuden vuoksi piti lomalle ottaa virkkaustarvikkeita mukaan. Kun olen käynyt ennen lomia monissa blogeissa ihastelemassa Novitan virkattuja kasseja, niin ajattelimpa kokeilla omia taitojani sellaisen tekemiseen. Niin ensinnäkin minulla oli toisen lomaviikon aikana mökillä elämää. Poika ja avovaimonsa tulivat tyttäreni kahden neitosen kanssa mökkeilemään ja lisäksi mukana oli vielä tyttöjen yksi serkku. Nuorilla näyttää olevan paremmat unenlahjat kuin vanhemmilla, mitä aamu-uniin tulee, niin heräsin eräänä aamuna ajoissa ja hiljaa hiivin ulos köllöttelemään aurinkoon virkkuutöiden pariin. Tyttöjen herätessä he ihmettelivät mitä mummi oikein puuhastelee. Kerroin tekeväni kassia. Tytöt innostuivat, että hekin haluavat sellaiset kassit ja halusivat opetella. Joitain varakoukkuja minulla oli ja kirppikseltä ostettua beigeä puuvillalankaa, joten eiköhän se harjoittelu niillä luonnistuisi. Tosin kymmenen ikäinen tyttö ei vielä ollut oppinut virkkaamaan, mutta 12 vuotiaat olivat innoissaan. Alkkuunsa kyseltiin mummilta neuvoja, mutta verrattain nopeasti se sujuikin tytöiltä. Sitten kyllä jossain vaiheessa huomattiin, että lahka ei tulekaan riittämään kahteen kassiin ja koukutkin mummi haluaa takaisin kun tytöt lähtevät kotiin. Niinpä menimme paikalliseen Tokmanniin lankaostoksille ja virkkuukoukkuja ostettiin molemmille näppäräsormisille tytöille. Tosoin lanka oli puuvillalankaa (Suvi) ja värin pitikin olla valkoista. Toisella tytöllä oli jo pitkälle virkattu beige kassi, joten sitä olisi ollut sääli purkaa. Niinpä mummi lupautui virkkaamaan siitä 10-kesäisellekin kassin. Lähtöpäivänsä aamulla mummi istui kahden nuoren virkkajan kanssa ringissä ja opasti tyttöjä. Siinä meni reippaasti pari tuntia. Innostunut tyttären tyttöni olikin sitten virkannut lähes koko kotimatkan junassa, mutta niinpä luulen, että homma on edelleen tekosessa, kun leirin vuoksi työ keskeytyi ja nyt ei ole tainnut aikaa moiseen olla. Pitänee varmaan pitää tyttöjen kanssa on Kip-ilta.

Mummi ja mussukat ahkeroivat

Minun oma rosa kassini sekä tyttärentytölle tekemäni beige kassi, johon jätin kiinnittämättä nuo kukkastet, joten niitä voi asetella sitten tytön mielen mukaan. Vuorikankaankin olen ajatellut laittaa kasseihin.

En voinut vastustaa Novita-lehden Pandalangasta tehtyä lasten ponchoa ja nuken ponchoa sekä huivia. Niinpä kassien valmistauduttua virkkastin mummin Matami Myyryläiselle synttärilahjaksi ponchon ja nukalle kanssa. Saahan nähdä mitä mussukka tykkää. Onpas muuten ihanan pehmeää tuo lahka.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Meillä on ollut jo ihan ikävä ja miekin kurkin vähän väliä jotta onko Tarjuska jo palannut...
Siun ahkerat kädet ovat saaneet aikaan kaikkea ihanaa ja kaunista lomallakin! =)
Tervetulloo takaisin arkeen! =)
*hali*
Kävinkin perjantaina kurkkaamassa sivuillasi joko olet lomaltasi palannut, kun itse tulin kotiin torstai iltana. Sä oletkin ahkeroinut lomallasi. Suloisia laukkuja. Mä virkkasin kans kolme laukkua, mutta yhtä en muistanut kuvata ennen kuin sen annoin siskolleni. Huivi on vielä teon alla ja laitan parista laukusta ja valmiista huivista kuvia blogiini sitten joskus.
Yritin eilen tehdä kukkasta, joka on siinä sinun kukkaponchossa, mutta en ymmärrä ohjetta. Katrikin taisteli ohjeen kanssa, joten luovutimme kumpanenkin koko projektin.
Tervetuloa takaisin arkeen ja tähän kivaan blogimaailmaan : )
Sinulla on ollut mukava loma :) Ja kivoja vieraitakin on käynyt. Lapsenlapsesi tulevat muistamaan aina kuinka mummi opetti virkkaamaan, tärkeä asia!