Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
13.06.2006 - 16:15

Eilen ostin Citymarketista vaalean punaisen kassin, kun se maksoi vain 6 euroa. Semmoista kun ei vielä ollut ja kun oli niin halpakin:)) Joka lähtöön kun pitää olla oman laisensa väska. Normaalisti kantelen selässäni vaalanpunaista pikkureppua ja se tulee samalla raihnaista selkääni. Käsilaukkuja sitten pitänee olla vähän arvokkaampiin tilaisuuksiin, jonne ei tohdi mennä reppukansa. Niitäkin sitten mielestäni pitää olla pientä, keskikokoista ja suurempaa, kuten reppujakin. Onhan mulla noita pikkureppujakin eri lähtöön, kuten vaaleansinistä, pinkkiä, mustaa. Samoin löytyy kasseistakin ja käsilaukuista. Olisinkohan vähäsen laukkufriikki. "Kas näin laukku heiluu ja laukku heiluu näin..." Äitee aina toppuuttelee, että älä nyt enää osta, kun sulla on niin paljon, mutta.... vois vielä tarvita lisää.

"On mulla hauska täti tuo täti Monica, kun täti menee torille on näku komia, kas näin laukku heiluu ja laukku heiluu näin, kas näin laukku heiluu, ja laukku heiluu näin."

Kuvassa oikealla takana on kangaskassi kukalla, jonka ostin eilen Cittarista. Eikä tuossa kyllä ole kaikki rosat kassini, vielä varastosta löytyy :)))

Tanja www
13.06.2006 - 17:13
Onneksi en ole ainoa laukku-hullu!! =D Multa löytyy myös laukku, kassia,veskaa joka lähtöön, yleensä kaikki ovat värikkäitä sellaisia "retroja" niinkuin minä muutenkin!!! Hienoja ovat Tarjuskan laukut!!! =)
Marjukka www
13.06.2006 - 20:32
Mun kaapista löytyy sitten ne kaikki mustat kassit, iso ja pienet, reput ja laukut, koristeilla ja ilman... Hih:)
leenukka www
13.06.2006 - 21:15
Mä olin kans ennen laukkufriikki. Kaikki oli mustia tai tummansinisiä ja eri kokoisia ja näköisiä. Joka tilanteeseen piti olla oma. On niitä vielä muutama tallella, vaikka kirpparille veinkin suurimman osan.
Nyt olen kulkenut parisen vuotta mustan Marimekko-olkalaukun kanssa. Aika hauskaa, kun joka toisella vastaantulevalla nuorella miehellä on samanlainen :D
Tarttis varmaan tehdä jotain...
Tarjuska itse
13.06.2006 - 21:55
Sellainen Marimekko-kassi multa tosin puuttuu. Sellainen pinkki Unikko olisi kiva. Noi pienet reput vaan ovat olleet mukavia, kun niiden kanssa on helpompi liikkua ja niistä saa mukavasti "tukea" ylämäessä.
Tiuli
14.06.2006 - 08:30
Täs suhtees taidan olla vähäs pöljä...Mun mielestä mitkään Marimekon tuotteet eivät sovi miehiselle miehelle:D
Tiuli
14.06.2006 - 08:32
Totaaaaa...mitenkä pienestä repusta voi saada tukea ylämäessä...täh!?!
Meemu www
14.06.2006 - 14:00
Työnteon lomassa pikaisesti ajattelin käydä pitkästä aikaa vilkaisemassa... No herttinen aika kun täällähän oli päivityksiä tullut taas vaikka kuinka paljon:) Mulla myös elintenluovutuskortti lompakossa ollut jo viitisentoista vuotta. Välillä on vaan uusittu reissussa rähjääntynyt kortti ehjään versioon...
Tarjuska itse
14.06.2006 - 14:33
Tiuli: Katsos juttu on tällainen, että mä tarraan sormillani pikkurepun hihnojen alalaitaan ja näin reppu tukeutuu selkääni vasten (ihan kuin olisi tukiliivit) ja mulla ainakin on helpompi liikkua niin. nihh

Meemu: Täällähän on elinluovutuskortteja lähes jokaisella lompakossa, hieno homma!
Marjukka www
15.06.2006 - 23:20
Minäpä ostinkin tänään uuden kesäkassin!
Kivat pyöreät bambukahvat ja itse kassi semmoista paperinarunoloista kudosta.
Ja arvaa vaan minkä värinen se on...? =D
Tarjuska itse
15.06.2006 - 23:33
Marjukalle: Ettei vaan olisi ollut pinkki... sitä minä aina arvailen?!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION