Tänään sain surullisen puhelinsoiton ystäväni tyttäreltä. Hänen äitinsä oli menehtynyt 21.12 äkilliseen sairauskohtaukseen, ikävästi näin joulun alla. Nukahtanut kauiiden joululaulujen soidessa, miehensä olkapäätä vasten. Ei kai kauniimin täältä voi lähteä pois, mutta silti jäi syvä suru niin läheisille kuin ystävillekin. Hän menehtyi vain 51-vuoden ikäisenä. Olimme paljon yhteydessä toistemme kanssa. Olen tuntenut tuon ystäväni jo 17 vuoden ajan eli tämän oman sairastumisen kautta olen häneen tutustunut. Ensimmäisen kerran tapasimme jollain kuntoutuskurssilla 90-luvun alkupuolella ja sen jälkeen kisoissa, juoksimme kilpaa.
Meitä on yhdistänyt vertaistuki- ja järjestötoiminta. Aina kun on ollut mahdollista, niin yövyimme kursseillakin samassa huoneessa ja teimme paljon paritöitä yhdessä järejstörintamalla, koska hommat näittivät sujuvan meiltä kitkattomasti. Meillä oli paljon yhteistä ja vielä joulun alla toi posteljooni joulutervehdyksenä kortinkin häneltä. Itse en tullut laittaneeksi korttia, sillä tänä vuonna laitoin hyvin vähän kortteja, mutta päätin laittaa häelle virtuaalisen joulutervehdyksen. Paluuviestinä tuli ilmoitus, että hän on lomalla ja palaa asiaa tammikuussa. Tuota viestiäni hän ei siis ehtinyt enää samaan, vaan nukkui ikiuneen ennen sitä. Marraskuussa tapasimme viimeisen kerran ja jäi paljon puhuttavaa ja oli tarkoitus vaihtaa ajatuksia vielä sähköpostitse. Aika ei enää antanut myöten, vaan hän nukkui ikiuneen.