Pukeudu pinkkiin-perjantai avaa Roosapäivien haastekampanjan keräyksen. Roosa nauha -kampanjaa vietetään kuudennen kerran lokakuussa entistäkin näkyvämmin. Roosa nauha on kansainvälinen, yli 40 maata kattava kampanja, joka pitää yllä tietoisuutta rintasyövästä ja kerää varoja rintasyövän tutkimukseen. Suomessa kampanjaa koordinoi Syöpäjärjestöt.

1956668.jpg

Käväisin Hallattaren blogissa, josta sain ajatuksen tähän postaukseeni. Hän tuntee "erään" naisen, joka pukeutuu pinkkiin. Tältä tämän naisen vaatekomerokin näyttää.

1956671.jpg

Lisää pinkkiä löytyy hänen henkareistaan. On oletettavaa, että hän pukeutuu tänäänkin johonkin pinkkiin vaatteeseen, ellei hänellä sitten satu olemaan kaikki vaatteet pinkkiä. Hän omistaa pinkin repun, pinkin lompakon ja myös pinkin kännykän. Hänellä ei kuitenkaan ole pinkkiä kameraa...paha moka.

Hänen värinsä on pinkki, joka kuvastaa hänen asennettaan elämään. Hän pyrkiin nauttimaan lahjaksi saaduista päivistä ja vuosista, kuten myös monet rintasyövästä selvinneetkin ihmiset. Hän on ehkä piirun verran samalla aaltopituudella, vaikka ei onneksi ole itse joutunut tätä vakavaa sairautta kokemaan.

Haastan kaikki blogiystäväni mukaan kamppanjaan. Oma keräyspottini kantaa nimeä "Pinkit leidit", johon voit osanottaa haluamasi summalla. Kymppi ei ole maata mullistava asia tässä kamppanjassa. Samalla haastan teidätkin pukemaan yllenne jotain pinkkiä tai ainakin sen pinkin nauhan.

Elämä jatkuu - yhdessä rintasyöpää vastaan!