Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.03.2009 - 01:39

Valokuvatorstain

Tämän viikon haaste on vaihteeksi sitaatti. Iloisia inspiksiä!

"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"

Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)

Elämääni on kuulunut suurelta osin pinkki, ihan värinä ja suurelta osin elämäkin on ollut loppujen lopuksi ruusuilla tanssimista. Ruusuistakin versoaa koko ajan uusia terälehtiä ja elinvoimaa,  mutta...

pelkästää sitä ei elämäni toki ole ollut, vaan siihen on kuulunut myös särkyneitä sydämiä, sekä veren pisaroita ja kyyneleitäkin.

Ehkä juuri sitä tämä elämä on....kehdosta hautaan.

Nyt ei ollut mahdollista näin talviaikaan saada yhteen kuvaan mahtumaan tuota mielen tuottamaan kuvaa, jossa olisi voinut olla ruusut ja särkyneet sydämet samassa kuvassa. Olkoonkin nyt näin erillisinä.

MUISTATHAN 300 000:N KÄVIJÄN ARVONNAN. ARVONTA-AIKAA ON TÄHÄN TORSTAI-ILTAAN ASTI. T'ÄÄLLÄ VOIT OSALLISTUA ARVONTAAN.

 

jip kirjoitti 12.03.2009 - 06:24
Hyvä keksintö.idea.nämä sitaatit ja kuvat
Doris50 kirjoitti 12.03.2009 - 07:58
Minulle "särkynyt sydän" kuuluu hautausmaalle.
Ajatus juontaa lapsuuteen ja isän kasvattivanhenpaan.
Hän oli istuttanut särkyneen sydämen tyttärensä ja miehensä haudalle.
Särkynyt sydän kasvaa edelleen ko. haudalla.
Leenukka kirjoitti 12.03.2009 - 08:38
Tätä elämä juuri on. Välillä ruusuilla tanssimista ja välillä kyyneleitä.
Kristina kirjoitti 12.03.2009 - 09:52
Hyvin monipuolinen katsanto elävään elämään. Tällaista mielikuvaa ei 'pumpulissa kasvanut' saa koskaan aikaisesksi.
Sitä paitsi PINKKI on hieno väri ja sinä käytät sitä erittäin hyvin.
Ehyet sydämelliset terveiset Kristinalta ja kaikilta koirilta
savisuti kirjoitti 12.03.2009 - 10:23
Elämä on näitä kaikkia, tosin muutakin kuin pinkkiä.
Marjut kirjoitti 12.03.2009 - 10:25
Kerro se kukkasin, hyvä idea !
Noora kirjoitti 12.03.2009 - 12:11
kaunis kuvaus elämän kirjosta!
Inkivääri kirjoitti 12.03.2009 - 12:24
Siinä on elämä kaikkine iloineen ja murheineen - kerroit sen kukkasin:)
Tarolino kirjoitti 12.03.2009 - 12:27
Niinpä. Elämä on tällaista ja ruusuissakin on piikit. Pinkki on kaunis ja hempeä sekä levollinen väri. Se on myös unelmien väri. Unelmathan ovatkin sitten kepeitä pilvilinnoja jotka kuuluvat elämän koko kirjoon nekin.
SusuPetal kirjoitti 12.03.2009 - 13:01
Elämän koko kirjo kuvissasi.
hpy kirjoitti 12.03.2009 - 13:10
Ruusuja ja sarkyneita sydamia - eikohan siina ole paljon elamasta. Risut vaan puuttuvat!
Lastu kirjoitti 12.03.2009 - 15:24
Olisi joskus hauska kuulla, joko sinulla oli lapsena lempivärinäsi pinkki? Elämäsi väri.

Kauniit kukat, hieno väri, hyvä elämä.
Tarjuska ite kirjoitti 12.03.2009 - 16:57
Jip: Vähän vaikea valinta taas, mutta sitten kuvia selatessani tämä ajatus syntyi. :)
Doris50: Niin minustakin. Lisäksi käytetään siellä paljon myös ns. pikkusydäntä. Tuossa vaiheessa sydämiä todella särkyy ja särkee.
Leenukka: Näinhän se menee, pikkiäkin löytyy ja ruusunpunaista elämää. :)
Kristina: Kiitos kommentistasi. Värimieltymyksetkin heijastuvat yleensä elämästä ja kuvaavat ehkä luonnettakin. :)
Savisuti: Näin on ja särkyneiden sydänten ohessa, pinkistä saa sitä elämän iloa. :)
Marjut: Muistan, että jossain kirjassa olikin kerrottu kukkasin. Kukillakin on oma merkityksensä elämässämme.
Noora: Joskus sitä tulee ajatelleksi tältäkin kantilta tätä elämää. :)
Inkivääri: Piikit jäivät vielä mainitsematta, sekä pinkin värin vaikutus elämässä. :)
Tarolino: Kauneimmillakin ruusuilla on todellakin piikit ja nekin voivat pistää. Netistä löysin tämän kuvauksen:
Vaaleanpunaista pidetään herkkänä värinä - toisaalta pinkki shokeeraa hyökkäävyydellään. Colorian Mitä mieleen -kyselyssä vaaleanpunaista pidetään selkeästi tyttöjen värinä.
Sanottiinpa pinkin värin vähentävän ruokahaluakin. :)
SusuPetal: Tällaisena mielikuvana sen näinkin. :)
Hpy: Risujen sijasta, on ruusuissa ne piikit. :)
Lastu: Nytpä sen kuulet. Ei tainnut pinkkiä väriä vielä silloin ollakaan, kun synnyin. En muista ainakaan lapsuudesta mitään pinkkiä. Nuo kyseiset värit, pinkki ja rosa, tulivat elämääni vasta tämän sairastumiseni myötä. Oikeastaan vasta ensimmäisen siirtoleikkauksen jälkeen....ensin oli pinkki ja sitten tuli tuo rosa. :))
Elämää olen opetellut elämään ja nauttimaan, näiden vaikeiden kokemusten kautta ja turha surra etukäteen tulevaa, vaan nautitaan ruusunhohteisesta elämästä ja piikeillä ja särkyneillä sydämillä on oma aikansa. :)
KirsiM kirjoitti 12.03.2009 - 19:40
Siinäpä sulle muistelmien teema: elämä on ollut pinkkien ruusujen piikeillä tanssimista.
Zilga kirjoitti 12.03.2009 - 20:53
Niin kaunis on kukka, niin kaunis elämä. Kukkien kera sen kerroit.
arleena kirjoitti 12.03.2009 - 21:05
Sanoit sen kukkasin.
Kauniit kukkakuvat
aimarii kirjoitti 13.03.2009 - 08:40
Kuvailet hyvin elämän ruusuja sekä särkynyttä sydäntä. Symboliikkaa.
Minä rakastan molempia kukkasia, eritoten vaalin isältä saamaani särkynyttä sydäntä.
Liisa kirjoitti 13.03.2009 - 16:04
Kerroit sen kukkasin. Kauniisti. Hyvää jatkoa sinulle, Tarjuska!
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 14.03.2009 - 23:42
Hienot kukat, kauniit värit, koskettavat tekstit. Hyvä kokonaisuus. Onnea isoista kävijämääristä.
Nohna kirjoitti 16.03.2009 - 16:19
Hyvät kuvat ja ajatukset.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ