Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.02.2009 - 14:42

Eilen siis olimme pitkästä aikaa tanssimassa, ihan oikeassa tanssipaikassa. Taisimme tanssia aivan hullun lailla, koko illan. Loppuillasta tuntuikin jo jalkapohjissa kihelmöivän. Se on aivan vierasta minulle, että suosiolla jätän viimeiset valssit tanssimatta, mutta nyt oli sellainen tunne, että riittää tältä erää.

Jaloissani tuntuu olevan nivelrikkoa ja niihin en saanut aloittaa tiettyä lääkitystä, pari vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että elinsiirtolääkärit ovat suopeimmin silmin katsoneet muiden kohdalla vastaavaa tilannetta ja tuota kyseistä lääkettä ovat jo muut saaneet. Ajattelinkin ottaa asian puheeksi, seuraavalla kontrollikäynnillä.

Vaikka liikun kolme kertaa viikossa, niin pohkeisiini en saa tiettyä lihasvoimaa palaantumaan. Voisin kyllä periaatteeessa tanssia vaikka viisi kilometriä, mutta juosten en pääsisi eteenpäin ja tuon kävelymatkankin kanssa tulisi ongelmia. Jalkateristäkin puuttuu kiinnityskudokset lähes kokonaan. Siksi kai jalkani väsyvätkin nopeasti.

Tanssijalat, joita vipatti blogissani jo kesällä 2007

Yöllä heräsin tosi kiusalliseen jalkasärkyyn ja suonenvetoon. Jalkapohjiani ja nilkkojan kramppasi ja niissä tuntui viiltävä kipu ihan polvitaipeisiin asti. Pohkeita särki ja siihen ei auttanut  feldengeeli, eikä kylmägeeli. Laitoin tuplasukat jalkaani, mutta jalkoja kouristi ja vilhloin niin, että melkein kyyneleet tulivat silmiin. Lopulta otin sen kielletyn lääkkeen eli ketoriinin ja sitten käärin jalta lämpimän fleesehuovan sisään ja jossain vaiheessa uni tuli sitten silmiin. Tosin taisi olla jo aamun tunnit käsillään. Heräsin herätyskellon pärinään, mutta yksinkertaiseseti en olisi jaksanut nousta ylös ja jalat tuntuivat vielä kivuliailta. Niinpä päätin soittaa vesijumppakaverilleni ja ilmoittaa, että jätän suosiolla vesijumpan tältä päivää ja jatkoin huonolla omalla tunnolla uniani.

Harvoin jätän vesijumppaa, pelkkää laiskuuttani, mutta nyt en jaksanut kuitenkaan lähteä. Huomenna ei sitten pidä missata kuntosalia ja lauantaina pitäisi jaksaa seistä Narikkatorilla pari tuntia jakamassa prosyyreitä ja ilmapalloja. Jalat pitäisi silloin olla taas tukevassa kunnossa.

Edit:

Piti vielä lisätä kuva tanssikengistäni. Näissä lattarikengissä on korkoa neljä senttiä. Sen korkeammalla korolla en pysty liikkumaan. Toki kengät vaikuttavat jalkohin ja voivat aiheuttaa siten tanssin vaikutuskesta, tuota särkyä. Normaaleissa kengissäni on aivan matala kanta, korkeintaan pari senttiä. Tämä pienikin korkeusero voi väsyttää nilkkoja ja siksi varmaan niitä kramppejakin sitten tulee tanssimisestakin. Nämä tanssikengät ovat kyllä monissa tansseissa palvelleet. Ostin ne taannoin, kun aloitimme yhdessä tanssiseurassa harjoittelemaan, joskus 90-luvun alkupuolella. Tuntuu pitkältä ajalta ja nyt vasta ajattelin, että onpas niillä ikää. Kuitenkaan niillä ei ole tanssittu niin usein, jotta ehjät ja ihan passelit ne vielä on lattialle, eikä paina mistään.

Inkataika kirjoitti 09.02.2009 - 15:28
Sinun tapaustasi ja taustaasi tuntematta sen paremmin, omiin jalkakramppeihini on tehonnut joskus kun laittaa suolaa ripauksen kielen alle ja antaa sen imeytyä sieltä suoraan vereen. Minulle kävisi takuulla noin myös, kun en ole vuosiin käynyt enää tanssimassa ja muukin liikunta on vähissä näin talviaikaan. Jos ei voi ottaa lihaksia rentouttavia lääkkeitä, mutta suola ei tee pahaa, niin silloin tuota keinoa kannattaa kokeilla. Joitakin se auttaa hetkessä, toisilla kestää vähän kauemmin tai ei auta. Riippuu kramppien syystä. Kannattaa vaikka tutkia tuota tehoa jostain muistakin lähteistä, jos tahtoo varmaa tietoa, sillä itse olen tämän kikan kuullut ja hyväksi testannut vain ihan kuulopuheiden varassa.
Tarjuska ite kirjoitti 09.02.2009 - 15:35
Inkataika: Luulen, että tuolla suolalla on hieman sama vaikutus, kuin magnesiumillakin. Molemmathan ovat ns. suoloja. Muata kyllä jotenkin tuntui myös siltä, että jänteet jäivät jotenkin jumiin. :( Pitänee kai seuraavalla kerralla kokeilla suolan vaikutusta. Miehenikin tuosta suolasta monesti puhuu, mutta itse en ole sitä vielä kokeillut. Suolaahan pitäisi tietty välttää, mutta joskus suola-arvot voivat myös laskea alhaiselle tasolle. Mulla on tuo magnesiumtaso yleensä kyllä hieman alhainen. Täytyy kurkistaa apteekin kirjasesta, joissa on hivenaineden puutosten oireet ja haitat. Kiitos kuitenkin vinkistä. :)
Inkataika kirjoitti 09.02.2009 - 16:04
Hyvä onkin aina tarkistaa itselleen parhaat konstit. Suolassa varmaan se magnesium onkin se aine, joka sitä lihaskramppia helpottaa. Sittenhän sillä ei olekaan apua, jos kyse onkin muusta kuin lihasten jumittumisesta tai nk. suonenvedosta. :) Toivottavasti jalkasi tulevat taas pian kuntoon. Joku nero sanoi aikoinaan, että siitä se paranee, mistä se tuleekin, kun puuskutin jonkun pikkulenkin jälkeen henkihieverissä. Tarkoitti, että ei kun lisää kuntoilua, niin ei enää puuskutus kuuluisi! ;D
Tarjuska ite kirjoitti 09.02.2009 - 16:24
Inkataika: Hih...Tulipa vaan taas mieleeni, että "urheilija" ei tervettä päivää nää. Omat vaaransa siis siinäkin. ;)
Kristina kirjoitti 09.02.2009 - 16:34
VOIH - tiedän tosiaan taudin. Varmaan saisin käydä ainakin melkein saman läpi, jos lähtisin tanssiin. Kuitenkin sanon, että TANSSI ON HYVÄÄ LIIKUNTAA!
Lihasten ja suonten jumittuminen ei johdu suorastaan tanssista, vaan siitä, että liikkuu tanssikengissä - jotka tietenkin kuuluu asiaan!
Minun jalat tulee vuosi vuodelta aina vain vaikeimmiksi miellyttää kenkävalinnoissa. Äidilläni on samoin ja hän käyttää suolaa! Minä en ole sitä kokeillut, vaan uskon vakaasti pässinpökkimiin villasukkiin - ovat (kävelyn kera) minulle auttanut.
On se hirveä tauti ja tuntuu vielä liian pitkään jälkeenpäin, mutta lisäliikunta (heti kun vain pystyy) on tarpeen. Toivottavsti sulla on pitkävartiset oikeasta villasta kudotut sukat joita vetää ensi yöksi jalkojesi suojaksi. Ne eivät hiosta ja kutiaminenkin loppuu hetken päästä!
Parnemisiin...
Tanssihullu Ansku kirjoitti 09.02.2009 - 17:28
Kiva, etä oli mukava tanssireissu se on niin ihanaa tuo tanssiminen. Minäkin jaksan tanssia vaikka aamusta iltaan mutten jaksais edes puolta tuntia juosta edes tanssivauhtia :D Samantyylisiä tanssikenkiä mullakin on -umpinaisia kylläkin. Korko on just sopiva jiveen ja kaikkeen muuhun en minäkään korkeammilla tykkää tanssia.
Kiki kirjoitti 09.02.2009 - 20:39
En tiedä kauanko jaksaisin tanssia, mutta kylmä saa jalkani krampaamaan. Koetan käyttää magnesiumia säännöllisesti ja pitää jalat lämpiminä. Liikun ulkona pakkasaikaan pitkävartisissa saappaissa, vaikka voisi kulkea kevyemmissäkin jalkineissa.
Hyvää tekee umpihangessa tarpominen, saa jalkalihaksiin lisää voimaa. Tänään olin lasten kanssa hankihippasilla. Umpihangessa on hyvä treenata myös tasapainoa.
Moninainen kirjoitti 09.02.2009 - 22:32
Olen käynyt joskus 70-luvun puolivälissä tanssikoulussa. Silloinen opettaja suositteli, että tanssikenkien korkoja annetaan viilata pari milliä lyhyemmiksi. En vaan muista enää, että mikä idea siinä oli. Itse en ole koskaan näin tehnyt. (Mutta enpä ole kova tanssimaankaan.)
Marjukka kirjoitti 09.02.2009 - 23:13
Minä olen olut joskus kova tanssimaan, mutta enää ei tule käytyä. Varmaan hyvä tanssia noilla kengillä, ovat sen näköiset!
Tarjuska ite kirjoitti 11.02.2009 - 01:56
Kristina: Kyllä tanssi on hyvää liikuntaa. Pitänee vaan vähän treenata noita jalkalihaksia. Mulla on aika heikot lihakset pohkeissa. Tietty kengän korkokin vaikuttaa, kun pidän yleensä melko korottomia kenkiä. Jalka joutui taas oudokseltaan kovalle rasitukselle. Sain onneksi tänään hyviä venytysohjeita kuntosalilla. :) Magnesiumia käytänkin jatkuvasti ja villasukat ovat jaloissa, oikeastaan aina muulloin kuin suihkussa. :))) Liiallinen suolan, sokerin, proteiinin, rasvan, kaliumin sekä kuituja...elimistö heikosti hyödyntää magnesiumia. Sen puutos taas aiheuttaa lihaskouristuksia. :( Pitänee siis treenata pohkeita ja nilkan sekä akillesjänteen seutua. :)
Ansku: Eikö olekin hassua, että tanssi luistaa, mutta juoksun kanssa on ongelmia? Mä tykkään näistä lattarikengistä, vaikka lattari ei luonnistukaan. Ainakaan nämä kengät eivät purista varpaitani. :) Tuo korko on ihan jees. :)
Kiki: Sama vika mulla, kylmää en siedä. Pakko pitää aina villasukkia ja syödä jatkuvasti magnesiumia. :) Musta tuntuu, että jäisin sinne umpihankeen, jos harjoittelisin samaa. ;) Tasapainoa harjoitellaan kuntosalin jumpassa eli sitä tarvitaan osteoporoosin kanssa, ettei oppii liukastelemaan oikein. :)
Moninainen: Vaikuttaakohan se viilaus kantojen pitoon? Mulla on korkojen ympärille teipattu säämiskäpalaset. :) Ennen käytiin useammin tanssimassa, mutta ikä tekee tepposensa tässäkin tapauksessa.
Marjukka: Tuttua...vanhuuttaan laiskistuu. :( Minä tykkään tanssiä näillä, mutta riippuu tietenkin lattiasta ja ulos jäähylle näillä ei sovi mennä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ