

Tässä se vihdoinkin on eli se toinen tekeleeni, joka on huomenna menossa ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. Kortti on vielä tekemättä. En sitten ole yhtään viimetippaan liikkeellä :)) Tosin ajattelin, että toinen menee jo sitten ihan itsestään. Monta palasta virkkasin torstaina Kirralla, mutta tänään sitten totuus paljastui. Reunaketjusilmukoita virkatessani sitten huomasinkin, että olin hätäpäissäni tehnyt kaksi palaa jossa olikin vain seitsemän terälehteä. Arvaa, harmittiko? En todellakaan voinut jättää työtä sillä lailla, vaikka ehkä sitä huonompinäköinen ei olisi edes havainnut. Siis oli korjattava palaset. Onneksi ne olivat laitapaloja, mutta tuli pienoinen ongelma kun mietin miten saan ne purettua tai poistettua ettei koko työ mene hajalle. Onnistuin aika hyvin ja eihän sitä varmaan huomaakaan, että sitä on korjattu. Olisi harmittanut enemmän jos olisin antanut 2-laatua lahjaksi. Kortti siis vielä tehtävänä ja sitten ok.
Oltiin iltamyöhäisellä puoleen yöhön katsomassa kaupungissa, kun lapsenlapseni oli osallistumassa elokuvan tekoon filmiavustajana. Mummista oli mukavaa seurata filmin tekoa. Avustajat saivat palkkioksi elokuvalipun. Eihän se suuren suuri palkkio ole, mutta luulen että mukaan pääseminen oli se innostava juttu ja näin sitä saa esiintymiskokemusta. Sitten vaan odotellaan, koska kyseinen elokuva valmistuu.
Katsotaan, joko nyt laitan blogin tauolle, vai vieläkö mahdan tulla kurkkaamaan....kenpä tietäis sen?
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Sää olet tosi vikkelä käsityöntekijä! =)
Ja jos nyt jo lähdet lomille, niin oikein antoisan mukavia lomahetkiä siulle Tarjuskainen!
Taitavat olla paljon lomilla kun on niin hiljaista meikäläinen on aina lomilla,koneelle pääsen kun tullaan pesemään pyykkiä.
Hyvä lomaa sinulle:)
Mutta se ei ollut se asia, jota tulin sanomaan vaan, että on muuten todella kaunis poncho, tuosta täytyy lahjan saajan olla mielissään.
Maiju