Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.11.2008 - 10:39

Eilen kävin sairaalassa plastikkakirurgilla jälleen näytillä. Huulileikkauksesta on kulunut 4 kuukautta ja se on kyllä parantunut ulkoisesti ihan hyvin. Siinä on kuitenkin lääkärinkin toteamuksen mukaan mojova arpi. Arpikudosta on kasvanut ihon alle ja se tuntuu oudolle ja hankalallekin. Ihoalue on edelleen melko tunnoton tuosta kohdasta. Jälleen sanottiin, että parantumiseen voi mennä vuodenkin verran aikaa ja saattaa olla, että tunto palautuu vasta sitten.
Ohjeiden mukaan kontrollini jatkuvat ns. melanoomapotilaan kontrollien tavoin. Se vaan on sitten eri asia, mihin tätä suhtautetaan. Kuulemani mukaan, melanoomapotilaillakin on erilaisia käytäntöjä. Osa käy kontrolleissa kuukauden välein, osa kolmen kuukauden tai puolen vuoden välein ja osa kerran vuodessa. Lisäksi kontrolleja jatketaan osalla vain kolmeen vuoteen asti ja joillakin taas viiteen vuoteen asti. Lääkäri selitti, että jos minulla ei olisi ollut elinsiirtoja pohjalla, niin millimääräisen löydöksen vuoksi ei minulle olisi tehty tuota vartijasolmuketutkimustakaan, eikä poistettu imusolmukkeita. Kyllähän minä sen tiedän, sillä siinähän se riski juuri olikin, että immunosupressiivisen lääkitykseni johdosta, minulla on suurempi riski saada etäpesäkkeitäkin. Voisihan se olla niinkin, että jos minä en olisi sairas...niin minä olisin terve. Mitä tässä jossittelemaan ja kun kerran tauti on todettu ja leikattu, niin kai sitä pitää hoitaakin.
Kompromissin vuoksi sitten lääkäri laittoin seuraavan ajan puolen vuoden päähän ja silloin on sitten jonkin kunnon plastikkakirurgin tapaaminen, sillä hän osaa mahdollisesti arvioida korjausleikkauksen tarpeen.
Todellisuudessa lääkärissä käynti ei tainnut viedä viittä minuuttia pidempää aikaa ja en ollut varautunut siihen, että ehtisin vesijumppaan lähistölle. Kuitenkin menin liikuntapaikkaan ja kysyin, jos saan tulla kuvaamaan yhdistyksen lehteen muutaman liikuntakuvan vesijumppalaisista. Sopihan se ja olin paparazzina paikan päällä.

Kävimme vielä vesijumpan jälkeen Töölön torin laidassa olevassa Cafe Tin-Tin-tangosssa kahvilla, osan porukan kanssa. Sieltä suuntasin terveyskeskukseemme, josta hain tulevan influenssakauden varalle rokotteen, jonka saan riskiryhmään kuuluvana ilmaiseksi. Satuin varsin sopivaan saumaan liikenteeseen, sillä pääsin heti rokotettavaksi, kun edellinen tuli huoneesta ulos. Minun jälkeeni jonoa olikin kertynyt jo monen rokotettavan verran. Tämäkin homma tuli hoidettua.

Lähdin kotiin, kultasepän liikkeen kautta. Kävin ostamassa viikonloppuna "sammuneeseen" kellooni uuden patterin. Patterin vaihto olisi maksanut 7 euroa, mutta pelkkä patteri 5 euroa. Koska olin hurjan vähissä rahoissa, niin päätin säästää kaksi euroa siinäkin. Monitoiminen mieheni osaa kyllä tehdä sen työn ilmaiseksi. Kotia päin kävellessäni ohitin Saiturin Pörssin eli kaupan, jossa myydään vähän sitä sun tätä. Kyselin kassalla, että olisiko heillä sellaisia kellon pattereita olemassa? Näytin lompakossani olevaa kultasepänliikkeestä ostamaani patteria. Olihan heillä ja ällistyin hintaa....yksi patteri maksoi 0,95 euroa eli olisin saanut viisi patteria sen koruliikkeen patterin hinnalla. Ostin varastoon, sillä säästetyllä parilla eurolla, kaksi varaparistoa. Kannattaisi jatkossa tehdä ennakkoon tuota hintavertailua.



Kotiin tultuani päätini vielä vertailla rannekorun korjaushintoja. Koruhan hävisi minulta toissa viikonlopulla ja etsin sitä lähes kymmenestä paiksata, ennen kuin soitin koululle, josta se löytyi. Rannekoru oli pettänyt yhden sydänliitoksen kohdalta ja oli tippunut kädestäni koulun 100-vuotisjuhlissa. Onneksi löytyi, mutta se pitänee vielä korjattavaksi. Kultasepän likkeessä sanoivat näkemättä hinta-arvioiksi n. 15 euroa, jos tarvitsee juotosta, kun taas pelkällä kiristämisellä on edullisempi. Ajattelin vielä soitella Kalevalakorun tehtaalle Helsinkiin ja kyselin korjataanko heillä koruja ja mahdollista hinta-arviota. Myyjä arveli hinnaksi maksimissaan 29 euroa, jos tarvitsee juotosta. On hieman eriävä hintaskaala tuollakin korjauksella. Onkohan mahdollista, että Kalevalakorun oma korjauspiste ottaa tuplaten hintaa vai arvioiko koruliikkeen myyjä hinnan liian alas. Pitänee varmaan käydä korun kanssa ensin, jommassa kummassa liikkeessä. Tuossa Talonsydän-korussa on se huono puoli, että kaikki osat ovat liikkuvia ja kuluvat käytössä. Vajaa viisi vuotta vanha koru alkaa kai jo pikkuhiljaa kulua muistakin liitoskohdista ja niiden mahdollinen korjaaminen tulee kyllä monta kertaa kalliimmaksi kuin uuden korun ostaminen. Onkohan kenelläkään kokemuksia vastaavan laisen korun kulumisesta ja korjauksista?

Inkivääri kirjoitti 18.11.2008 - 12:54
Jään seuraamaan mielenkiinnolla. Itselläni on rakkaat Kalevalakorun korvikset, joita en uskalla enää käyttää, koska liikkuvien osien liitokset ovat hiutuneet aivan ohuiksi...
YhdenNaisenTitanic kirjoitti 18.11.2008 - 21:00
Hei Tarjuska!
Meillä on puolisoni kanssa Kalevalan vihkisormukset. Ostimme ensin toisen väärää kokoa (miehelleni), se piti suurentaa ihan vähäsen.
Veimme sen ketjulle, joka sen oli myynytkin, kun sormusta noudettiin, olise pilattu, siitä oli hiottu pois tummennuksia jotka siin oli OSTOhetkellä ollut, eli kuuluivatkin siihen. Suuren vihan vallassa soitinkin Kalevalan tehtaalle ja motkotin jälleenmyyjän pilaamasta vihkisormuksesta. Minulle sanottiin, että jälleenmyyjän on AINA lähetettävä korjattavat korut Kalevalantehtaalle, vain kaiverrukset voi suorittaa jälleenmyyjä. He myös kummastelivat, eikö ketju tästä välittänyt vai eikö heidän kultaseppänsä TUNNISTA Kalevalan korua. Jälleenmyyjä sai vakavan huomautuksen ja me tehtaalta oikean kokoisen uuden sormuksen..se ei kuitenkaan ole enää alkuperäinen vihkisormus vaikka samanlainen onkin. Olehan tarkkana minne annat kauniin korusi korjattavaksi!!
Anitta kirjoitti 18.11.2008 - 21:14
Noita kellonpattereita minäkin olen kummastellut joskus. Hinta voi olla melkein mikä vaan paikasta riippuen. Tosin joskus voikin saada vanhentuneen pariston ja kello käykin vaan muutaman kuukauden. Paristothan voivat tyhjentyä itsekseen, joten kannattaa käyttää ne melko pian.
Marjukka kirjoitti 18.11.2008 - 22:15
Voi, olen onnellinen puolestasi, kun korusi löytyi!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ