Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.12.2008 - 00:59

Eilen, joulukiireiden keskellä, piti ottaa hieman aikaa hiljentymiseen. Lähdimme hieman viime tippaan Vantaalle Pyhän Laurin kirkkoon, laulamaan kauneimpia joululauluja. Kirkko oli tupaten täynnä kansaa ja istumapaikat olivat kiven alla, kuten myös näytti olevan joululauluvihkosetkin.
Tuntui aika tuskastuttavalta, jos pitäisi seistä toista tuntia laulamassa ja lisäksi vielä ilman laulun sanoja. Kiertelimme kuitenkin vielä hieman seinustaa ja löysinkin itselleni paikan kehitysvammaisen miehen vierestä. Ilolla kuuntelin tuon miehen laulua, joka ei osannut lukea, mutta osasi kuitenkin jokaisen laulun sanat ulkoa.

Laulaessamme "varpunen jouluaamuna"-laulua, koin kumman näyn. Mietin hetken, että näinkö oikeasti jotain lentävän edessäni yläviistossa, vai kuvittelinko vain? Yritin etsiä sitten tuota näkyä, mutta se katosi näkymättömiin. Tuli heti mieleeni kappaleen sanat...."en mä ole lapseni, lintu tästä maasta, Olen pieni veljesi, tulin taivahasta." Kotona sitten ihmettelin tuota näkyä miehelle ja hän sanoi, että hän tietää mitä näin. Hän oli seurannut jotain yöperhosta, joka lenteli siinä yläpuolellani. Tunne oli kyllä jotenkin outo.



Parina jouluna olemme nyt käyneet tässä kirkossa kuuntelemassa ja laulamassa kauniita joululauluja. Siitä tuli hieman joulun tuntua. Kaipasin hieman joulutunnelmaa, koska tunsin tulleeni syvästi loukatuksi näin joulun alla. Sukuaan kun ei voi valita. Yritän laistaa mielestäni ikävät asiat ja keskittyä joulurauhaan. Toivoisin, että muutkin voisivat.

Inkataika kirjoitti 23.12.2008 - 16:55
Kiva, että löysit tunnelman. Surullista, että ihmiset loukkaavat toisiaan. Sanat usein sattuu paljon enemmän, kuin fyysinen väkivalta, vaikka kumpikin pitäisi kieltää lailla. Eipä taitaisi auttaa sekään.. me ihmiset kun ollaan niin ajattelemattomia ja välillä jopa tunteettomia toisiamme kohtaan. Toivottavasti saat unohdettua loukkaukset ja pääset niiden yläpuolelle. Mielenpahoittaja on se, joka tyhmäksi osoittautuu, eikä suinkaan se, jolle pahasti sanotaan. Oikein ihanaa ja tunnelmallista aaton odotusta puuhiesi keskelle täältä Suomen entisestä pääkaupungista! ;D
Tarjuska ite kirjoitti 24.12.2008 - 00:45
Inkataika: Joulun alla on muutenkin tapana hakea tunnelmaa kirkosta. Jouluaaton alla käydään yleensä laulamassa joululauluja tai kuuntelemassa joku konsertti kirkossa. Jouluaattona yleensä haluan mennä aattopäivän hartaustilaisuuteen ja siitä se tunnelma sitten kohoaa. Nyt vaan pahoitin mieleni ja toinen osapuoli haluaa minua tahallaan loukata. Joidenkin arvomaailma on vaan niin muualla, kuin omani. Näitä rumia puheita kun vielä minusta nettiin laittoi, niin en jaksa ymmärtää. Osaisipa pyyhkiä mielestään kaikki turhanpäiväiset ystävät ja sukulaiset. Itse en halua yleensä riitaa haastaa, mutta toinen ei vaan anna periksi. Taisipa nolata myös itsensä, kun nettiin laittoi nimellään. :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ