Jokainen aamu on lahja. Herään aamulla siihen ajatukseen. Olen saanut uuden mahdollisuuden elää ja yritän aloittaa päiväni hyvillä mielin. Toiset ihmiset ovat luonnostaan aamuäreitä ja heillä menee aamusta tunteja turhaan kiukutteluun. Sukka on nurinpäin tai jakkara on väärässä paikkaa, paitaa ei löydy siitä paikasta mihin sen on illalla ollut pistävinään jne. Löytyyhän niitä syitä. Sellainen on tämä asuinkumppanini, jonka pitää saada muutama savuke imaistua katkuavaa nikotiinia ennen kuin päivä alkaa paistaa hänelle.

Itse herään aamulla mieluummin vasta sitten kun äkäpussi on lähtenyt töihin. Aukaisen sälekaihtimet ikkunoista ja annan päivänvalon tulla sisälle. Ikkunakin saa olla auki ja näin kesäisenä aamuna on iloista kuunnella liikenteen ääniä ja lintujen laulua. Aamulla tykkään juoda aamukahvini vasta sitten, kun olen ensin siistinyt tiskipöydältä sinne kerääntyneet tiskit pois ja ympäristö tuntuu siistiltä ja mielekkäältä, sitten on vasta kahvikupposen aika. Tänään paistaa aurinko kauniisti ikkunaan, josta nappaan aamuisen valokuvan digikamerallani. Ainoa mikä siinä häiritsee on pesemätön tietokonehuoneen ikkuna. Pienoinen omantunnon pistos taas tekemättömistä töistä. Ikkunastani näin vastakkaisen päiväkodin. Talviaikaan tunnen pientä häpeää siitä, että lapset ovat olleet jo tunteja hoidossa kun herään, aukaisen verhot ja näen heidän kirmaavan pitkin päiväkodin pihaa.

Vain huominen ja sitten alkaa mökkeilyloma. Mökkipaikalla aamut ovat toisenlaisia. Pihan täyttää erilaisten lintujen viserrykset. Naapuri tulee kurkkaamaan, että onko talossa herätty. Viikonloppupostit tulevat aamusta naapuritien risteyksessä olevaan jakolaatikkoon. Siinä sitten aamutuimaan seurataan, että ketä on aikaisemmin liikkeellä lehdenhakureissullaan. Jokainen aamu on lahja, taivaan väristä, valon määrästä riippumatta, satoi tai paistoi.