

Jokainen aamu on lahja. Herään aamulla siihen ajatukseen. Olen saanut uuden mahdollisuuden elää ja yritän aloittaa päiväni hyvillä mielin. Toiset ihmiset ovat luonnostaan aamuäreitä ja heillä menee aamusta tunteja turhaan kiukutteluun. Sukka on nurinpäin tai jakkara on väärässä paikkaa, paitaa ei löydy siitä paikasta mihin sen on illalla ollut pistävinään jne. Löytyyhän niitä syitä. Sellainen on tämä asuinkumppanini, jonka pitää saada muutama savuke imaistua katkuavaa nikotiinia ennen kuin päivä alkaa paistaa hänelle.
Itse herään aamulla mieluummin vasta sitten kun äkäpussi on lähtenyt töihin. Aukaisen sälekaihtimet ikkunoista ja annan päivänvalon tulla sisälle. Ikkunakin saa olla auki ja näin kesäisenä aamuna on iloista kuunnella liikenteen ääniä ja lintujen laulua. Aamulla tykkään juoda aamukahvini vasta sitten, kun olen ensin siistinyt tiskipöydältä sinne kerääntyneet tiskit pois ja ympäristö tuntuu siistiltä ja mielekkäältä, sitten on vasta kahvikupposen aika. Tänään paistaa aurinko kauniisti ikkunaan, josta nappaan aamuisen valokuvan digikamerallani. Ainoa mikä siinä häiritsee on pesemätön tietokonehuoneen ikkuna. Pienoinen omantunnon pistos taas tekemättömistä töistä. Ikkunastani näin vastakkaisen päiväkodin. Talviaikaan tunnen pientä häpeää siitä, että lapset ovat olleet jo tunteja hoidossa kun herään, aukaisen verhot ja näen heidän kirmaavan pitkin päiväkodin pihaa.
Vain huominen ja sitten alkaa mökkeilyloma. Mökkipaikalla aamut ovat toisenlaisia. Pihan täyttää erilaisten lintujen viserrykset. Naapuri tulee kurkkaamaan, että onko talossa herätty. Viikonloppupostit tulevat aamusta naapuritien risteyksessä olevaan jakolaatikkoon. Siinä sitten aamutuimaan seurataan, että ketä on aikaisemmin liikkeellä lehdenhakureissullaan. Jokainen aamu on lahja, taivaan väristä, valon määrästä riippumatta, satoi tai paistoi.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Ice_Cream_dessert_01.jpg
Pah-keinen, en saanut kommenteerissa oikeaa kuvaa millään laitettua ,> Mutta katso - eikö oo herkkuva?
Outi: Kannattais käyttää Reybaneita:))
Rentouttavaa lomaa sinulle. Itsekin vetäydyn lomalle tästä nettimaailmasta sunnuntai aamuna ja palailen heinäkuun lopussa.
Mäkin muuten olin ennen aamuäreä, mutta Kylli Kissuneiti paransi mut siitä. Kukapa voisikaan olla kiukkuinen, kun unenlämmin pörrö tulee kehräämään ja "leipomaan" rinnallesi, vaihtelee välillä asentoaan, nuolee nenänpäätä ja juttelee:)Voiko ihanammin päivän enää alkaa...no ehkä voi, mut siltikin... :)))
Tulee ikävä sua kun lähdet mökille, mutta on oikein sinunkin nauttia elävästä elämästä täysin siemauksin siellä kauniissa kesäpaikassasi.
Olet saanut valokuvaan hienosti symboliikkaa mukaan - häikäisevä valo säihkyy puiden takaa...
Leenukka: en mä mitään ole saanut, meinaan valoa, nappasin kuvan vaan ihan pikapikaa auringon välkkeestä :))
Hyvät kesäpäivät teille kaikille ja nauttikaa lomastanne!