

|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
-wiltteri-
Oh-show-tah hoi-ne-ne: Täytyy sitä varmaan välillä tanssin lomassa soitellakin. :)
Tapsu: Saattaa niin olla. Itse en muistakaan koska olisin kuullut heinäsirkan siritystä. Korvalääkärikin kysyi taannoin leikkauksen jälkeen, että kuuletko heinäsirkan äänen. Piti ihan kysyä, että "minkälainen se ääni on". ;)
Wiltteri: Pudotus voi kyllä olla laskuvarjolla vesisaaviinkin.
Hankke: Sirkat ovat ihan kivoja, tanssivat ja soittavat. :)
Hieno kuva!
P.S. UPEA KUVA MUUTEN!
Leenukka: Sateen jälkeen parketti voi kyllä olla tavallista liukkaampi.
Lastu: Ehkäpä se taitaa tuon soittamisen ja tanssimisen tyylin. Osaa siis pitää varansa. :)
Marja-Leena: Kellä onnistuu ja kellä ei...Sirkalla taitaa kuitenkin onnistua. :)
Beckbyx: Eipä kestä, vuoroin vieraissa. :)
Leijonainen: Näyttää olevan hyvä keskittäytymiskyky. :)
Nohna: Joskus sietää selitelläkin. :)
Obeesia: Yleensä en edes nurmikolla moisia bongaa, kun en kuule niiden ääntäkään. Ruskeita kai silti olen enemmän minäkin nähnyt. :O)
Anu: Kiitos, että muistutit. Sait minut soittamaan Sirkka-ystävilleni. Ilman sinua olisin unohtanut. Tämä kuva taisi olla enne. :)
Liisa: Kiitos! :)
Vapulis: Siis, sama vika kuin Rahikaisella.:))
Savisuti: Olihan sulla nuora, olisit vienyt sen vain framille. :))
kaarina61: Niinpä eli ei sentään niin pitkät jalat sillä olleet. :)
Inkivääri: Kiitos! :)
Doris50: Ehkä vähän sinne päin, paremman nuoran puuttuessa. :)
Leikkipaikka: Ei niin leviä miltä näyttää. Suojelusenkeitähän ei näe. :)
Pekka: Niinpä näkyy. :)
Hilkka: Olisikohan se ollut vedenkestävä, meinaan se viulu ja tietenkin myös soittaja? :)
Anuradha: Onneksi sentään ei ja olishan minä auttanut "miestä" mäessä. Taitaa kuitenkin olla naispuoleinen kun on kerran Sirkka. :))
Inkataika: Heh, kumpikohan tämä oikein onkaan naaras Sirkka vai uros, joka on Hyppy-Heikki? :))