
Viikonlopun Tampereen reissulla poikkesimme "pikapikaa" IdeaParkissa, kun niin matkan varrelle sattui sopivasti. Eihän sellaisella isolla liikebulevardilla voi ihan vaan pika-pikaa poiketa, vaan kyllä siinäkin tunti ehkä vierähti. En kuitenkaan paljoa ostanut ensikäynnilläni ja jotenkin tuntui niin tukahduttavalta kävelllä isossa liikekeskuksessa, tulematta huonovointiseksi. Niinpä kävin vain Sinellissä katsomassa mitä sieltä löytyy. Ostin leimasinpakkauksen 50% alella eli kolmella eurolla lähti pari köynnösleimasinta. Meikäläisten "stokkia" ovat Tokmanni ja muut ale-kaupat. Siellä oli myös Minimani-kauppa, jollaisessa en aiemmin ollut käynyt. Sieltä ostin pari nippua rosan värisiä askartelukukkia (hintaan 1,55/ nippu).
Tampereen tuntumassa näkyi tien reunassa iso kyltti, jossa luki KIRPPUTORI. Toki sinne piti auton nokka kääntää, sillä eihän meillä ollut kiire, niin ainakin päätimme. Sieltä löytyi säästöpakkauksissa askartelukartonkia ja sitähän aina kortintekijällä kuluu, joten kaksi pakettia ostin, 1,50/paketti. Lisäksi löysin pari pakkausta askarteluun tarkoitettuja 3D-kuvia, jotka maksoivat 50 cnt paketti.

Ihan kivoja tuliaisia askartelua ajatellen. Harmi, ettei jäänyt enempää aikaa kirppiskierroksille, sillä liikuntapäiville ja kisoihinhan matkan tarkoitus oli suunnattu. Tulihan sitä tietty kaupoissakin liikuntaa suoritettua. Joskus kai pitää ottaa ihan oma shoppailureissu Tampereelle. Harmitti vielä, että Hämeenlinnassa oleva suuri kirpputori piti taas kiertää. Olen vaan kuullut, että siellä on tosi iso kirppishalli. Jospa sitä joskus sitten pääsisi noihin "aarreaittoihn" kurkistamaan.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Olllaan mekin muutaman kerran siellä Ideaparkissa käyty, mutta en tiiä sitten.
Onhan samoja liikkeitä vaikka kuinka paljon.
Ja sen huomasimme miinukseksi, kun kärryt tietenkin otettiin, niin siellä on tosi monta sellasta pikkuputiikkia, mutta kärryjähän ei sinne voi ottaa, kun ei välttämättä edes mahtuisi. Toisen piti jäädä aina oven ulkopuolelle kärryjä vahtimaan.