Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.11.2008 - 17:30
Tarinamaantain 52. sana-aihe on "Piilosilla". Mökkiviikonlopulla sattui aiheeseen liittyvä tapahtumasarja, joten kerron sen tässä vaiheessa sitten teillekin.

Syyssiivousta mökkimaisemissa ja piiloon pötkinyt yllätysvieras:

Lauantaina oli kyllä aika ikävän oloinen ilma. Välillä satoi räntääkin ja ilma oli aika kolea. Illan suussa olin tekemässä ruokaa  mökin sisällä ja mies ja siskonsa olivat ulkosalla. Sisko rapsutteli pihamaata, syksyn viimeisistä lehdistä. Jossain vaiheessa mies tuli sisälle kertomaan, että pihalle oli ilmestynyt hirvikoira, joka hyvin tuttavallisesti asettui taloksi. Siinä koira pyöri pihapiirissä, teki tuttavuutta kanssamme ja vuoroin asettui kulloinkin äänessä olevan henkilön jalkojen juureen. Juttelin koiralle, että kukas oikein olet ja mistäs olet tänne tullut. Siinä se katseli pää kallellaan meitä ja ihmetteli. Kaulassa oli oranssi panta ja pannassa vastaanottolaite. Ajattelimme, että koira on lähtenyt livokkaan isännältään ja isäntä varmaan näkee navikointilaitteestaan koiran sijainnin. Ainakin tunnin vipelsi koira pihamaallamme  ja lannoitti kukkapuskiamme. Soitin miehen kasvattikotiin  ja kyselin, jos siellä tiedetään ketä olisi mahdollisesti koiran omistaja. Isäntä lupasi tulla paikan päälle katsomaan tilannetta. Taitaa aika monella hirvimiehellä olla samankaltainen hirvikoira, joten jäi hieman arveluiden varaan mistä koira olisi kotoisin. Numerotiedustelun mukaan saatiin naapurista tietoa mahdollisista koiran omistajista, mutta koiralle ei löytynyt kotia. Vihdoin naapurin isäntä keksi, jos koira olisi tullut naapurikylästä asti. Hieman sitä ennen oli lähinaapuriin ajanut farmariauto, jonka perään koira yritti pinkaista, mutta jäi kuin nalli kalliolle eli katsoi kulman taakse katoavaa autoa. Houkuttelin koiran pois tieltä, ettei jäisi autojen alle. Hyvin kiltisti se totteli kutsua ja asettui jalkojeni juureen. Rapsuttelin sitä ja juttelin sille. Hetken päästä naapurista näkyi tulevan se sama farmariauto ja kaarsi porttimme eteen. Mies oli saanut puhelintiedustelusta hänen numeronsa ja siten koiran etsijä osasi tulla meille. Hänen navikaattorinsa kartta oli loppunut juuri kunnan rajalle ja näin ollen hän oletti koiran olevan jossain lähimain, mutta ei saanut enää tarkkaa pistettä. Onneksi koira pääsi tuttujen ihmisten luokse ja omaan kotiin. Naapurin isäntä sitoi koiran auton hinausköydellä kiinni, ettei se lähde karkuun ennen omistajien tuloa. Kiltisti koira meni kyytiin. Omistajapariskunta oli ollut sienimetsällä ja koira oli näköjään saanut vainun hirvestä ja lähtenyt omille teilleen. Lisäksi omistajat olivat vaihtaneet auton paikkaa ja koira ei näköjään löytänyt autoa, joten lähti omille teilleen, eikä enää löytänyt takaisin. Ihmettelimmekin miten pitkän matkaa koira oli tullut. Se oli seikkaillut ainakin runsaat kaksikymmentä kilometriä ja ties kuinka pitkälle olisi vielä mennyt, ellei olisi kuullut pihamaaltamme puheen sorinaa. Nauratti vain, että sehän oli kuin kotonaan ja hyvä piilon valitsi, ettei isäntäväkilään löytänyt navikointilaitteellaan sitä ihan helposti.

Harmitti hieman, kun en ottanut kuvaa siitä koirasta, sillä se oli heti meidän kaveri.

aimarii kirjoitti 04.11.2008 - 10:55
Kirjoitit hyvin ajankohtaisen tarinan. Parhaillaan hirvikoirat on hommissa tutkalaitteet kaulassa, vaan onnistuupa jonkun kuitenkin päästä piiloon. Kivaa kerrontaa ja onnellinen loppu.
Leijonainen kirjoitti 04.11.2008 - 20:13
Kiva tarina koiran piilopaikasta. Onneksi oli ystävällinen piilo ja tarina päättyi onnellisesti.
Silloin kun meillä oli vielä koira, se sai sulhasia toisesta pitäjästä asti. Kyllä koirat kulkevat ja vaistoavat kuka tykkää.
Isopeikko kirjoitti 04.11.2008 - 22:05
Koirat ovat kovin mukavia. Ja koiratarinat.
Tarjuska kirjoitti 04.11.2008 - 23:11
Aimarii: Ilmankos tuollakin koirulilla oli meno päällä ja siksi kai eksyi. Onneksi pääsi kotiin, kun oli muutenkin niin koiramaisen kurja ilma. :)
Leijonainen: Aina ei yhtä ystävällisesti uskalla kohdata vieraita koiria, mutta tämä oli heti niin tuttavallinen, joten ei tarvinnut pelätä sitä. :)
isopeikko: Koirillakin on välillä juoksuaika ja tämä koira se juoksi naapurikylään. Mukavahan tällainen olisi ollut meidän mökilläkin. :)
harakka kirjoitti 09.11.2008 - 20:32
Kiva tarina metsästys koirasta, joka joutui hukkaan isännältään, mutta onneksi löysi teidän luokse, ja lopuksi sitten kävikin hyvin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ