


|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Katsoin tuota työpalkintokuvaa ja aattelin että mikähän kanavatyökehikko tuo on!
Ei olis kuvasta tullut mieleen,
että sillä tehdään paperia!
Näin hienoja joulukortteja ja pohja oli kuulemma itse tehty kananmunakennoista ja serveteistä...
Mutta hyvää ei koskaan odota liian kauaa. Se on todella nätti ja on saanut paljon kehuja ... Ja työpalkaksi vielä lupaamani Huopanen langat odottavat kunhan ehdin ne etsiä käsiini :)
Hieno oli korttisi, vaikka kiire pukkasikin päälle!
Ihanat kortit.Kyllä sinä osaat.
Marjukka: Aina, jostain kumman syystä...kiirettä pukkaa korttien kanssa. Onneksi valmiiksi sen ehdin kuitenkin saamaan. :)
Savisuti: Maiju on jonkun kurssin kautta tuon ostanut, joskus ammoisina aikoina. En tiennytkään, että sillä on tuollainen nimi...viiraa sitä itse kullakin joskus. :))
Maiju: Heh, heh...Tuleehan se, jos ehtii tekemään tai innostuu tekemään. Mulla on ollut hieman matalapainetta kesäaikaan ja varmaan oma terveyskin hieman vaikutti asiaan. No parempi myöhään, kuin ei "silloinkaan" :))))
Mietinkin, että mitä lupasit ja yllättäen sitten muistin ne Huopaset...toivottavasti löytyy. :)
Harakka: Tuli jo uskonpuute joulukortteja ajatellen, kun on äidin 80v. päivät ja lupasin auttaa järjestämisessä. Ehkä kortit saattavat jäädä ja laitan enemmän tekstareita tänä vuonna. :)
Pirjo: Kai sitä osaa, jos tahtoo oikein. Joskus on vaan inspis hukassa. :)