
Viikonlopulla kävin taas kirpparilla. Sieltä löytyi mukaani muutama pussillinen nukkekodin kalusteita. Jo aiemminkin ostin sieltä hieman kalusteita, samaiselta pöydältä. Tässä näitä löytöjäni:

Tässä parin setin sisältöä. Niissä oli yhteensä kaksi sohvaa, sänky, sohvapöytä, pirttipöytä sekä viisi tuolia. Lisäksi oli kaksi metallikehyksistä sisutustaulua.

Tässä setissä oli pitkä vaaleansininen sänky ja kaksi sinistä tuolia, keltainen punottu kori sekä käsilaukku.

Tämä setti sisälsi vaaleansinisen parivuoteen, pikkunuken ja sille housut sekä käsilaukku.

Tämä setti taas sisälsi kaksi punaista sänkyä ja muovisen, sinisen keinun sekä kaksi muovista esinettä.

Viimeisessä setissä on kullan väriset kalusteet eli sohva, kaksi tuolia sekä pyöreä pöytä, musta pieni neulekori sekä yksi sisustustaulu.
Monen moista tavaraa on taas tullut hankittua, mutta jos jossain vaiheessa saan kolme nukkekotiani tuunattua, niin ompahan ainakin kalusteita varalle.Kohtuuhintaisia nämä setit eli pussillinen maksoi 2,50 euroa eli nämä kalusteet maksoivat yhteensä 15,00 euroa.

Löysinpä vielä hieman muutakin. Tässä ensinnä nukkekotiprojektia ajatellen: muutama sisustuskangas, joita voi käyttää verhoiluun tai vaikkapa matoksi ym. Lisäksi löysin 16 Quassiväriä. Kokeilinkin jo yhteen rikkoontuneeseen nukensängyn päätyyn, johon olin uusinut päätylevyn, mutta siitä puuttui vielä väri. Sinistä quassia pintaan ja hetkessä se kuivui, eikä väri lähtenyt irti kosketellessa. Näitähän voi siis vallan hyvin käyttää nukkekodin kalusteiden maalaamiseneen.
Noita koristenauhoja ajattelin korttiaskarteluun, mutta tiedä mihin niitäkin voi vielä hyödyntää. Lisäksi löysin irrallisia papereitani varten ison läjän muovitaskuja eurolla. Softiksesta tehtyjä leimasimia löysin 0,50 eurolla. Suurin osa näistä löydöistä löytyi Kehä III Kirppikseltä Vantaalta, osoitteesta Virkatie 7. Se on Tauno Korhosen vanha toimitalo, Puuilon vieressä.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista