Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.11.2008 - 20:30

Tänään oli aikainen herätys, vaikka yleensä olen aamu-uninen. Minulla oli aika Meikun päiväosastolle, infuusiotiputusta varten. Kerran vuodessa on määrä tiputtaa suoneen osteoporoosilääketiputus ja sitten asian voi unohtaa vuodeksi. Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa tuossa tiputuksessa, kun aiemmin saamani luustolääke aiheutti mahahaavan kaltaista korroosiota. Olen sen verran herkkämahainen, että syömistäni mömmöistä maha ärtyy helposti ja ei ole mukavaa saada sitä mahahaavaakaan. Infuusiotiputuksen pitäisi kestää puolisen tuntia, mutta olin paikalla jo hyvissä ajoin.
Ilma oli ollut kolea ja sormissani sen tunsin. Ne olivat kuin jääkalikat ja tuntuikin hieman epävarmalta, että saavatko osaston sairaanhoitajat laitettua käteeni tippaneulaa. Olen sen verran ongelmatapaus, että vuositolkulla on käsiini pistetty tippaneuloja, satoja tai tuhansia kertoja yhteensä. Aikoinaan jouduin pyytämään tiettyjä anestesialääkäreitä laittamaan tippaneulani, koska en halunnut enää kenenkään pilaavan yhtään suonta, sillä näytti jossain vaiheessa olevan sellainen tilanne, että lähes kaikki suoneni olivat tukossa. Silloinen "luottolääkärini" nauroi kerran, että pitäsi olla ns. suonikartta....minähän tein sellaisen ja siitä hän joka kerta katsoi missä suonessa neula on kullakin kertaa ollut ja suoneni pysyivät hyvänä. Muut lääkärit eivät halunneet kuullakaan tuosta "suonikartasta" mitään. Siksi pyysinkin aina tuota anestesialääkäriä laittamaan tippani, sillä häneen saatoin luottaa.
Nykyään joissain paikoissa hoitajat tekevät tuon homman. Kaikki kunnia heille, mutta hieman kyllä minua kauhistuttaa...valitettavasti on sen verran kovia kokemuksia. Viime vuonna sain vastaavassa tilanteessa tennispallon kokoisen pahkuran kämmenselkään ja toisen käden kämmenselkä meni aivan mustaksi. Tällä kertaa ajattelin sanoa jo ennakkoon, mihin ei kannata pistää. Olisi varmaan pitänyt olla vain hiljaa ja katsoa miten tässä käy. Hoitaja sanoi pistävänsä mihin saa parhaiten. Sitä ennen kämmeniä yritettiin lämmittää lämpimän veden alla uitettujen pesulappujen avulla ja kroonikkovaippa siinä ympärillä, molemmissa käsissä.  Kämmenselkäänhän se ensimmäinen yritys sitten tehtiin, vaikka siitä huomautinkin. No huti siitä tuli. Toinen yritys hieman ylemmäs ja uusi huti. Välillä taas lämmiteltiin ja toiseen käteen sitten yritettiin. Sanoin taas, että aivan turha yrittää siihen tukkeutuneeseen suoneen sitä neulaa. Onneksi hoitaja antoi periksi ja kokeili siihen mihin pyysin ja nyt onnisti. Mietin taas, että miksi potilasta ei voi kuunnella....ehkä tuntui, että olen taas yksi hankala potilas, joka luulee tietävänä itse jotain. Tosiasiassa minulla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus pitkäaikaissairaana olemisesta.



Pienten "kärsimysten" kautta, homma saatiin hoidettua. Oli pakko kaivaa kamera ja ottaa todistusaineistoa tästä tiputuksesta, vaikka hieman huteralta tämä kuvaaminen tuntuikin. Päivän saldo: kolme reikää ihossa ja vuoden Zometa-infuusio kehossa.



Huomenna sitten näkee, onko lääkkeestä tullut sivuvaikutuksia. Viimeksi oli parin päivän ajan lihakset aika kipeinä, mutta se oli onneksi ohimenevää. Tässä aamutoimenpiteessä meni n. 1½ tuntia aikaa, kaiken kaikkiaan. Vein polille potilaspaperini....kaksi muhkeaa kansiota. Väliajalla menin kahvioon, aamukahville ja palasin sen jälkeen polille odottamaan määräaikaiskontrolliin pääsyä.
Aivan tuntematon tohtori oli vastaanotolla. Hän oli jonkun verran ehtinyt paneutua papereihini. Lääkkeet jatkuvat kuten ennenkin. Munuaisarvot hieman koholla ja kalium oli viime kerrasta hieman kohonnut. Hemoglobiini oli matala ja tuumormarkkeerikin hieman koholla, mutta se on ollut vuosia jo koholla, ilman että minulla olisi minkään laista syöpää haimassani. Onneksi sain mahansuojalääkettä vastaisuuden varalle, kun valittelin mahaoireitani. Kolmen kuukauden välein on jatkossa taas kontrollit, ellei mitään uutta ilmaannu.



Korkean sairaalan kerrostasanteelta on mukava ottaa kuva kaupungin nähtävyyksistä. Täältä näkyy kauas keskustaan asti. Muistan kuinka 90-luvun puolivälin maissa seurasin kaupungin ilotulitusta uudenvuoden aattona, sairaalan 13. krs:n käytävän ikkunasta.....Se oli upein ilotulitus, jonka olen koskaan nähnyt.

Kävin vielä eräällä osastolla katsomassa yhtä ystävääni, joka on sairaalassa. Vasta kahden aikaan päivällä pääsin kotiutumaan ja olin kotona jonkin verran aiemmin, kun mies tuli otiin töistä. Tästä päivästähän tuli melkein työpäivän mittainen.

Tällä viikolla olen sattumoisin ollut aika lailla "puolipäiväpotilas", kun on ollut monen moisia terveyskäyntejä eri paikoissa kaupungissa.
 
Inkataika kirjoitti 19.11.2008 - 21:41
Kyllä tuolla kokemuksella jo varmasti on oppinut paljon niin itsestään kuin sairaaloidenkin toiminnasta ja henkilökunnan tavoista. Sinulla on tosiaan ollut oikea "työpäivä"! Toivottavasti jälkioireet eivät ole pahoja vaan pääset "toipumaan" nopeasti. Itse tuollaiset käynnit ja toimenpiteet jo on tarpeeksi hankalia ilman jälkioireitakin. Tsemppiä sinulle tulevillekin päiville.
Miia kirjoitti 19.11.2008 - 22:00
Itsekin touhusin tänään terveysasioiden parissa ja totesin taas kuinka köyhä ja säästöhenkinen meidän sairaala ja kaupunki on. Tarvitsen tilanteeni takia mittailla verensokeria päivittäin vielä muutamien viikojen ajan. Ostin tarvittavan mittarin ja liuskoja (yhteensä yli 50 euroa). Minulla oli entisiä lansetteja (joilla tehdään pistoreikä), mutta ne loppuivat. Kysyin niitä lisää labrasta, josta ohjastivat menemään sis.polille...sieltä juoksuttivat diabetespolille..vain kuullakseni että voin OSTAA lansetteja kaupungilta eräästä paikasta. Sama ostaa Apteekista, jossa iso pakkaus maksaa 30 euroa. Pakkauksessa on yli 100 lansettia, ja tarvitsisin vain 30-50 kpl. Mutta kun ei, ilmaiseksi sairaala ei niitä meille "ei-diabeetikoille" ainakaan anna, vaikka tarve olisi. Liekkö antaa diabeetikoillekaan.
savisuti kirjoitti 19.11.2008 - 22:04
Sama vika rahikaisella. Verinäytteet otan itse fistelistä niin ei ole ongelmia mutta tipan laittaminen on aina surkuhupaisaa. Pyydän heti narkkaria laittamaan mutta hoitajat haluavat kokeilla ja sitten muutaman turhan reiän jälkeen kutsutaan narkkari paikalle. Huokaus. Tosin tutussa sairaalassa pyyntöni suostutaan heti koska tiedetään suoneni.
Tarjuska ite kirjoitti 19.11.2008 - 23:32
Inkataika: Oikeastaan otin tuon infuusion tarkoituksella samalle käyntikerralle, niin selviän yhdellä juoksulla. :) Nämä tippajutut ovat keränneet vuosien mittaan erinäköisiä kokemuksia, mutta elämäni parhain tipan pistäjä on ollut tuo kyseinen anestesialääkäri eli se "luottolääkäri"...hän ei mm. hakannut kipeää kättä, saadakseen suonia näkyviin, vaan hänellä oli pehmeämmät otteet siihen tarkoitukseen. :) Kaiholla häntä vielä muistan ja terveisiä vaan Lappeenrantaan tohtorille. :)
Miia: Luulempa, että samankaltaista säästöä podetaan monessa muussakin kunnassa. Olen kuullut kuinka tarkkoja ovat täälläkin ja diabeetikot joutuvat hakemaan tarvikkeitaan just oikein ajoitettuna aikana, jopa toiselta puolen kaupunkia. Enää niitä ei anneta terveyskeskuksista, vaan keskitetysti kaupungin tietyistä sairaaloista. Täältä saa ainakin tilattua tarvikkeita...olisikohan pienempiä eriä:
http://www.psdiabetes.fi/
Onko teillä päin diabeetesyhdistystä ja onko heillä myymälää? En tarkalleen tiedä mitkä tarvikkeet täällä kuuluvat terveydenhuollon ilmaistuotteisiin...ainakin liuskat.
Savisuti: Sinulla taitaa olla vielä hankalampi juttu ja kyllä se toimi Kirralla ja siellä ei ainakaan ennen hoitajat laittaneet edes tippaa. Pitkään sairaalassa ollessani sain puhuttua "vakilääkärin" laittamaan, jos hän vaan oli töissä silloin. Pelottaa nykyään jo etukäteen nuo hoitsujen laitot...on niin monta epäonnistumista tullut. :( Nämä taitaa olla niitä lääkärin töitä, joita on jaettu hoitajille nykyään.
ZAILA kirjoitti 21.11.2008 - 17:13
Voi Tarjuska !
Tuo kuulostaa kauhean kurjalta. Luulisi ammattitaitoisten hoitajien kuuntelevan potilasta, varsinkin kun sinulla on noin pitkä kokemus piikittämisestä. Toivottavasti olet selvinnyt hyvin eikä jälkioireita ole tullut.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ