Eilen illalla leivoin  täytekakkupohjan. Pitkään etsin äidin syntymäpäiville tekemäni kakun ohjetta. Minullahan ei ole mitään "päässä", vaan kaikki pitää olla paperilla. En osaa välttämättä itse soveltaa kakkuohjeita. Muutenkin teen kaiken yleensä suoraan ohjeen mukaan. Juontaa varmaan juurensa entisestä työstäni, jossa oli kaikki piti tehdä täsmälleen annettujen ohjeiden mukaisesti. Elintarvikeallallako...no, oikeastaan. Tein ns. pöpöille ruokaa eli kasvualustoja bakteereille, lääketeollisuuden piirissä. Siksi olenkin niin piirun tarkka annosteluissa, joten summan mutikas en osaa mitään tehdä. Munankohan pitäisi neuvoa kanaa vai kanan munaa? Minun pitää monesti turvautua tyttäreeni, joka on alan ammattilainen ja loistava leipuri ja kokki.

Niinpä tälläkin kertaa, mutta jouduin hieman soveltamaan saamiani ohjeita ja jännitin mitä on lopputulos, sillä harvoin tosiaan uskallan soveltaa. Kakun leipominen kävi kyllä vanhasta tottumuksesta ja kostutuskin, mutta kakun täytteet tuottivat taas hieman pään vaivaa. Sisuksiin tuli kuitenkin raaka-aineina rahkaa, vanilijajogurttia, Flora vispiä ja sokeria, vanilijasokeria sekä liivatetta. Yhteen väliin tuli vanilijakreemiä sekä banania. Kostutin kakun vattumehulla, kun muutakaan ei ollut. En oikein uskaltanut käyttää maitoa ja vanilijasokeria, sillä paikkaan johon olin kakun viemässä, saattoi olla laktoosi-intoleranssipotilaita. Muut maitotuoteet olivat vähälaktoosisia.

Vuorasin vuoan tuorekelmulla ja kokosin kakun ylösalaisin vuokaan. Kostutin kappaleet yksitellen ja lisäsin täytteet väleihin. Yön yli kakku sai hyytyä kylmässä ja aamulla sitten koristelin pinnan marmeladilla sekä pakasteesta otetuilla mansikoilla. Keitin hyytelösokerista hyytelön pinnalle. Ajatus oli vatkata kerma purostinpussiin valmiiksi ja ottaa se kaupunkiin mukaan muovipussissa ja paikan päällä koristella kakku valmiiksi.

Tietenkään mikään ei mene niin kuin on ajatellut. Laitoin Flora vispin yleiskoneen kulhoon ja koneen pyörittämään kermaa vaahdoksi. Iät ja ajat odottelin, vaan kerma ei vaahtoutunut. Olin jo epätoivon partaalla ja soittelinkin jo lapselleni, kysyäkseni missä vika. Ahaa, vai on välillä sellaisia satseja tuota kevyempää vaahtoutuvaa rasvasekoitusta, joka ei sitten vaahtoudukaan. Pitänee tehdä kai reklamaatti. Harmitti kovin, sillä olin jo vatkannut kolme tölkkiä turhaan. Edellisen päivän kermakaan ei vatkautunut kuten piti, mutta onneksi hyytyi liivatteilla kakun sisällä.

Ei tämän näköistä kermaa voi todellakaan laittaa kakun päälle, eihän se vatkaudu.

Onneksi kaapissa oli kaksi avaamatonta tölkkiä jäljellä ja ei ollut muuta mahdollisuutta kuin napata ne mukaan ja vatkata ne toimistolla. Tällaista siitä sitten tuli, siis sellaista kuin pitikin.  Mulla oli kahta eri erää tuota rasvasekoitusta ja niissä aimmissa erissä käytin sitä toita. Se erä ei siis vatkautunutkaan. Harmitti kovin ja tuli aika hoppu saada kakku valmiiksi, ennen maksakerhomme alkua. Lähdin kaupunkiin hyvissä ajoin ja onneksi ehdin vatkaaman kerman ja koristelemaan kakun, ennen kuin kerholaisia ja vieraita saapui.

Lopputulos on tässä. Kermaa ehkä hieman nuukailin, kun pelkäsin ettei se riitä. Tosin vähän jäi vielä pursottiimeen, jonka unohdin sitten yhdistyksen jääkaappiin.

Pidimme maksakerhoa. Maksakerho kokoontuu syksystä kevääseen, kuukauden ensimmäisenä torstaina ja tällä kertaa olimme kutsuneet vieraaksemme pääkaupunkiseudulta sydän- ja keuhkonsiirron saaneita.  Olemme hieman samankaltaisi ryhmiä, elinsiirtopotilaita, jotka helposti hukkuvat isomman massan jalkoihin. He kuuluvat sydäntautiliiton alaisuuteen ja me taas isoon potilasjärjestöön, jossa valta osa on munuaispotilaita tai -siirron saaneita. Päätimme kokoontua yhteiseen ystävänpäiväteemaiseen kerhoiltaan. Meitä oli toistakymmentä osallistujaa ja mielestäni ilta oli antoisa ja oli ollut kyllä ilo vaihtaa enemmänkin kuulumisia. Ehkä toisella kertaa sitten voimme jatkaa tapaamista. Aiemminkin olen kyllä heikäläisiä tavannut, sillä me kuulumme samaan elinsiirtourheiluryhmään eli Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry:n jäseniin.

Kaupungista vielä kiiruhdin keilaamaan. Onneksi pääsin yhden kerholaisen kyydillä, joten ei tullut turhan kiirettä. Näin päivä meni oikein rattoisasti ja kakkukin maistui hyvin. Pienen palasen toin vielä kotiin maistiaisiksi. Huomenna saan vielä siivun päiväkahvin kera.

Miksi tämän kakun tein? Oikeastaan siksi, että kun ystävänpäivän merkeissä tapasimme muita elinsiirronsaaneita ja iselleni tämä helmikuu on tärkeä kuukausi. Tässä kuussa tulee kuluneeksi 18 vuotta ensimmäisestä maksansiirrostani ja 14 vuotta kolmannesta siirrostani. Ajatella, kahdeksantoistavuotta on pitkä aika....yhden teinin odotettu ikävuosi.  Se on paljon se. Maksani onkin tainnut päästä jo aikuisikään. Näitä vuosia laskee, ikään kuin uutena aikakautena. Elämä ennen maksansiirtoa ja elämä jälkeen sen. Jokainen vuosi on lahja...ja jokainen päiväkin on lahja. Elämä on lahja.