Lauantai-iltana koitti viimein odotettu vanhojen malmilaisten tapaaminen. E tosin iältään vanhojen, vaan 60- ja 70-luvuilla nuoria olleiden, jotka kokoontuivat Malmilla tietyissä paikoissa. Itse ilmoittauduin loppukesästä noihin partyihin, josta kuulin sähköpostitse. Ikäväkseni sain kuulla, että lista oli jo täynnä ja jäisin jonon hännille. Viimeiseen asti jaksoin kantaa positiivisuutta yllä, sillä toivoin niin hartaasti pääseväni tuohon tapahtumaan. Perjantai-aamulla sitten kännykkään tulikin viesti ja kysely, että kiinnostaako näin loppuhetkan peruutuspaikat. Toki kiinnosti, sillä olin niin toivonut pääseväni kekkereihin mukaan.
Lauantaina hyvissä ajoin valmistauduimme juhliin. Kävelimme paikan päälle ja samalla napsin kuvia juhlapaikasta ja vanhoista kouluistani. Aika likihän ne sijaitsevat kotiamme, mutta harvoin kävelee siitä ohi ja kuvat jää ottamatta.



Tällaisessa ihanassa juhlapaikassa oli tämä tapaaminen eli Solhemissä. Ehkä joskus nuoruusaikoina täällä oli pippaloita, mutta itse en tainnut niissä olla mukana. Tilaisuuteen oli varattu 100 hengelle illalliset ja tilaisuus oli yksityinen, joten sinne oli turha yrittää tulla kuokkimaan. Moni halukas joutui jäämään kotiin ruikuttamaan, sillä kaikki istumapaikat olivat myyty loppuun. Lisäksi oli varmaan paljon sellaisia, jotka eivät tienneet koko tapahtumasta yhtään mitään.
Maukkaan illallisen lisäksi pidimme hauskaa vanhojen ystävien ja tuttujen seurassa. Lisäksi oli dj Roxy ja ihka oma orkesteri vastaamassa musiikista.



Tässä tanssiin kutsua, jota kuvasi Meta.

Jännä tunne oli noissa partyissä, kun silmäili pöytien ääerellä istuskelevia ihmisiä ja mietti onko kenessäkään tuttua näköä. Oli vaikea päätellä ketä saattoi tuntea vai oliko vaan jossain muualla nähnyt. Muutama juhlija tuli sanomaan, että hei mä tunnen sut. Etkö muista? Siinä hetken silmätysten katselutamme toisiamme vasta tunnisti vastakkaisen osapuolen. Ilo oli tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Tämä tilaisuus oli huippujuttu. Jostain kumman syystä nuoruusajan tutut olivat muuttuneet aika paljon, mutta jokin kuitenkin paljasti tuttuja piirteitä ihmisissä. Ilta meni mukavasti tanssin lomassa,



Osa lähti vielä puolenyön jälkeen jatkoille paikallisiin kapakoihin, mutta me suuntasimme matkamme kohti kotikontua. Tuuli näytti olevan kovin vastainen ja varsinkin kun vastapuolella oli vielä hieman viiniä nupissaan, niin oli työ ja tuska päästä kotiin asti. Onneksi selvisimme myräkästä ehjin nahoin ja nyt kun vielä toipuisi viikonvaihteen muistorikkaasta tilaisuudesta ja arki taas koittaa. Nyt sitten odottelemaan seuraavaa tapaamista, joka saattaa olla kolmen vuoden päästä.

Onneksi tänään siirrettin kelloja talviaikaan. Tosiaan en muistanut tilannetta aamulla kun suuntasimme Prisman parkkiksen kirpparille. Sieltä vielä poikkesimme itsepalvelukirppikselle. Ihmettelin, että miksi myyjätt eivät aukaise ovea, vaikka ulkona on jono, sillä kello oli jo yksitoista ja oven piti avautua klo 10. Sitten joku infosi minua tietämätöntä, että kelloja on pitänyt siirtää. Ei ollut tullut mieleenikään. Heh, kerrankin olin ajoissa liikenteessä, ihan silkkaa tietämättömyyttäni.