
Eilen illalla iski mahdoton aivastusputki päälle. Istuin tietokoneeni ääressä ja toista tuntia pärskin ja aivastelin putkeensa. Ihmettelin, etä mistä moinen aivastuskohtaus tuli...onko meillä niin pölyistä vai olenko allerginen jollekin. Illalla (lue yöllä) mennessäni vuoteeseen, alkoi nokasta valumaan vettä solkenaan ja ilma ei kulkenut nenän kautta juuri ollenkaan.Yö meni kuten meni. Vielä aamutunneilla katselin kelloa ja seitsemän aikaan hain eteisestä lukemattomia mainoslehtiä, joita selailin. Lopulta sain sen jälkeen unen päästä kiinni ja nukuin pari tuntia, kunnes heräsin lähes yhdentoista aikaan, ystäväni Kaarinan puhelinsoittoon. Olikin jo aika herätä, vaikka uni jäikin aika vähiin.
Totesin, että meikäläiselle on tulossa flunssa. Itse asiassahan joulun aikaan sain ikävän kurkkukipuviruksen, jota jatkui yli loppiaisen. Nyt olen ollut viikolla jokseenkin kunnossa ja pitihän tämän flunssan sitten iskeä hieman jälkijättöisesti minuun. Toivottavasti tämä menee tästä ohi, suurempia muita jälkioireita mukanaan tuomatta.

Olo on kuin tällä vähän näivettyneellä atsalealla...pikkuhiljaa rapistunut.
Ilokseni sain tänään illansuussa pikku-ukon isänsä kanssa ja meillä oli ihan rattoisaa leikkiseuraa.
ParkCom oli myös tänään reippasti liikenteessä. Mieheni tullessa töistä, hän näki mieshenkilön kirjoittavan lappua yksinoikeudellisin perustein, samalla parkkipaikalla, jossa mekin saimme maksulapun. Luin juuri paikallista vartti-lehteä, jossa Jakiksen taloyhtiössä ihmeteltiin onko kyseinen sopimus voimassa, kun oikein isännöitsijäkään ei sitä tiennyt. Soitto kyseisen ParkComin toimistoon sevitti hieman asiaa, joten asiakasta pyydettiin kirjoituksen mukaan painamaan tiettyjä puhelimen näppäimiä, mutta puhelu ei johtanut mihinkään. Kuitenkin heidän miehensä lähtevät edelleen aamuisin "sakottamaan" autoja. Tällaista peliä täällä pelataan. Eilen oli kyllä talomme päädyssä ihan oikean lappu-Liisan tekemä lappu, mutta siinäkin autossa oli parkkilupa....tiedä sitten mihin se lupa oikeutti pysäköimään, kun vieressä on ns. monitoimitalo, jonka nimissä lupa oli. Kilpaa täällä sakottavat yksityinen ja kunnallinen lafka. Saas nähdä mitä lakiuudistus tuo tullessaan ja koska oikeusrumba päättyy ja miten.
Iloista taas oli se, että vihdoin ja viimein se hammaslääkäri vastasi soittopyyntööni ja sain sen kaivatun ajan. Vielä pitäisi joku päivä mennä äiteen kanssa Kelalle käymään ja jonottamaan. Saahan nähdä miten siellä menee. Toivottavasti kaikki paperit ovat kasassa ja ei tule ongelmia sen asian kanssa.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Onneksi nykyisin voi skannata ja muokata dokumenttejä, joita sinne pitää jatkuvasti laittaa. Varsinkin näin 'taittokohdissa', kun on muuttanut. Mielestäni skanneri on oiva apuväline.
Olen laittanut hoitotuen tarkistupapereita äidin puolesta. Hakemukseen liitin 10 liitettä ja nyt lähettivät kirjeen, jossa toteavat saaneensa hakemuksen - ja pyytävät lisäselvitystä! No, vuoden alussa on kyllä eläkkeeseen tullut 4,6% korotus ja asumistuki on korjattu nykyistä vuokraa vastaavaksi, joten olen tänä iltana väsännyt uuden varallisuuslaskelman ja uusia aikoja on saatu hammaslääkärillekin. Liitän siihen vielä apteekin kuitinkin, jolla on ostettu kolmen kuun lääkkeet.
On heillä mahtavat arkistot siellä!!!
Terv eisiä ja jaksamista jonottamiseen. Täällä Turussa ei pääse alle kahden tunnin. Ehkä joskus - kun vain osuisi siihen sellaiseen joskus-aikaan...
Jonotin kesällä, kun voro vei lompakkoni. Odotin kolmatta tuntia, kun kysyin miten saan uuden kela-koritin. Vastasivat, että jonottamalla saan väliaikasen kortin ja luukulla sitten sanoivat, että eivät voi sitä antaa, kun minulla ei ole henkkareita. Höh...olin jonottanut turhaan kolme tuntia. Onneksi sitten paperit ja lompakko löytyi, mutta aika turhauttavaa ajankäyttöä. :(
Toivottavasti emme osu samaan aikaan kuin työttömyysilmoituksen tekevät.
Pyytää nyt henkkareita ihmiseltä jolta on lompakko viety. Siinähän yleensä pidetään sekä kela- että ajokortti.
Jokaisella varmaan pitäis olla joku 'vara henkkari' kotona jemmassa?
Ja sitä jonotusta saadaan varmaan harjoitella!
Ensimmäiset hakemukset yleensä haluan itse viedä, että näen kun ne leimataan, mutta nyt lisäselvityspyynnön mukana tuli palautuskuori ja oikeastaan aika lyhyt valmisteluaika, joten taidan laittaa kuoreen -tai katsotaan nyt mille päälle satun kun olen runoillut niille selvityksen.
Muuten- on se kummaa, että kun perää sovittuja ja laillisia oikeuksiaan täytyy vielä perustella moneen otteeseen ja vielä vakuuttaa heitä todellisesta tarpeesta kun pyytää niitä!
Minkähän tähden niiden täytyy aloittaa kaiken asioinnin negatiivisena? Luulis että aikaa kuluis vähemmän ja kaikilla olis parempi mieli ja hermotkin vielä kohdallaan, kun aloittaisivat 'tutkitaan asiaa' -menttaliteetilla.
Sitten kun asiat on selvitetty ja järjestetty voivat joskus olla oiken yliystävällisiä ja jopa pyydellä anteeksikin viivästystä!