
Eilen sitten pitkästä, pitkästä aikaa tytöt saivat houkuteltua minut mukaansa taidekerhoon. Joskus vuosi sitten taisin viimeksi käydä siellä. Taidekerho on Sosiaaliviraston ylläpitämän toimintakeskusksen yksi kerhoista. Kerhossa ei tällä hetkellä ole ohjaajaa. Ryhmä onkin "nauraville taiteilijoille" tarkoitettu ja jokainen tekee mitä itse haluaa ja vähän niin kuin ompelukerhoissakin, juttu luistaa ja nauru raikaa. Joskus ei kyllä saa aikaiseksi yhtään mitään, kun aika menee joutuin ihan keskustellessakin.
Tällaisen koemaalauksen tein eilen.

Maiju hykerteli ääneen, kun dyykkasin sen roskiksesta askartelusälää ja muuta siivottua roinaa. Tällaiset puusta sahatut laatatkin olisivat menneet roskikseen, mutta pelastin ne sieltä. Toisen roskahan, on toisen aarre. Sain ahaa-elämyksen ja päätin kokeilla miten akryyliväri tarttuu tuohon puuhun ja minkä näköistä jälkeä saan aikaiseksi. Lopputulos oli kyllä itseäni miellyttävä. Taidanpa tehdä useamman tällaisen taulun vielä. Pitänee varmaan mökillä kaluta puuliiteristä sopivaa klapia ja pistää mies sahaamaan niistä siivuja.

Maijulta ostin vielä tällaisen säilytyspussin askartelutarvikkeita varten. Tosin se päätyikin muuhun takoitukseen. Aiemmin kannoin värejäni puisessa tarvikesalkussa, joka painoi aika paljon. Pakatessani tavaroitani vetokärryyn, mietin miten painoa saisin vähennettyä ja tilaa kassissa säästettyä. Päätin kokeilla värejäni tähän pussukkaa ja jipii...sehän toimi hyvin. Helposti oli työpöydällä tarvikkeet saatavilla, eivätkä täyttäneet laajaa osaa tilasta. Tämä siis olikin ihan hyvä ostos.
Pitänee kai järjestää taas torstaisin, jotta voisin taas hieman maalailla. Pesutuvastahan vielä ehtii maalailemaankin, kun yleensä torstaisin olen pyrkinyt käymään pyykillä. On tämä eläkeläisen elämä välillä niin matalalentoa, ettei tiedä oikein minne menisi tai mitä jättäisi väliin.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Tanja: Sinulla on hienoja kortteja ja muuta kaunista, jota minä taas en osaisi tehdä. Meissä jokaisessa asuu pieni taiteilija. :)
Savisuti: Mietinkin aluksi, että pitääkö maalata öljyväreillä, mutta mulla ei ole niin paljon kärsivällisyyttä, että jaksaisin odottaa sen kuivumista. Tämä osoittautuikin kovin helpoksi maalata. :) Niin totta, kehyksetkin ovat jo valmiina. :)
KatjaR: Ihan normaalisti maalia käytin. Ei sen kummemmin imenyt kuin taulupohjakaan. :)
Nyt vaan kaikki joukolla...puita pilkkomaan. :))
Tuo punatulkku on kyllä kaunis pyöreä, ollut lintulaudalla syöpöttelemässä ;)