Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
14.06.2006 - 21:47

Hallatarta alkoi hatuttamaan ja samalla hän toivoi muidenkin kertovan omasta hatustaan. Vaikka olenkin opetellut virkkaamaan uudelleen ja osaan sen verran ommellakin, että hattu syntyisi, niin esittelen teille pari hattuani, jotka ovat kaikkea muuta kuin omatekemät.

Pieni hattutarinakin minulla on ja kerron sen ensin: Aikoinaan töissä nuorempana innostuin ompelemaan kaikenlaista ja niinpä myös työtoverini useasti pyysivät minulta ompelupalveluksia, kun eivät itse osanneet ommella. Kerran eräs työtoverini pyysi, että tekisin hänen miesystävälleen kalootin eli se oli joku juutalaisten päähine, jota pitivät synagoogassaan päällä. Eihän minulla ollut oikein mitään mielikuvaa siitä, minkälainen tuo päähine oikeasti oli. Hän lupasi tuoda seuraavana päivänä kaavat minulle, kun mies piirtäisi sen ensin. No, seuraavana päivänä sitten hän ojensi kaavan minulle ja sanoi, että voisitko tehdä sen tämän mukaan. Hölmistyneenä katsoin kaavaa ja sanoin ettei se niin voi olla, sillä kaava oli pelkkä pyöreä paperi. Toinen vaan vakuutteli, että kyllä se sellainen on. Mainitsin, että kyllähän siinä pitää kaarevuutta olla ja muutenhan siitä tulee pelkkä lätyskä. Työkaverini tuohon, että "juu, juu, sellainen just". Mikäs muu auttoi kun ommella pelkkä lätyskä mustasta sametista ja vaan sivut huolitella ja ommella. Seuraavana päivänä kiikutin tekeleeni sitten tilaajalleen. Hän oli tyytyväinen ja vei sen avopuolisolleen. Seuraavana päivänä kun näin hänet, niin jopas oli naurussa pitelemistä. Sitten hänkin sen ymmärsi, että toki hatussa pitää paloja olla ja kaarevuutta, jotta se olisi hattu. Eihän siinä muu auttanut kuin tehdä uusi kalootti oikeiden ohjeiden mukaan.

Minulla on punainen huopainen lierihattu, jonka ostin Seinäjoen Tangomarkkinoilta pari vuotta sitten. Se oli se ainoa kerta, jolloin olen sinne päässyt. Sain hartaasti toivomani elämyksen syntymäpäivälahjaksi perheeltäni. Ajattelin ostaa sen hatun ja kerätä siihen tangopinssejä. Haaveena päästä useamminkin tuonne Tangomarkkinoille. Tosin taitaa olla vaan sillä lailla, että eipä sinne kovin usein raaski mennä. Silloin ostin muutaman aikaisemman vuoden pinssin ja vuoden eli 2004 pinssin. Uusia ei siis näillä näkymin ole tiedossa. Harmi.

Tangomarkkinahattu, jota tietty voi pitää muissakin hulinoissa

Jossain vaiheessa ostin torilta lomahatun, kun aurinko poltteli vaarallisen häijysti kasvoihin ja piti suojella ihoa. Käytin silloin kortisonia ja iho oli erityisen herkkä palamaan ja muutenkin niin ohut, joten sitä piti suojata hyvin. Monta vuotta tuo olkihattu onkin lojunut vaatehuoneen hyllyllä, unohdettuna, niin kuin isoisän olkihattukin.

...niin löysin vanhan olkihatun, siitä kerroin nyt...

Tanja www
15.06.2006 - 09:21
Aloin miettiä mun hattuja.. Ei mulla ole kuin "virkahattu" eli lehmä kuvioitu-lippis. Talvellakaan minulla ei ole hattua...olenpa minä outo! =D
Hallatar www
15.06.2006 - 09:43
Jestas! Hianoja hattuja! ;D

Toinen talveksi ja toinen keshelteille=)
Just nyt ois paree aika käyttää tuota olkihattua! =)
Mun mummo tosin sanoi olkihattuja hiukan epäkunnioittavasti "Lehmänruuaksi..." ;D

Tarjuska itse
15.06.2006 - 20:48
Laitahan Tanjakin se hattusi näytille. Hui... varohan talvella korviasi. Mä en voi olla ilman, kun korvat jäätyy. On mulla hassuja talvipäähineitäkin.
Polgara www
21.06.2006 - 13:45
Ja taas täällä kommenteeraamassa, mulla on semmoinen vika! Tangomarkkinapinssejä vois löytyä vaikka Huuto.netistä, kts. linkki mun blogista....siellä on pinssit ihan omalla osastollaan. Eikä muuten maksa paljon - on halpaa ja hauskaa lystiä! *WINKS*
Tarjuska itse
21.06.2006 - 19:37
No, en mä nyt tiedä viitsinkö alkaa niitä huutamaan...eihän ne pinssit tok niin tärketä oo, mutta sinne tangomarkkinoille pääseminen kiinnosais enemmän. Kiitti kuitenkin tiedosta, jos vaikka innostunkin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION