Tänään oli oltava Kirralla aamulla aikaisin. Pitkä litania laboratoriotutkimuksia ja sitten aamupala. Aamupäivällä minut kiikutettiin sinne ct-kuvaukseen. Joskus 80-luvulla minulle todettin tutkimuksissa jodi-allergia. Lääkäri ehdotti, että suostuisinko tutkimukseen, jos minulle tehtäisiin se kortisonisuojassa ja anestesialääkäri olisi koko toimenpiteen vieressä tarkkailemassa tilannetta, kun saan varjoaineen suoneeni. Hoitaja oli vallan ystävällinen ja kyseli vähän väliä onko kaikki hyvin. Varjoaineen mennessä suoneen tuli omituisen väkevä maku suuhun sekä koko kehoa alkoi kuumottaa oudosti. Samalla tuntui, kuin pissa olisi tullut housuun, mutta todellisuudessa se olikin vain tunne. Minua kyllä varoitettiin noista tutnemuksista ennen varjoaineen laittoa, jotta osasin tulkita ne asiaan kuuluviksi. Yleensä jännitän noissa tutkimuksissa sitä, etten kuulisi kunnolla niitä hengitysohjeita. Huomasin, että siinen rummun joka on mielestäni kuin pesukoneen rumpu)  suulle oli laitettu kaksi elektronista logoa.

Keuhkoihin ilmaa                                   hengittämättä

Toisessa oli naama, jolla oli suu auki ja toisessa naama, jossa oli posket pullollaan ja suu kiinni. Valot vilkkuivat vuorotellen niissä, sitä mukaan kun ohjeita annettiin, joten niistä oli parempi tarkistaa että kuuli oikein. Lopuksi sain tippanesteen suoneeni muita päivän toimintoja varten.

Suoraan päätä Ct-kuvauksesta keskusröntgeniin ultraäänikuvaukseen ja ohutneulanäytteiden ottoon sekä paksuneulanäytteen ottoon. Siinä olikin aikamoinen toimenpide. Edellisisitä koepaloista on kulunut jo kutakuinkin toistakymmentä vuotta. Hieman kai jännitti, sillä sen oli jokseenkin ehtinyt unohtaa, vaikka niitä on niin monta kertaa joutunut läpi käymään.

Päätin, etten katsele turhaan pitkiä neuloja, vaan yritin etisiä mukavia kiinnekohtia röntgenistä seiniltä tai katosta.  Homma oli odotettua hankalampi. Ensinnäkin pähkäilin pitkään, että oliko se röntgenlääkäri se sama, joka muinoin toheloi pariin kertaan aikanaan. Siitä oli jo yli 10 vuotta aikaa. Päädyin loppujen lopiksi siihen tulokseen, että sama sen täytyi olla. Pelkäsin hänen painavan ultraäänilaitteella liian kovaa, mutta aivan kauniisti painoi. Mietin, että mitäköhän tästä tulee. Ensin otettiin ne ohutneulanäytteen, joita kaiken kaikkiaan tulikin useita. Puudutuksia tuli joka neulanpistoa ennen ja sitten vielä ne ohutneulanäytteen otto pistot. Välillä lääkäri sanoi, että tutkimus on hyvin haastava juttu ja siinä on potilaan yhteistyö äärimmäisen tärkeää. Mietin, että mitä hän sillä tarkoitti. Lopuksi sain kuulla, että löydös oli kovin pahassa paikkaa eli kahden paksun valtimosuonen takana, joten neulanäytteen otto oli äärimmäisen hankalaa. Se paksuneulanäyte oli helpompi, kun ei se sattunut mitenkään niin paljon. Ampaistiin sellaisella "pistoolilla", joka oli hetkessä ohi. Minua oli puudutettu 4-5 kertaa ja ne näytteet päälle, joita oli kaiken kaikkiaan 5 putkea ja biobsianäyte päälle. Lääkäri piti tärkeänä, että muutaman tunnin päästä otettaisiin uusi ultraäänikuvaus, josta näkyisi mahdollinen veren vuoto. Maksa kun on niin vertavuotava elin.

Välillä osastolle ja minun oli määrä makoilla kaksi tuntia oikealla kyljellä ja loput neljä tuntia jommalla kummalla eli kuusi tuntia jokeenkin liikkumatta ja päätä ei saanut nostaa tyynyltä. Piti syödä maaten ja juoda maaten. Luin aikakausilehtiä siin ajan kuluksi ja rupattelin puhelimessa. Hyvää huolta hoitajat minust pitivät. Kävivät puolen tunnin välein mittaamassa verenpaineen, pulssin ja kyselemässä, että onko kaikki hyvin. Olipa taas niin outoa sairastella, tämän oli jo unohtanut, kun olen ollut 11 vuotta jo ns. terve, lukuunottamatta sitä pissatulehdusta maalis-huhtikuun vaiheessa. Välillä sitten kävin siellä röntgenissä uudelleen, jolloin otettiin uusi ultraääni. Maksassa ei ollut havaittavissa vuotoa. Lääkäri kommentoi, ettei tämä ainakaan mikään tyypillinen kasvain olisi. Samoin hän totesi, että siirtomaksaan voi tulla mitä ihmeellisempiä eksoottisia tauteja. Vähän jäi mietityttämään.

Tyttärelle soittelin jossain välissä ja häntä varmaan pelotti, että mitkäköhän sieltä löytyy. Kysyi, että voinko mitään arvella? Sanoin, että ei kannata mennä asioiden edelle ja kun en ole mikään ennustajaeukko, niin on turhaa mennä arvailemaan. Parin viikon päästä asia ratkeaa todennäköisesti. Kyselin osastolta, että pääsisikö tänään kotiin. Lääkärit olivat jo lähteneet minua tapaamatta ja päivystävä lääkäri ei kuulema varmaankaan ottaisi kantaa kotiinlähtööni, sillä ei hän ehkä ottaisi lupaa kontolleen. Kuitenkin hoitaja soitteli sairaalalääkärille, joka oli luvannut minut kotiin jos hemoglobiini olisi normaali. Ruokaakin sain kaksi kertaa lähes peräkkäin, kun aamuruokakin oli vielä kolmen aikaan syömättä ja iltaruoka tuli jo viideltä. Mies tuli klo 19 maissa kyläilemään ja samalla sain siis luvan kotiutua. Meillä kun on huomenna mökille lähtö ja lauantaina miehen kaverin 50-vuotiskekkerit mökkipaikkakunalla. Harmillista olisi ollut jättää pirskeet väliin. Terveyshän se on kaiken a ja o, mutta uskon, että olisin joutunut odottelemaan huomiseen puoleen päivään lääkärinkiertoa, jolloin he olisivat todenneet että voit lähteä kotiin ja varataan sinulle sitten vastaanottoaika. Eihän he olisi mitään voineet sanoa, kun ei niitä patologin vastauksiakaan olisi vielä muutamaan viikkoon ollut käytettävissä. Jos jotain tuntemuksia tulee, niin sitten vaan takaisin sairaalaan. Sellainen tapaus tällä kertaa.

 Makuuttelu päättynyt ja istuminen on nautintoa

 Kirralta kotiin lähdössä

Tullessa haimme Pirilän Kukkatalosta, Pakilasta uuden kultasadepensaan myyrien syömän tilalle. Tosin se on aina muutenkin riskiostos, kun sanovat sen viihtyvän vain 1-2 vyöhykkeellä, joten Keski-Suomi menee yli sen. Sanoin, että meillä oli kyllä lähes kymmenen vuotta mökillä sellainen, mutta nyt myyrät söivät sen aika pahasti, joten se saattaa siitä syystä menehtyä. Tässä siis oli tämä meidän 32-vuotishääpäivämme.