

|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kaipa lasikin vanhenee, ainakin akvaarioissa ajan mittaan käy niin, että lasi tavallaan valuu alaspäin joten se ei ole niin kestävää kuin uusi lasi. Luulisi siis että moista tapahtuu esim. ikkunalaseissakin..?
Lasihan on amorfinen aine (muistatteko koulussa kerrotun) ja muuttuu ja vanhenee ajan mukana. En muista, että häviääkö vallan. Tosin vanhojen lasien vääristäminen johtuu siitä, että lasit on tehty eri tavalla valamalla kuin nykyään ja siksi pinta on vähän epätasainen. Vanhoihin ikkunoihin saa jostain kyllä vanhaakin lasia, mutta taitaapa olla aika kallista.
Minä tykkään vanhoista ikkunapokista, jotka ovat hitaasti kasvanutta lujaa puuta. Uudet ovat joko muovia tai sitten puu on nopeasti kasvatettua höttöä.
Kuten Anita tuossa jo selittikin, niin lasin valmistustekniikka oli ennen toisenlainen ja lasiin tuli eripaksuisia kohtia jopa pieniä kuplia. Virhekohdissa kuva väreilee.
Ruutuverhot ja belaguut :)
PS. Aamujumppa sai hymyn naamalle.
-wiltteri-
Oletkos huomannut lasissa valumia, meinaan vanha ikkunalasi on alhaalta paksumpaa.