Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.10.2008 - 23:13

Tänään minulla oli varattu aika terveyskeskuksen hammashoitolaan, jossa oli määrä otattaa koko hampaistostani kuva. Kävin pari viikkoa sitten terveyskeskuksen hammaslääkärillä ja sain lähetteen kuvaukseen. Kuvauksen tarkoitus olisi selvittää mahdollisia reikiä, joita ei näkynyt tarkistuksessa. Ikenien liikakasvun ja muiden ongelmien vuoksi pelkkä tarkitus ei välttämättä riitä kertomaan täyttä totuutta.
Röntgeniä varten piti poistaa osaproteesit, silmälasit sekä kuulolaite,  kuvauksen ajaksi. Hoitaja selitteli jotain siinä samalla kun asetti päätäni oikeaan asentoon röntgenlaitteen sisään. Kuulolaitteeni oli siis silloin pöydällä ja en kuullut ehkä kaikkea mitä hän sanoi. Kuvauksen jälkeen piti tovi odottaa kuvien onnistumista. Eihän ne tietenkään onnistuneet ensimmäisellä kerralla, kun en ollut pitänyt kieltäni kitalaessa kiinni. Mistäpä sen olisin tiennyt? Hoitaja hieman nyreissään, että hän sanoi niin. Ehkä sanoikin, mutta eihän "huonokuuloinen" välttämättä kuule, jos ei ole kuulolaitetta korvassa. Selvitin, että laitteeni oli pöydällä, kone hurisi ja itse olin seinämän takana, joten en kuullut kaikkea mitä hän sanoi. Mietin vain, että jos potilaalla on kuulolaite, niin kannattaisi varmaan selvittää kuvauskäytäntö ennen röntgenkuvan ottoa. Nyt piti sitten ottaa uusi kuva ja siinäkin oli käynyt niin, että pääni oli muka heilahtanut ja se näkyi kuvassa. Ehkä syy on saattanut olla kipeässä leuassa, johon asti syöpäleikkauksen arvet yltävät. Selvitin vielä, että minulla on ollut leikkaus pari kuukautta sitten ja arvet ovat vielä kipeät. Jouduttiin ottamaan vielä kolmas kuva ja sitä ei sitten jääty katsomaan, että onnsituiko, sillä hoitaja sanoi, että ei enää oteta lisää eli onnistui tai ei onnistunut. Tällainen kuvaus tällä kertaa.

Kun nyt olin terveyskeskuksessa, niin ajattelin saman tien käydä koputtamassa terveydenhoitajan ovea. Minulla on parin päivän ajan ollut tosi kipeät varpaat, johtuen siitä, ettei jalkojenhoitoasia ole edennyt alkuvuodesta mitenkään. Tammikuussa siis minut lempattiin pois kirurgisen sairaalan jalkojenhoidosta, siitä syystä että sairaalalla ei ollut kuulemamme mukaan resursseja hoitaa muiden kuin diabeetikoiden jalkoja. Terveyskeskuskaan ei hoida muiden kuin diabeetikoiden jalkoja, joten muiden on aivan turha mennä hoitoa vaatimaan. Pari yötä olen valvonut jomottavien varpaiden kanssa ja aamuyöstä sitten heräsin operoimaan lisää kynsiä, sillä joku painoi pahasti ihon alle. Pyyhin antiseptisellä aineella varpaita, yritin tunkea steriliä kuitua hieman kynnen väliin, mutta oli kyllä melko mahdoton tehtävä. Olin saanut korvalääkäriltä Fucidin-salvaa, joten sitä sivelin vielä kynsivallin reunoille ja laitoin tupun päälle. Otin yhden särkytabletin, jotta saisin hieman nukutuksi. Fucidin-salvassa on antibiottia, joten ehkä se voi hieman hillitä tulehduksen alkua. Särkytablettina otin tavallisen kipulääkkeen, vaikka en niitä saisi ottaa. Se ensimmäin Tramal-kokemus riitti, joten sitä en kyllä toistamiseen ota. No niin, eli menin samalla reissulla kyselemään terveydenhoitajaa, mutta hän oli koulutuksessa. Alakerrassa olisi päivystävä terveydenhoitaja, jonka vastaanotolle pitäisi mennä toimiston kautta. Jonotin tovin vuoroani luukulle ja selvittelin tuloni syytä.Minulta kysyttiin heti, että onko minulla diabetes. Vastasin ettei ole ja samalla ilmoitettiin, että enhän minä voi siten saada mitään jalkojenhoitoa. Toivoin vaan, että joku katsoisi missä jamassa varpaani  kynnen reunan iho tällä hetkellä on, ettei olisi tulehtunut. En saanut juuri vastakaikua terveydenhoitalle menosta, vaan vastaanottohoitaja soitteli päivystävälle lääkärille ja hän lupasi katsoa. Menin vastaanotolle, mutta tuli kyllä tunne, ettei vois lääkäriä vähemmän kiinnostaa moinen vaivani. Hädin tuskin katsoi varvastani ja kerroin miten tähän pisteeseen on tultu, sillä en ole saanut ongelmaani hoitoa 10 kuukauteen. Hän vaan mainitsi, että jalkahoidostani on minut ohjattu yksityispuolelle. Kerroin ettei pieneläkeläisellä ole kaikkien muiden terveysmenojen jälkeen enää varaa jalkojaan yksityisellä hoidattaa. Hän kirjoitti Fucidinkuurin eli samaa voidetta, jota jo ennestään kotona oli. Kynnen reunassa on siis kynsivallintulehdus. Olisi kannattanut kai lukea hoidosta täältä, enne kuin menee vastaanotolle ja olisin voinut itsekin sitä lääkitä tähän tapaan, miten käypähoitosuosituksissa mainitaan. Puhelinkin soi välillä ja hän supisi siinä todennäköisesti jotain omiaan. Epäilin sitten hieman, että auttaako moinen hoito ja hän siihen, että se on lähdettävä siitä että auttaa.



Tuli siis käytyä röntgenissä, mutta ei voi olla varma, että onnistuiko kuvat. Tuli myös käytyä lääkärillä, vaikka ehkä terveydenhoitaja olisi voinut saman todeta, ettei varvas mädi. Pitääkö varpaan mätiä ennen kuin saisi hoitoa. Senhän takia olinkin huolestunut, että jos alkaa mätimään. Sen olen niin monta kertaa kokenut ja tiedän tulehdusoireet.  Mitä tästä opimme eli pari kertaa olen syksyn aikana käynyt terveyskeskuksessa, saamatta sen kummenpaa hoitoa. Täytynee jatkaa vaan tätä "itsehoitoa" ja turvautua lääkäriin vasta sitten kun omat tropit eivät riitä. Oikeastaan maksan siitä reseptistä tuon 12 euroa, joka käynnistäni veloitetaan ja lisäksi maksan röntgenistä, onnistui kuvaus tai ei.

Vein alkuvuodesta jalkojenhoitoasian yhdistyksen edunvalvontatyöryhmään. Mitään konkreettista ei asian eteen ole tapahtunut. Asiaan on kyllä ottanut kantaa meitä hoitaneet lääkärit ja hoitohenkilökunta. Nyt vielä odotellaan, jospa asia selviäsi. Jotenkin en vaan jaksa uskoa siihenkään. Yhdistyskään ei halunnut tulla vastaan, joten taidamme olla niitä väliinputoajia. Taitaisi olla kunnallisvaltuutetuillakin tällä saralla paljon uudistettavaa. Tämä on osa kokonaisvaltaista terveydenhoitoa.

Taitaa olla muutenkin paljon turhia käyntejä terveyskeskuksessa ja päivystyksessä. Iäkäs äitini kärisi viime viikolla tuskasista rakkuloista käsivarrella ja oli hyvin huonovointinen ja kivulias. Hänellä oli samanlaisia sähköiskumaisia kipuja takaraivolla, kuin minullakin herpesviruksesta johtuen. Hän epäili vyöruusua tai herpesvirusta, mutta lääkäri tyrmäsi heti sen ja kirjoitti muorille jotain kortisonivoidetta, joka on pakkauksen mukaan vahvaa. Sitä ei saisi laittaa ruusuun, herpekseen, ei avorakkuloille ym. Näytti olevan juuri sellaista voidetta, josta äidille ei olisi ollut mitään hyötyä. Muori joutui vain maksamaan turhaan siitä ja varsinaista apua ei saanut vastaanotolta. Lääkäri ei kuunnellut mitään hänen kivuistaan. Rakkulaihottuma ei ollut kutiavaa laatua, vaan hyvin kivuliasta. Maanantaina äiti onneksi pääsi ns. omalääkärille, joka epäili heti, että kysessä olisi vyöruusu. Nyt sai äitimuorikin oikeammat lääkkeet vaivoihinsa. Tällaista kunnallisessa terveydenhoidossa tänä päivänä.
MarLi kirjoitti 16.10.2008 - 10:38
No ompas taas tutkittu ja hutkittu. Kaikenmoista... Mulla on nyt ukkovarpaankynsistä lähteneet kynnet sen sairaalasta saadun kynsisinenen vuoksi...
Lueppa blogistani kun saan hoitoa ennenkuin tutkimusta, polille ei päässytkään lääkärille vaan tuli lähete fys.hoitoon, jos vaikka vaiva häviää ettei tarviiskaan tutkia, tämä lienee sitä säästöä ja kiireen purkamista, että kepillä kokeillaan ensin hoitaa :)
Voi meitä vaivaisia!
Mama kirjoitti 16.10.2008 - 19:36
Ekaa kertaa "eksyin" sivuillesi. Voi, voi, voi...
Minullakin on noita kokemuksia terveyskeskuksesta vaikka kylälle jakaa! Omatoiminen ja "vaativa" pitää olla jos hoitoa haluaa.
Oletkos koskaan koittanut Gehwol:in tuotteita. Saa Instrumentariumista ja joistakin jalkahoitoloista. Olen ostanut myös Talliinnan apteekeista. Gehwolin lipidro cream on tosi hyvä jalkavoide, käy myös jalkasienen ennaltaehkäisyyn. Gehwolilla on kaksi nestemäistä pipettipulloa. Toinen pehmentää kynsiä, tehden ne "sitkeämmiksi" ja ennaltaehkäisee kynnen sisäänpäinkasvua. Toinen pullo on antiseptinen ja auttaa tulehtineeseen kynsivalliin sekä ennaltaehkäisee kynsisientä. Sitä käytän aina uimahallireissuilla ja helposti jos tulee jotain ikävää jalkoihin.
Yksi hyvä juttu on vielä hohkakivi, jota käytän n. 2viikon välein suihkun jälkeen/suihkussa saippuan kera. Kyllä on jalat olleet ihanat, enkä ole enää jalkojenhoitajia tarvinnut, nimimerkki entinen ongelmajalka!
Nelmi kirjoitti 17.10.2008 - 00:32
No, huh huh taas tuota terveyskeskusta ja sen toimintaa. Taisi olla aika tietämätön/huomaamaton se röntgenin hoitaja kun kuulolaitteen näkee pöydällä, eikä ymmärrä, että siellä koneen huminassa mitään kuule eikä näe lukea huuliltakaan.
Muuten noihin kynsivallin meinaa tulehtua on yksi hyvä salva, jos vain sen siedät, Basibact. Siinä on mysiiniä, joka tehoaa vaikka mihin. Meillä on kotona sitä aina jääkaapissa ja koiraa myöden sillä kaikki ihon tuöehdukden alut on saatu parantumaan. Poika jopa tosi ison jättifinnin, eipä ehtinyt paiseeksi asti, kun parani tuolla ja säästyi antibioottikuurilta.
Saikos äitisi siihen ruusuun kunnon antibiootit myös suun kautta ?
Mukavaa viikonloppua sinulle :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ