
Inkataika antoi minulle tällaisen kauniin tunnustuken. Kiitos siitä, ilolla otan tämän vastaan.
Tunnustus kuuluu "jakaa eteenpäin henkilöille, joita pitää tärkeinä, inspiroivina ja kannustavina itselleen" !
Minulta tämä lähtee jakoon seuraaville bloginhaltioille:
...ja ihan kaikille kommentoijille. :) Kaikki te inspiroitte ja kannustatte minua pitämään tätä blogia. Yksinään olisi niin tyhjää.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Olet ajatuksissani !
*halaus*
Tämä oli ylläri. =)
Kiitos!
Siulle itsellesi tuo tunnustus
ilman muuta ehdottomasti kuuluu! =)
Mukavaa viikkoa siulle. =)
Olen vähän 'uuno' näissä liittämisissä, mutta yritän ja opin varmaan vähitellen.
Pidän kovasti omasta kotisivustani, mutta voisin tietenkin harkita vaihtaa operaattoria. Tutkin asiaa sitten kun olen saanut tämän muuton ohitettu. Tuntuu hassulta, että muutto on vieläkin kesken. Olen asunut täällä kohta 2½ kuukautta! Paljon olen huonekaluja vähentänyt, kun muutin isommasta pienempään ja 'perin' äidin tavaroita myös. Sitten on ollut jonkilainen työ arkiston pienentämisestä. Nyt ovat kirjat vuorossa. fNiitä en suostu heti karsimaan, vaan niille ON löydettävä tilaa. Tänään kiepsautin olohuoneessa huonekalut usiin asemiin. Kyllä se KOHTA alkaa näyttämään omalta, kunhan sovittelen vähän. Minun äitini on ollut ERITTÄIN toimiva, energinen, sosiaalinen, auttavainen ja yleensäkin paljon tekevä ihminen. Nyt hänellä on vaikeuksia sopeutua siihen, että kunto huononee ja voimat häviävät. Hän yrittää pitää jonkinlaista 'hurttihuumoria' ja minä tosikko loukkaannun!