
Eilen löysin Tarjoustalosta aivan oman väriseni ostoskärryt. Toki ne oli ostetava, ettei tarvitse ruutukuosisia, vanhanaikaisia ostoskärryjä perässään vetää. Näissä oli vielä lisäksi isommat pyörätkin, joten en voinut vastustaa kiusausta.

Mitäs pidätte? Maksoivat alle 13 euroa.

Ikuisuusprojektini eli säilytystilojen järjestely on saanut hieman tuulta purjeisiinsa. Nyt olen niin pitkällä, että osalle langoistani olen löytänyt säilytyslaatikoita. Saiturilta löysin 50% alella olevia laatikoita. Viimeisiä vietiin...huomasin, että muutaman laatikon kannesta oli kulmaus hieman auki. Päätin kysyä, että saako niistä lisäalea. Vastaava myyjä lupasi jo alennetuista laaikoista vielä puolet, joten näiden viiden laatikon hinnaksi jäi vain yhteensä viisi euroa. Muutama pieni teippipala ja kannet ovat ehjiä. Jospa saisin pusseissa lojuvia lankojani hieman järjestykseen. Se on sitten eri asia, koska ehdin ja jaksan niistä jotain tehdä. Silmissä kyllä kiilsi Prisman lankahyllyssä olevat ihanan rosan väriset mohairlangat, joista olisi himottanut tehdä kesäksi namukkaan värinen Salomoninsolmuhuivi. Täytyy vielä harkita.
Tällaiset ostokset ovat mukavia, kun saa 75% alella. :)
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Säilytysongelmia on minullakin. Laatikoita pitäisi hankkia lisää, mutta kun ei kohta ole enää tilaa edes niille laatikoille! ;D