Elämä on elämää

Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

Tästä kuvasta heijastaa mielestäni juuri tuo ihmisten välinen pitkä matka muiden kautta. Linnut näyttävät olevan läheisempiä tälle miehelle ja tuntui kuin ne olisivat tienneet tarkalleen mistä saa ruokaa ja pitkässä jonossa tepastelivat ruokintapaikalle. Halusiko tuo pappa tällä ruokkimisella viestitää jotakin, jota kukaan ei osannut lukea hänestä. Siinä kulki ihmisiä lähekkäin, mutta kuitenkin valovuosien päässä.

Kategoria: Valokuvatorstai 33 kommenttia Kommentoi

Marja-Leena kirjoitti 15.01.2009 - 02:20

Pappa tiesi tulevansa hyväksytyksi, ystävät ovat paikalla, vaikka luottamus saavutetaan ruoan kautta! Hyvä kuva haasteeseen!;)

Hallatar kirjoitti 15.01.2009 - 05:54

Ihanat, luottavaiset linnut.

=)

Nukke kirjoitti 15.01.2009 - 06:47

Hieno kuva haasteeseen ! Monesti eläimiä on helpompi lähestyä kuin ihmistä. Lemmikille kerrotaan jopa salaisuuksia.

Maija kirjoitti 15.01.2009 - 09:21

Nämä ystävät viipyvät ainakin niin kauan kuin niille on ruokaa tarjolla. Samalla voi rupatella hetken.
Vasta kuulija tekee laulusta laulun, mutta joskus kyllä helpottaa kummasti vaikka vain eläimille puhuminen.

Celia kirjoitti 15.01.2009 - 09:45

Joskus vain luontokappaleet tuntuvat läheisemmiltä kuin ihmiset. Ne ymmärtävät vaistollaan, kun ihmisten kesken tarvitaan sanoja, toisinaan paljonkin sanoja, eikä silti voi olla varma, että tulee ymmärretyksi.

Inkataika kirjoitti 15.01.2009 - 11:08

Monille eläimet tosiaan ovatkin nykyisin läheisempiä kuin ihmiset. Eläimet ovat pyyteettömiä ystäviä. Eivät arvostele, hauku ja hylkää! Hieno kuva! :)

minna kirjoitti 15.01.2009 - 11:16

Kuvan tunnelma on puhutteleva ja ajatuksia herättävä. Hienoa!

Zilga kirjoitti 15.01.2009 - 11:18

Eläimet kuulevat ja tuntevat paljon herkemmin, kuin konsanaan ihmiset ympärillämme. Hieno kuva haasteeseen.

hoover kirjoitti 15.01.2009 - 11:26

Tämä kuva saa toivomaan, että sorsia syöttävällä miehellä olisi joku kotona odottamassa.

Salomea kirjoitti 15.01.2009 - 12:56

Minulle tulee kuvasta mukava muisto Tuulikin isästä, joka piti linnuista pihan reunalla seistessään syötteli tipuja, jotka istuivat olalle.
Eivät linnut ollet hänelle ihmisien korvikkeita. Kuvan mies on vähän papan näköinenkin, heillä oli italialaista sukujuurta.
Heillä oli mukava käydä sydämellisiä ja ihania koko perhe.
Heillä opin että aina tullessa pappa halasi!

Eläinystävät kyllä voivat hylätä jos et syötä! Hienoa että on ystäviä joilla on myös mielipiteitä ihmisiä.

Inkivääri kirjoitti 15.01.2009 - 13:00

Hyvä kuva ja ajatus haasteeseen.

Leenukka kirjoitti 15.01.2009 - 13:22

Ensin ajattelin, että onpas surullista. Jospa tämä pappa kävi ennen vanhaan vaimonsa kanssa ruokkimassa lintuja. Nyt, kun hän on tässä yksin, vaimo on myös mukana mutta toisella tavalla. Sitten tämä ei olisikaan niin surullista. Koskettava kuva.

Ruska kirjoitti 15.01.2009 - 13:35

Hieno kuva. Heillä yhteys pelaa molemmin puolin antoisasti :)

aimarii kirjoitti 15.01.2009 - 15:29

Vastavuoroisuus toimii - linnut ja mies ymmärtävät toisiaan.
Hyvä kuva

Liisa kirjoitti 15.01.2009 - 16:53

Hyvä kuva ja idea! Mies saattaa hyvinkin elää omassa "eläinmaailmassaan". Siellä saattaa olla helpompaa.

harakka kirjoitti 15.01.2009 - 19:21

Hyvä kuva, ja sopiva haasteeseenkin. Miehellä selvästi on hyvä olla.Hänellä on kuuntelijoita monta!

Siskotuu kirjoitti 15.01.2009 - 20:37

Tuo mies on ainakin valovuosin päässä nyt kaikesta muusta ja täysin omassa maailmassaan. Korvat ovat varmasti muurautuneet umpeen. Kiva kuva.

Doris50 kirjoitti 15.01.2009 - 22:27

Tuo kuva on hyvä kuvaamaan ajatustasi.
Minulla ollut vähän kiireittä, enkä ole saanut vielä lahjaasi postiin.
Yritän saada paketit valmiiksi viimeistään viikonloppuna.

Reija kirjoitti 16.01.2009 - 07:23

Onkohan viestien välittäminen miehille, vanhoille miehille vielä tavallisempaa kuin meille muille. Oiva kuva.

Lastu kirjoitti 16.01.2009 - 08:10

Luonto lääkitsee. Jokainen tarvitsee välittämistä ja huolenpitoa, vuorovaikutusta, antamista ja saamista. On tarve tulla kuulluksi. Mies hoitaa leivänmurujen kautta samalla kertaa nälkäisiä lintuja ja itseään, hellyydenkipeyttään.

Neulekirppu kirjoitti 16.01.2009 - 08:20

Tämä on mainio kuva tähän haasteeseen. Näinhän se juuri menee. Mielestäni sama ilmiö on nähtävissä myös siinä, kun autetaan kaukana olevia köyhiä ja unohdetaan ne siinä lähellä olevat. (En tarkoita ettei niitä kauka oleviakin pitäisi auttaa.) Etäällä oleviin asioihin on jotenkin helpompi ottaa kantaa ja sulkea silmänsä muilta.

auringonkukka :) kirjoitti 16.01.2009 - 09:25

kaunis kuva ja mukavaa viikonloppua! :)

Marjut kirjoitti 16.01.2009 - 09:34

Hyvä kuva haasteeseen. Eläimet ainakin kuuntelevat mitä sinulla on sanottavaa:

Evinia kirjoitti 16.01.2009 - 09:50

Koskettava vastine haasteeseen.

AN kirjoitti 16.01.2009 - 12:40

Kuva ja tarinasi saa tuohon kuvaan uutta merkitystä! Mies näyttää yksinäiseltä!

Meripilvi kirjoitti 16.01.2009 - 14:51

Vanha setä ressukka! Siinä hänellä on viimeiset kaverit ja sukulaisten korvikkeet.
Setä on ehkä muurannut korvansa ulkomaailmalta koska sillä ei ole hänelle enää paljonkaan mukavaa sanottavaa.

Tari kirjoitti 16.01.2009 - 15:03

Kaunis , mielestäni lämminhenkinen kuva , josta välittyy hyvin papan rakkaus lintuihin ja ehkäpä hitusen erakkomainen luonne.
Papallahan saattaa odottaa kotona vaimo kahvikupposen kanssa , vaimo vain ei ole jaksanut lähteä mukaan ruokintamatkalle, kun on jo jaloistaan huono, mutta odottelee tyytyväisenä miestään kotiin, kun tietää tämän olevan yhteisellä hyvällä asialla:)
... Tietysti vaimo saattaa olla oikea vanha lohikäärmekin, jolle vanhus ei ikinä uskalla itseään ilmaista , mutta onneksi ovat edes nuo linnut ymmärtämässä:D

Kutuharju kirjoitti 16.01.2009 - 23:10

Sattuva kuva! Tulee mieleen lähes satavuotias nainen joka istui puistonpenkillä ja syötti oravia. Tuli joka päivä samaan aikaan ja aina oravat tiesivät odottaa...
Jotain hellyttävää tässä on.

KirsiM kirjoitti 17.01.2009 - 14:09

Vanhuksilla on aikaa pysähtyä ja katsella ympäristöään rauhassa - edellyttäen, että heitä ei sidota lääkkeillä sänkyyn ja hoideta vain omaan kotiinsa, kuten nykyinen säästäväinen ja kustannustehokas siivousfirmoilta ostettava vanhusten palvelu usein tekee. Pelotteeksi ovat päättäjät vielä kehittäneet vapaaehtoistyön verotusta.
Onnekkaita ne vanhat ihmiset, jotka päsevät omin avuin liikkeelle.

Pankin talkkarit kirjoitti 17.01.2009 - 17:42

Tunnelmallinen, tunteeseen vetoava kuva.
Vanhukset ja linnut.. siinä on jotain.

Tapsu kirjoitti 17.01.2009 - 17:47

Linnut ovat pyyteettömiä ystäviä ja niitä on mukava seurailla:-)

Wiltteri kirjoitti 18.01.2009 - 22:09

Kuvasi tuo muistoja mieleen,kaunis ja lämmin tunnelma-kiva vastaus haasteeseen!

-wiltteri-

Nohna kirjoitti 19.01.2009 - 14:16

Hieno kuva, hyvä valo. Ihan ku ois meidän naapurin pappa Kontulan ajoilta. Ehkä hän on jo vanhempi tai jo kuollut. Sama olemus.

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)

Kotisivusi osoite

Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten

Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)

Kommentti

Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN: