Tänään minulla oli varattu aika terveyskeskuksen hammashoitolaan, jossa oli määrä otattaa koko hampaistostani kuva. Kävin pari viikkoa sitten terveyskeskuksen hammaslääkärillä ja sain lähetteen kuvaukseen. Kuvauksen tarkoitus olisi selvittää mahdollisia reikiä, joita ei näkynyt tarkistuksessa. Ikenien liikakasvun ja muiden ongelmien vuoksi pelkkä tarkitus ei välttämättä riitä kertomaan täyttä totuutta.
Röntgeniä varten piti poistaa osaproteesit, silmälasit sekä kuulolaite,  kuvauksen ajaksi. Hoitaja selitteli jotain siinä samalla kun asetti päätäni oikeaan asentoon röntgenlaitteen sisään. Kuulolaitteeni oli siis silloin pöydällä ja en kuullut ehkä kaikkea mitä hän sanoi. Kuvauksen jälkeen piti tovi odottaa kuvien onnistumista. Eihän ne tietenkään onnistuneet ensimmäisellä kerralla, kun en ollut pitänyt kieltäni kitalaessa kiinni. Mistäpä sen olisin tiennyt? Hoitaja hieman nyreissään, että hän sanoi niin. Ehkä sanoikin, mutta eihän "huonokuuloinen" välttämättä kuule, jos ei ole kuulolaitetta korvassa. Selvitin, että laitteeni oli pöydällä, kone hurisi ja itse olin seinämän takana, joten en kuullut kaikkea mitä hän sanoi. Mietin vain, että jos potilaalla on kuulolaite, niin kannattaisi varmaan selvittää kuvauskäytäntö ennen röntgenkuvan ottoa. Nyt piti sitten ottaa uusi kuva ja siinäkin oli käynyt niin, että pääni oli muka heilahtanut ja se näkyi kuvassa. Ehkä syy on saattanut olla kipeässä leuassa, johon asti syöpäleikkauksen arvet yltävät. Selvitin vielä, että minulla on ollut leikkaus pari kuukautta sitten ja arvet ovat vielä kipeät. Jouduttiin ottamaan vielä kolmas kuva ja sitä ei sitten jääty katsomaan, että onnsituiko, sillä hoitaja sanoi, että ei enää oteta lisää eli onnistui tai ei onnistunut. Tällainen kuvaus tällä kertaa.

Kun nyt olin terveyskeskuksessa, niin ajattelin saman tien käydä koputtamassa terveydenhoitajan ovea. Minulla on parin päivän ajan ollut tosi kipeät varpaat, johtuen siitä, ettei jalkojenhoitoasia ole edennyt alkuvuodesta mitenkään. Tammikuussa siis minut lempattiin pois kirurgisen sairaalan jalkojenhoidosta, siitä syystä että sairaalalla ei ollut kuulemamme mukaan resursseja hoitaa muiden kuin diabeetikoiden jalkoja. Terveyskeskuskaan ei hoida muiden kuin diabeetikoiden jalkoja, joten muiden on aivan turha mennä hoitoa vaatimaan. Pari yötä olen valvonut jomottavien varpaiden kanssa ja aamuyöstä sitten heräsin operoimaan lisää kynsiä, sillä joku painoi pahasti ihon alle. Pyyhin antiseptisellä aineella varpaita, yritin tunkea steriliä kuitua hieman kynnen väliin, mutta oli kyllä melko mahdoton tehtävä. Olin saanut korvalääkäriltä Fucidin-salvaa, joten sitä sivelin vielä kynsivallin reunoille ja laitoin tupun päälle. Otin yhden särkytabletin, jotta saisin hieman nukutuksi. Fucidin-salvassa on antibiottia, joten ehkä se voi hieman hillitä tulehduksen alkua. Särkytablettina otin tavallisen kipulääkkeen, vaikka en niitä saisi ottaa. Se ensimmäin Tramal-kokemus riitti, joten sitä en kyllä toistamiseen ota. No niin, eli menin samalla reissulla kyselemään terveydenhoitajaa, mutta hän oli koulutuksessa. Alakerrassa olisi päivystävä terveydenhoitaja, jonka vastaanotolle pitäisi mennä toimiston kautta. Jonotin tovin vuoroani luukulle ja selvittelin tuloni syytä.Minulta kysyttiin heti, että onko minulla diabetes. Vastasin ettei ole ja samalla ilmoitettiin, että enhän minä voi siten saada mitään jalkojenhoitoa. Toivoin vaan, että joku katsoisi missä jamassa varpaani  kynnen reunan iho tällä hetkellä on, ettei olisi tulehtunut. En saanut juuri vastakaikua terveydenhoitalle menosta, vaan vastaanottohoitaja soitteli päivystävälle lääkärille ja hän lupasi katsoa. Menin vastaanotolle, mutta tuli kyllä tunne, ettei vois lääkäriä vähemmän kiinnostaa moinen vaivani. Hädin tuskin katsoi varvastani ja kerroin miten tähän pisteeseen on tultu, sillä en ole saanut ongelmaani hoitoa 10 kuukauteen. Hän vaan mainitsi, että jalkahoidostani on minut ohjattu yksityispuolelle. Kerroin ettei pieneläkeläisellä ole kaikkien muiden terveysmenojen jälkeen enää varaa jalkojaan yksityisellä hoidattaa. Hän kirjoitti Fucidinkuurin eli samaa voidetta, jota jo ennestään kotona oli. Kynnen reunassa on siis kynsivallintulehdus. Olisi kannattanut kai lukea hoidosta täältä, enne kuin menee vastaanotolle ja olisin voinut itsekin sitä lääkitä tähän tapaan, miten käypähoitosuosituksissa mainitaan. Puhelinkin soi välillä ja hän supisi siinä todennäköisesti jotain omiaan. Epäilin sitten hieman, että auttaako moinen hoito ja hän siihen, että se on lähdettävä siitä että auttaa.



Tuli siis käytyä röntgenissä, mutta ei voi olla varma, että onnistuiko kuvat. Tuli myös käytyä lääkärillä, vaikka ehkä terveydenhoitaja olisi voinut saman todeta, ettei varvas mädi. Pitääkö varpaan mätiä ennen kuin saisi hoitoa. Senhän takia olinkin huolestunut, että jos alkaa mätimään. Sen olen niin monta kertaa kokenut ja tiedän tulehdusoireet.  Mitä tästä opimme eli pari kertaa olen syksyn aikana käynyt terveyskeskuksessa, saamatta sen kummenpaa hoitoa. Täytynee jatkaa vaan tätä "itsehoitoa" ja turvautua lääkäriin vasta sitten kun omat tropit eivät riitä. Oikeastaan maksan siitä reseptistä tuon 12 euroa, joka käynnistäni veloitetaan ja lisäksi maksan röntgenistä, onnistui kuvaus tai ei.

Vein alkuvuodesta jalkojenhoitoasian yhdistyksen edunvalvontatyöryhmään. Mitään konkreettista ei asian eteen ole tapahtunut. Asiaan on kyllä ottanut kantaa meitä hoitaneet lääkärit ja hoitohenkilökunta. Nyt vielä odotellaan, jospa asia selviäsi. Jotenkin en vaan jaksa uskoa siihenkään. Yhdistyskään ei halunnut tulla vastaan, joten taidamme olla niitä väliinputoajia. Taitaisi olla kunnallisvaltuutetuillakin tällä saralla paljon uudistettavaa. Tämä on osa kokonaisvaltaista terveydenhoitoa.

Taitaa olla muutenkin paljon turhia käyntejä terveyskeskuksessa ja päivystyksessä. Iäkäs äitini kärisi viime viikolla tuskasista rakkuloista käsivarrella ja oli hyvin huonovointinen ja kivulias. Hänellä oli samanlaisia sähköiskumaisia kipuja takaraivolla, kuin minullakin herpesviruksesta johtuen. Hän epäili vyöruusua tai herpesvirusta, mutta lääkäri tyrmäsi heti sen ja kirjoitti muorille jotain kortisonivoidetta, joka on pakkauksen mukaan vahvaa. Sitä ei saisi laittaa ruusuun, herpekseen, ei avorakkuloille ym. Näytti olevan juuri sellaista voidetta, josta äidille ei olisi ollut mitään hyötyä. Muori joutui vain maksamaan turhaan siitä ja varsinaista apua ei saanut vastaanotolta. Lääkäri ei kuunnellut mitään hänen kivuistaan. Rakkulaihottuma ei ollut kutiavaa laatua, vaan hyvin kivuliasta. Maanantaina äiti onneksi pääsi ns. omalääkärille, joka epäili heti, että kysessä olisi vyöruusu. Nyt sai äitimuorikin oikeammat lääkkeet vaivoihinsa. Tällaista kunnallisessa terveydenhoidossa tänä päivänä.