Tänään Ystävänpäivänä, olimme yhdistyksemme vertaistukijoiden kanssa jakamassa Et-ole yksin-ilmapalloja, postikortteja, kyniä sekä elinluovutuskortteja. Aamulla kiirehdimme täyttämään sataa ilmapalloa, yhdistyksen toimistolle. Kukaan meistä ei aiemmin ollut joutunut sellaiseen hommaan, mutta tunnin sisällä oli heliumit palloissa ja kukaan meistä ei muistuttanut puhetyyliltään mikki-hiirtä.

Tässä niitä ilmapalloja jakoon. viiden henkilön kulkueessa lähdimme tallustamaan ilmapalloinemme sekä muiden materiaalien kanssa, kohti Narikkatoria. Matkalla jo muutama äiti pyysi ilmapalloja lapsilleen ja näin pääsi kampanja käyntiin mukavasti.

Banderollikin oli matkassa, mutta sen kiinnittämisessä oli ongelmansa. Sitä kun ei saanut kiinnittää mihinkään julkieen paikkaan kiinni. Päätimme kokeilla sen kiinnittämistä, kahden henkilön olkapäihin. Siinä tuli pian ongelma, sillä henkilöiden liikkuessa myös banderolli joutui koville. Lopuksi se oli pakko irrottaa ja ottaa pois sekä mutttaa paikkaa.

Alle puolessa tunnissa oli ilmapallot jaettu loppuun, sillä lapsiperheitä ja lapsenmielisiä oli aamupäivän aikaan runsaasti liikkeellä.

Hetken verran banderolli pysyi toisessa kassissa kiinni, mutta vajaan tunnin päästä jäimme Pirjon kanssa kaksin jakamaan materiaalia ja joska matkassa oli liikaa tavaraa, niin toinen kassi piti antaaa yhden miehen matkaan. Sitten banderollikin jäi vähän pimentoon. Päivällä oli noin 6-7 astetta pakkasta...onneksi ei enempää, mutta tuulista kuitenkin. Sormet jäisinä jaoimme kortteja ja kyniä.

Suurempi vilinä kävi naapurissa, jossa jaettiin suklaata. Moni ohikulkija ohitti meidän hyvin kiireissään, peläten että puhuttelisimme. Elinluovutuskortit herättävät monissa ihmisissä erilaisia tunnetiloja ja pelkoa. Vaikeampi kohderyhmä näyttää olevan keski-ikäiset naiset. Oli kyllä ilo huomata, että osa heistä kääntyi katsomaan ja kysymään, että mitä jaamme ja olivat heti valmiit ottamaan elinluovutuskortin matkaansa. Miehet ehkä hieman suopeammin suhtautuivat asiaan ja olivat täysin elinluovutuksen kannalla. Monikaan ei tule ajatelleeksi tätä tärkeää asiaa eläessään ja haluaa laittaa sen hamaan tulevaisuuteen...sitten joskus. Ehkä sitä tulevaisuutta ei enää tule tai kortti jää muuten vaan täyttämättä. Mielestäni se tahto on hyvä sanoa julki vielä eläessään ja ei haittaa, vaikka elinikää olisi jäljellä vielä monia kymmeniä vuosia.

Mistä syystä ihmiset eivät halua täyttää tuota korttia? Syitä näytti löytyvän monenlaisia:

"Olen liian vanha, ei minun elimeni enää kelpaa".

"Syön lääkkeitä ja en enää kelpaa verenluovutukseenkaan."

"En voi luovuttaa", sanoi moni nuorikin.

Onko sinulla elinluvutuskortti? "Ei ole". Haluaisitko, jos annan? "En halua".

Jotkut tyrmäsivät suoraan käsimerkein, että älä tule lähemmäs tai ei, ei..en halua.

Monilla on väärä kuvitelma siitä, että kelpaavatko heidän elimensä ym. Näinhän se on, että loppujen lopuksi kaikki elinluovuturkortin kirjoittaneetkaan eivät päädy luovuttajiksi. Vain aivokuolleilta voidaan kuoleman jälkeen ottaa elimiä, toisen ihmisen hengen pelastamiseksi. Moniko meistä joutuu sellaisen kokemaan...aika harva kuitenkin.  Siitä voi vaan päätellä, että kuinka paljon luovutuselimiä on tarjolla. Monikaan ei halua antaa elimiään kuoleman jälkeen toiselle, niitä tarvitseville. Moniko olisi valmis ottamaan siirtoelimen lahjaksi, jos omalle kohdalle tulee tilanne, jolloin tarvitsisi siirrännäistä? Luulempa, että useampi olisi valmis itse ottamaan, kuin luovuttamaan.

Onneksi ihan mukavasti niitä kortteja menikin ja kaikki positiiviset suhtautumiset, toivat iloa jakamiseen. Lopulta näytti vaan siltä, että emme jaksa enää seistä turhan panttina...palalimmekin jo kovin ja kello näytti jo sovittua loppuaikaa, joten pakkasimme tavaramme kassiin ja lopulta pääsimme lämpöiseen kauppakeskukseen nauttimaan lämmöstä.  Ystävänpäivätempauksen ja ystävyyden kunniaksi menimme Pirjon kanssa Baqueten kahvilaan, nauttimaan groisantit ja ihanat ystävänpäiväleivokset kahvin sekä teen kera. Näin tuli vielä maailmaa parannettua ja ystävänpäiväkahvit nautittua yhdessä, päivän päätteeksi.

Eikö ollutkin herkullisen näköisiä leivoksia?

Illalla sain vielä  yllätysvieraita...mummin mussukoita kylään. :) Siinä sitä ystävänpäivää kerrakseen. ♥