Arvaa vaan, että harmittaako? Päivätorkuilta herättyäni huomasin, että olen kadottanut sydämeni. Sydän rinnassa heitti muutaman voltin tajutessani, että ranteessani ollut Kalevalan talonsydän-rannekoru on kadonnut. Olin saanut talonsydänsetin 50-vuotispäivälahjaksi nelisen vuotta sitten työtoveririltani ja olin silloin ihan "ällikällä päähänlyöty", ihmetellessäni että työkaveri voi antaa niin arvokkaan setin minulle lahjaksi.



Mietin tekemisiäni ja menemisiäni keskiviikon jälkeen. Silloin ainakin koru oli vielä ranteessa, ollessani kokemuskouluttajaseminaarissa. Muistan, kuinka tilaisuudessa mukana ollut ystäväni kysyi, että onko tuo koru Kalevalakoru ja totesin sen olevan "talonsydän". Sen jälkeen ei minulla ole mitään mielikuvaa tuosta korusta. Mietin missä ihmeessä se voisi olla? Mylläsin vuoteeni, katsoin nojatuolinen pehmusteiden välit, villatakin hihansuut, juhlapuseron hihat ym. ym. Ei vaan ole osanut silmiini.
Minne menin seminaarista? Kävelin askartelukauppoihin, Kamppiin...bussille, apteekkiin, kotiin. Torstaina  bussilla maksakerhoon, ystävän kyydissä keilaamaan, keilaamassa, kotiin....Perjantaina sairaalan labraan, valokuvaamoon, kirpparille, halpakauppaan, veljelle, kotiin ja kauppaan. Lauantaina koulun 100-vuotisjuhliin koululle ja illalla iltajuhliin.
Taitaa olla aika mahdottomuus etsiä korua. On kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Katselin juhlakuvaa kameralta ja zoomasin näkyvissä olevan käteni rannetta. Todellakaan siinä ei eilen illalla näkynyt enää tuota korua. Onkohan se kotosalla vai onko joku sen löytänyt? Toivottavasti se olisi jossain tallessa, sillä en oikein raaskisi uuttakaan ostaa tilalle ja tuollaisissa lahjoissa on aina tunnearvoa. Heti melkein saatuani korusetin aikoinaan lahjaksi, kadotin jo muutaman viikon päästä toisen korviksen siitä. Ei auttanut silloin muu, kuin käydä ostamassa uudet samanlaiset korvakorut. Harmi, ettei saanut yhtä ostaa kerrallaan, vaan piti ostaa parilliset. Nyt on kaiken varalta sitten yksi pariton sydän odottamassa käyttöä.

Olenkohan tulossa vanhaksi ja hajamieiliseksi? Sanotaan, että kulta tulee aina takaisin. Siinä mielessä tietenkin harmi, ettei koru ollut kultaa, vaan pronssia, jos nyt sanontoihin on uskominen. Toki vielä enemmän harmittaisi, jos koru olisi ollut kultaa.