
Lauantaina tehtiin taas tavanomainen kirppari reissu. Tällä kertaa suuntasimme Keravan ja Tuusulan tienoille. Tullessa poikkesimme Vantaan Virkatiellä. Tässä osa eilistä saldoani:

"Askartelusilmät" ovat jatkuvasti valppaana kirpparilla. Nyt löytyi kauniita perhosia, strassikukkia sekä punaisia ja valkoisia paperikukkia.

Kammoksuttaa hieman tuo keväinen aurinko, sillä pelkään niitä haitallisia säteitä, jotka viime kesänä aiheuttivat sen okasolusyövän. Löysin kirpparila Vichyn 50+ aurinkovoiteen. Sellaista haaveilin jo ostavani, mutta kun ne maksavat oikeasti kovin paljon. Nyt sain siis 4,50 eurolla avaamattoman tuubin. Lisäksi löysin Revlonin meikkiä tuubin. Harvoin kaupasta noin laadukasta meikkivoidetta raaskin ostaa. Sitten ostin aloeveravoidetta, kun miehen kasvot hilseilevät kovin ja muistan, että joskus terveysmessuilla myytiiin tuota voidetta paljon "kovemmalla" rahalla...nyt sain pariin euroon.

Kimaltelevan pikkulompakon löysin edullisesti. Tällainen sopii paljon paremmin juhlakassiin, kuin iso lämiskä.

Löysin myös pinkin, kotimaisen nahkavyön edullisesti.

Pinkit vauvan neulehousut ostin sukulaisvauvalle. Lisäksi löysin muutaman siistin puseron itselleni, flleesehupparineuleen, kävelykengät ja jotain muuta pientä. Helposti näihinkin saa kyllä rahaa palamaan, mutta toivottavasti näistä löydöistäni on jotain iloa itselleni sekä muille.
Edit: 22.3.2009 lisätty:

Unohdin laittaa vielä tämän pupunaulakon kuvan. Siinä muutama koukku pikkuvieraiden kylään tuloa varten. Siihen mahtuu pikkuisten ulkovaatteet kivasti naulakkoon.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kiitos kaikista haleista, joita olen saanut vastaanottaa. Kiva, kun lähetät.
Oliko minulla halvempi vai kalliimpi reissu Turun Messukeskuksessa 'Käden taidot, Antiikki ja Taide' -mesulla.
Sisäänpääsy oli 12eur, Kuusamon muikut (nam) maksoivat 9eur, kahvi hävyttömät 2eur/pahvimuki, pehmis jäätelö vielä hävyttömämmät 2,50eur, sitruunalaku-remmi 1eur ja 2 lankarullaa yhteensä 11eur. Kaikkiaan siis 37,50 eur.
Olihan siellä paljon katselemista. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ollut. Sekä virkkuu-, että kutomiseen tarkoitettuja lankoja kehitetään mitä ihmeellisimmin, mutta muuten valikoima oli jo tutuksi tulleet. Tänään sunnuntaina ei ainakaan ollut väkeä tungokseen asti. Oikeastaan kulkijan mielestä ihan sopivasti. Myyjät olisivat ehkä halunneet lisää. En tiedä minkälaista eilen on ollut, kun ompelin koko päivän tilkkutäkkiä, jota olen tehnyt jo kolmatta vuotta. Nyt sain liepeet valmiiksi ja seuraavalla kerralla saan asettaa vanun ja vuorin paikalleen, neulata ne kiinni ja sitten tikkaan siihen kuvioita sillä langalla jota nyt ostin koko kesän.
Inkataika: Lompakko ei ole kovin iso ja seteliosaa ei siinä ole varsinaisesti, mutta juuri sovi hippalaukkuun. :)Jotenkin poimin kirpparipöydiltä niitä itseni kalataisia tavaroita. Värisilmät ovat yleensä aina matkassa. :))
Marjukka: Niinhän minä yleensä, en juuri katsele "väärän värisiä" ja sellaista mitä en tarvitse. :)
Minultakin meni muutama euro kun kävin Ystävämyynnissä Oulunkylässä. Ostin viisi puseroa kolmella kympillä. Olisi siellä ollut t-paitoja yhdellä eurolla, mutta ei muuten miellyttäneet minua (vaaleanpunaisiakin :)). Kenkiäkin katselin, mutta jätin sitten ostamatta.